Läheisyyden salaisuus piilee kuulluksi tulemisessa

Osaatko puhua niin, että toinen tahtoo kuunnella sinua? Entä osaatko kuunnella niin, että toinen haluaa puhua?

Useimpien kokemus lienee, että puhuminen on helpompaa kuin kuuntelu. Tämä pätee ainakin avioliitossa ja puolisoiden välillä. Useimmat meistä rakastavat omaa ääntään ja monet tykkäävät olla huomion keskipisteenä.

Toisaalta kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemus on syvimpiä ihmisen tarpeita: kaipaamme, että meidät otetaan vakavasti. Vastavuoroinen kuulluksi tuleminen rakentaa yhteyttä ja lisää läheisyyttä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on yllättävän vaikeaa oppia ja toteuttaa käytännössä.

– Kuuntele puolisoasi seitsemän minuutin ajan keskeyttämättä. Keskity aktiiviseen kuunteluun: käänny puolisoon päin, katso silmiin, älä puhu itse mitään tai kehittele vastausta mielessäsi. Vain kuuntele. Vaihtakaa osia. Sen jälkeen jakakaa keskenänne kokemuksia, ohjeistaa työyhteisökouluttaja Markku Silventoinen.

Näillä pohdinnoilla ja harjoituksilla käynnistyi Kansanlähetyksen ja Opiskelija- ja Koululaislähetyksen avioliittoleiri, jonka kantavana teemana oli puhuminen ja kuunteleminen. Karkun evankelisella opistolle Sastamalaan kokoontui heinäkuun alussa 18 eri-ikäistä avioparia huoltamaan liittojaan.

Jakamattoman huomion kohteena

Pari- ja seksuaaliterapeutti Helka Silventoinen herätteli yleisöä pohtimaan syitä, miksi kuulluksi tuleminen ei arjessa useinkaan toteudu toivotulla tavalla. Miksi mietimme kuulemaamme asiaan vastausta, vaikka meiltä ei ole edes kysytty mitään?

– Meillä naisilla ei ole tarve saada ratkaisuehdotuksia mieheltä, vaan pikemminkin tulla kohdatuksi tunteinemme. Vaimo kyllä osaa pyytää sinulta neuvoja, kun hän on siihen valmis, Helka Silventoinen haastoi miehiä.

– Vaimon kuuntelemisen hetket ovat miehen ”pelipaikkoja”, joilla pedataan läheisiä hetkiä, Markku Silventoinen säesti pilke silmäkulmassa.

Kuuntelutehtävän jälkeen monet osallistujat kertoivat, miten mullistavaa oli saada sanotuksi asiansa ilman keskeytyksen pelkoa. Eräs nelikymppinen nainen kuvasi kokemusta näin:

– Näen, miten puolisoni kamppailee harjoituksen aikana. Hänen tehtävänsä on kuunnella minua, keskeyttämättä. Se ei ole helppoa. Melkein sääliksi käy. Silti minua ilahduttaa, että hän yrittää. Minulla on lupa puhua. Saan täyttää tyhjän tilan, ei ole kiire mihinkään: seitsemän minuuttia ja puolisoni huomio on minussa ja asiassani. Ihmeellistä! Olen jakamattoman huomion arvoinen ja syvästi kosketettu.

Viidentason puhetta

Helka Silventoisen mukaan keskustelua tapahtuu ainakin viidellä eri tasolla. Pintapuhetta on arkipäivän jutustelu eli ”small talk”. Tyypillistä small talkia Suomessa on säästä puhuminen. Asiatasolla jaamme kuulumisia, kuten kertoessamme työpäivän sujumisesta. Tasoa syvällisemmin puhumme vaihtaessamme mielipiteitä ja näkemyksiä. Neljännen tason keskustelu sisältää tunteista ja tarpeista kertomista. Viides taso on aktiivista kuuntelua, jossa tarjoamme läsnäoloa, kiireettömyyttä ja täyden huomion.

Leirin johtajat psykoterapeutti Seija Leppänen ja pastori Jussi Miettinen työtiimeineen haastoivat työskentelemään liittojen eteen. Leiri huipentui rastirataan, jossa naulattiin leirin opetukset arjen käytänteiksi. Samalla summattiin leirillä opitut tärkeimmät omakohtaiset opit, kirjoitettiin niistä kirje ja luvattiin toiselle yksittäisiä konkreettisia muutoksia.

