Kipinöitä iskee, kun perhekäsitykset törmäävät

Dosentti Erkki Koskenniemi muistuttaa, että jo varhaiset kristityt uivat seksuaalisuuskäsityksissään vastavirtaan.

Länsimaissa elämme suurten perhettä ja seksuaalisuutta koskevien mullistuksen keskellä. Tämä aiheuttaa haasteen myös kirkolle. Miten kirkon tulisi siihen vastata ja miten tulisi kohdata erilaisten kiusausten kanssa painiskelevat ihmiset?

Suuntaa on hyvä hakea juurilta, varhaiskirkosta. Antiikin ja varhaiskristillisyyden asiantuntija, dosentti Erkki Koskenniemi julkaisi vuonna 2009 tutkimuksen lasten heitteillejätöstä antiikissa. Tutkimusta tehdessään hän perehtyi laajalti antiikin perhe- ja seksuaalikäsityksiin. Tutkimuksessa juutalaisuuden asema on korostunut, ja tiedämme juutalaisten perhe-etiikan poikenneen oleellisesti ympäröivän kreikkalais-roomalaisen kulttuurin arvoista.

– Varhaiset kristityt omaksuivat juutalaisten perhe- ja seksuaalietiikan lähes sellaisenaan. Sen lisäksi he omaksuivat myös tavat, jolla etiikkaa opetettiin, Koskenniemi sanoo.

Tämä näkyy siinä, että kristityt hyödynsivät omassa kasteopetuksessaan juutalaista moraaliopetusta, jota oli koottu erilaisiin ”etiikan käsikirjoihin”. Esimerkiksi varhaiskristillinen teos Didakhe. Kahdentoista apostolin opetus on kuin suoraan juutalaisesta moraaliopetuksesta kristillisellä pintakäsittelyllä höystettynä.

Juutalais-kristillisessä perhekäsityksessä seksuaalinen kanssakäyminen kuului ainoastaan avioliittoon, ja molemmilta aviopuolisoilta vaadittiin uskollisuutta. Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa nämä eivät olleet samanlaisia ihanteita.

– Poikien seksuaalikasvatus tarkoitti sitä, että siitä lähtien, kun he olivat seksuaalisesti kykeneviä, heillä alkoi olla seksisuhteita orjatyttöjen ja -poikien sekä katunaisten kanssa. Joskus kolmekymppisinä he solmivat avioliiton, yleensä 15-vuotiaan tytön kanssa. Avioliiton solmimisen jälkeenkään aviollinen uskollisuus ei kuulunut kuvaan. Naisilla ei tosin ollut samanlaista seksuaalista ”vapautta”.

Kristittyjen ja juutalaisten perhe-etiikassa oli myös keskinäisiä eroja. Juutalaisuudessa avioliiton solmiminen ja lasten saaminen nähtiin laajalti velvollisuutena. ”Lisääntykää ja täyttäkää maa” oli käsky, joka koski jokaista.

– Tätä kristillinen kirkko ei koskaan hyväksynyt. Ihminen voi elää yksin Jumalan valtakunnan tähden ja sellainen elämä on arvokasta. Seuraavina vuosisatoina virta vei vielä siihen suuntaan, että yksinäinen elämä nähtiin arvokkaampana kuin avioliitto.

Pakanakristityille uusi elämäntapa oli radikaali

Kreikkalais-roomalainen kulttuuri antoi varsin hyvin tilaa eri ryhmille. Juutalaiset asuivat kaupungeissa omissa kortteleissaan, ja he saivat noudattaa omia tapojaan ja ihanteitaan. Juutalaiset ja kristityt eivät häpeilleet omia arvojaan.

– He mielellään kuvasivat perhe-etiikkaa idealistisesti. ”Meillä on yksi nainen tai ei yhtään.” Näin sanoessaan he olettivat, että heidän elintapaansa arvostetaan.

Pakanuudesta kristityiksi kääntyneille uuden elämäntavan omaksuminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Paavalin Ensimmäinen kirje korinttilaisille on hyvä esimerkki tästä.

– Se on kirjoitettu kristityille, joista kukaan ei ollut ollut viittä vuotta uskossa. Kenelläkään heistä ei ole kristillistä kotia, juutalaistaustainen kyllä saattoi olla. Pakanuudesta kääntyneet Korintin kollit olivat saaneet kreikkalaisen seksuaalikasvatuksen, ja Paavali kirjoittaa, että ne, jotka harjoittavat siveettömyyttä, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Kirje on erinomainen esimerkki siitä, miten johdonpäät törmäävät toisiinsa ja lyövät kipinää, Koskenniemi kuvaa.