– Pelkkä tiedostaminen ja aie eivät riitä tiellä onnellisempaan avioliittoon. Muutos edellyttää oivallusta siitä, minkä tekeminen perheessämme jatkossa vähenee ja minkä lisääntyy. Toiminnan ja käytöksen on muututtava. Elämän prioriteetit näkyvät aina kalenterissa ja kukkarossa, Silventoiset tiivistivät.

Höpöttäjän ja keskeyttäjän kehityshaaste

Eveliina ja Janne Kaitaisen nuoressa perheessä puhetta riittää. 2,5-vuotias Amanda juttelee jo reippaasti 1-vuotiaan Elea-siskon tapaillessa ensimmäisiä sanojaan. Kun vanhemmat ovat panostaneet keskinäiseen suhteeseensa avioliittoleirillä, pienokaiset ovat viihtyneet mainiosti leiriemojen hoidossa.

– Lapset ovat tärkeitä, mutta suhde puolisoon on vielä tärkeämpi. Meidän suhteemme on lastemme henkinen koti. Meidän arkemme on heidän lapsuutensa, ja haluamme tehdä siitä mahdollisimman hyvän, Eveliina ja Janne pohtivat.

Kuusi vuotta aviossa ollut pari on toista kertaa Karkun leirillä. Ensimmäisen he saivat häälahjaksi Jannen vanhemmilta. Häälahja ei olisi voinut olla mieluisampi.

– Sukulais- tai ystäväjoukko voisi antaa avioliittoleirin vaikka kimppalahjana hääparille, Eveliina Kaitainen ideoi.

– Olemme seurusteluajoista lähtien voineet puhua avoimesti ihan kaikesta, mutta nykyisin pienten, uteliaiden korvien läsnäolo tekee meistä varovaisempia puheissamme, hän miettii.

– Olemme kumpikin puheliaita, joten toistemme kuunteleminen vaatii opettelua. Iltapäivisin puran juttelun tarvettani töistä palanneelle Jannelle, joka ei jaksa heti kuunnella, vaikka esittäisikin kuuntelevansa, hän jatkaa.

Kaitaiset ovat huomanneet, että pikkulapsiperheen arjessa on vaikeaa löytää aikaa keskustelun syvemmille tasoille eli tunteista ja tarpeista puhumiselle sekä puolison kiireettömälle kuuntelemiselle. Molemmat kaipaavat keskusteluhetkiä ja kuulluksi tulemista.

– Minulla on sellainen paha tapa, että luulen tietäväni, mitä Eveliina ajattelee ja joskus täydennän hänen lauseensa loppuun, Janne tunnustaa ja sanoo halua­vansa tästä tavasta eroon.

– Teet sen hyväntahtoisuuttasi innostuessasi tai halutessasi osoittaa, että ymmärrät minua, mutta kyllä tapa ärsyttää, Eveliina myöntää rehellisesti.

– Arvostan sitä, että keskusteluhetkessä Janne keskeyttää omat juttunsa, eikä vilkuile kännykkää ja malttaa kuunnella loppuun silloin, kun minulla on jotakin tärkeää mielessä. Myös minulla on varaa kehittyä kuuntelijana, Eveliina tarkentaa.

Leirin aikana Kaitaiset ovat yksissä tuumin päättäneet järjestää itselleen lisää yhteistä aikaa. Isovanhempien puhelimet saattavat siis pian pirahtaa.

Avioliittoleirillä sanottua

”En käytä sanoja enää niin holtittomasti kuin nuorempana. Harkitsen sanavalintoja. Olen tullut vastuullisemmaksi.”
Mies, 41 v.

”Opimme keskustelemaan ja olemaan keskeyttämättä vasta kun hoksasimme ottaa käyttöön pienen esineen, puisen linnun. Se, jolla on lintu kädessään, ”linnunpöntössä”, saa puhua ja toisen on kuunneltava. Sitten osat vaihtuvat. Toimii meillä.”
Nuori aviopari

”Olen oppinut odottamaan 90 sekuntia hitaan mieheni vastausta, vaikka ne sekunnit ovat yhä todella pitkiä!”
Nainen, 38 v.

”Meille on ollut merkittävää se, että olemme yhteisesti sopineet ja varanneet erikseen aikaa keskittyneelle keskustelulle.”
Aviopari, 13 v. aviossa