Roomalainen kulttuuri oli biseksuaalinen

Juutalais-kristillinen seksuaalietiikka poikkesi ympäröivästä kulttuurista myös siinä, miten suhtauduttiin homoseksuaalisuuteen.

– Kreikkalainen kulttuuri ennen Jeesuksen aikaa ja Jeesuksen ajan roomalainen yhteiskunta olivat nimenomaan biseksuaalisia. Miehen seksuaalisuus ei ollut vain heteroseksuaalista. Meillä on vähemmän tekstejä, jotka puhuvat kahden naisen välisistä suhteista, mutta Paavalin Roomalaiskirjeessä sekin mainitaan.

Uudessa testamentissa torjutaan homoseksi useaan otteeseen. Toisinaan kuitenkin esitetään, että ensimmäiset kristityt eivät tunteneet kahden tasavertaisen puolison välistä, rakkauteen perustuvaa homosuhdetta. Väitetään, että antiikin homosuhteisiin liittyi alistamista ja väkivaltaa ja että kristityt torjuivat ne sen vuoksi.

– Ihan varmasti seksuaalisuuteen liittyi väkivaltaa ja vallankäyttöä, niin perheissä kuin niiden ulkopuolella, sekä homo- että heterosuhteissa, Koskenniemi huomauttaa.

– Jos lukee esimerkiksi Platonin teoksia, en ole jaksanut ymmärtää sitä perustelua, että kristityt eivät tunteneet homosuhdetta sellaisena kuin me sen tunnemme.

Toinen perustelu, jolla homosuhteita on pyritty ajamaan kirkossa, koskee luterilaista etiikkaa. Sanotaan, että luterilaisia sitoo Raamatussa vain sen opillinen sisältö, mutta ei etiikka.

– Tätä en pidä luterilaisena ollenkaan. Me tarvitsemme etiikkaan kyllä monenlaisia eri näkökulmia. Mutta eihän Luther eivätkä luterilaiset sillä tavalla ajatelleet, että tämän näkökulman perusteella voidaan mennä yli kirjoitetun sanan, Koskenniemi sanoo.

”Me herätyskristityt olemme tehneet raskaita virheitä”

Samalla kun herätysliikkeissä korostetaan Raamatun perhe- ja seksuaaliopetusta, on vaarana ajautua moralismiin.

– Annamme hyvin äkkiä sellaisen kuvan, että usko Kristukseen on elämäntapaa. ”On tehtävä näin, etkä saa tehdä noin”. Todellisuudessa kyse on kuitenkin uskosta ja rakkaussuhteesta ylösnousseeseen Herraan ja siitä nousevaa elämäntapaa, Erkki Koskenniemi pohtii.

– Ykkösasioita ovat Jumalan armo, syntien anteeksiantamus ja se, että minut on kastettu kaikkien Jumalan lupausten osallisuuteen. Meidän keskustelussamme käy helposti niin, että puhutaan vain seuraamuksista eikä siitä, mistä syystä jotakin seuraa. Tämä on meille herätyskristityille vakava vaara, jossa me olemme tehneet raskaita virheitä.

Koskenniemen mukaan suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen on tullut monin paikoin ”tunnustuksellisuustesti”. Jos sanon tämän asian selvästi, minut arvioidaan jämäkäksi ja hyväksi opettajaksi ja uskovaiseksi.

– Monet kampanjamme ovat aika tuskallista katsottavaa niille, joille tämä on kipeä kilvoittelun aihe. Ajatellaan vaikka ihmistä, joka istuu messussamme ja taistelee tällaisen Raamatun kieltämän himon kanssa. Jos minä saarnaajana teen tällaisen tunnustautumistoimen hyvin jämäkäksi, se on minulle saarnamiehenä halpa ratkaisu, mutta messussa istuvalle se on kipeä asia.

– Meillä on todella paljon opeteltavaa siinä, miten me voimme tukea tällaisessa asiassa kilvoittelevaa ja antaa hänelle voimaa taisteluun.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että opetuksesta olisi luovuttava. Päinvastoin, kodeissa ja seurakunnassa on puhuttava perheen merkityksestä, kun yhteiskunnassa toisenlainen elämäntapa tahtoo tulla takaisin.

– Emme osaa oikein kehua ja korottaa perheen, kodin ja suvun merkitystä. Ehjä, onnellinen perhehän on oikein hyvä kasvuympäristö ja valtava Jumalan lahja.