Piispa Häkkinen: ”Tarvitaan luotettavaa opetusta”

Helsingissä 28.–31. elokuuta järjestetyillä Hengellisillä syventymispäivillä juhlittiin 75-vuotiasta Suomen Raamattuopistoa.

-On ensiarvoisen tärkeää, että Raamattua opetetaan, sitä tutkitaan ja sen lukemiseen kannustetaan. Kyse on juuri siitä työstä, jota Suomen Raamattuopisto on jo 75 vuoden aikana ansiokkaasti tehnyt, sanoi Espoon piispa Tapio Luoma. Hän puhui Suomen Raamattuopiston 75-vuotisjuhlassa Helsingin Johanneksen kirkossa 30. elokuuta. Luoma välitti juhlivalle Raamattuopistolle Suomen evankelis-luterilaisen kirkon onnittelut.

Pääjuhla oli osa vuotuisia Hengellisiä syventymispäiviä. Viikonlopun tilaisuudet kokosivat noin 5 700 kuulijaa. Juhlan teemana oli Käsi Raamatulla.

Piispa Luoman kokemuksen mukaan Raamattuopisto on tehnyt työtään niin, että Raamatun inhimillisten rajoitteiden ja rosoisuuden keskeltäkin kuultaisiin pyhän Jumalan ääni. Sen merkitystä länsimaiselle kulttuurille ei voi myöskään liioitella.

– Raamattu ei ole vain tutkimisen ja uskonnollisia aiheita koskevan kiinnostuksen kohde, vaan ennen kaikkea sellaisten kirjoitusten kokoelma, joissa meille tuodaan Herramme Kristus, Jumala, joka suistui nöyryyteen ja rajallisuuteen osoittaakseen meille, mitä on hänen rakkautensa.

– Raamattuopisto vie eteenpäin kirkossamme sitä hengellistä perintöä, jonka syntymisessä Urho Muromalla oli niin tärkeä osuus. Muistan nuoruudessani kuulleeni useita Urho Muroman saarnoja nauhoituksina. Kun häntä alkoi kuunnella, ei voinut lopettaa, Luoma kertoi.

Oma paikka kirkossa
Toiminnanjohtaja Timo Junkkaalan mukaan Raamattua opetetaan siksi, että ihmiset kuolevat ”sadan prosentin todennäköisyydellä”, mutta myös siksi, että Raamatusta löytyvät elämän ohjeet.
– Meidänkin kuolemamme on voitettu, ja Raamattu on varsinainen kuolemattomuuden lääke, kuten ehtoollinenkin, Junkkaala sanoi.

Juhlassa nähtiin myös teatteriohjaaja Arto Myllärisen draama, jossa esitettiin kolme merkittävää välähdystä Raamattuopiston perustajan Urho Muroman elämästä ja uskosta.

Perjantain avajaistilaisuudessa puhuneen Mikkelin piispa Seppo Häkkisen mukaan Raamattuopistolla on ”hengellisesti sekavassa nykyajassa” tärkeä tehtävä. Myös kirkossa sillä on oma paikkansa.

– Raamatuntuntemuksen ohetessa tarvitaan luotettavaa opetusta. Tätä tehtävää Suomen Raamattuopisto on toteuttanut 75 vuoden ajan. Sen työnäky ei ole vanhentunut, piispa Häkkinen sanoi.

Junkkaala toivoo ­yhteyden teesejä käytäntöön

-Toivon, että kirkossa tehdään tilaa perinteisellä kannalla olevalle herätysliikeväelle, joka itse asiassa on monessa seurakunnassa samalla kaikkein aktiivisinta seurakuntaväkeä. Tältäkin osin tulisi tehdä totta juuri julkaistuissa yhteyden teeseissä mainitulle erilaisuuden hyväksymiselle. Kirkkoa rikastuttaisi eikä olisi keneltäkään pois, jos perinteisellä virkakannalla olevien järjestöjen palvelukseen vihittäisiin pappeja ja seurakunnissa pidettäisiin järjestöjen kirkkopyhinä perinteisen kannan messuja. Ellei näin toimita, jännitteet kasvavat ja osa herätysliikeväestä etääntyy paikallisseurakunnista, kertoi Suomen Raamattuopiston (SRO) toiminnanjohtaja Timo Junkkaala Uudelle Tielle.

Palvelevaa yhteistyötä
Onko joukossanne ääniä, että kirkosta pitäisi jo lähteä? Jos on miten suhtaudutte näihin ääniin?
– Ajoittain ihmiset kyselevät, onko syytä pysyä kirkossa. Kyselyä herättävät kirkon johdon ja tiedotusvälineiden kannanotot, joissa näkyy luopuminen Raamatusta. Meidän vastauksemme on ollut, ettei niiden tule jättää kirkkoa, jotka haluavat pitäytyä sen perusteisiin, Raamattuun ja tunnustukseen.
Junkkaalan mukaan herätysliikkeet palvelevat parhaiten seurakuntia, jos ne itse pysyvät uskollisina Raamatulle.

– Herätysliikkeet voivat yhä edelleen palvella raamattuopetuksella, koulutustarjonnalla, kirjoilla, radio-ohjelmilla, teologisella työskentelyllä sekä lähetys- ja nuorisotyöllä.

Timo Junkkaala on Raamattuopiston säätiön viides tai kahdeksas toiminnanjohtaja, laskutavasta riippuen.

– Urho Muroma perusti Evankelisluterilainen Sisälähetys -nimisen säätiön kolmen ystävänsä kanssa elokuussa 1939 ja toimi johtajana 1950-luvun puolivälin yli. Hänen pyrkiessään eroon tehtävästä ei ollut helppo löytää seuraajaa. Tehtävää hoitivat lyhyitä jaksoja hallituksen jäsenet Verner J. Aurola, Kosti Kankainen ja Eino Sares. Sen jälkeen johtajana toimi muutaman vuoden Uolevi Muroma ja 1970-luvulla pitempään Seppo Norjanen. Raimo Mäkelä on ollut säätiön historian pitkäaikaisin johtaja. Hänen kautensa kesti 25 vuotta, vuodesta 1980 vuoteen 2005, Junkkaala kertoo.

Junkkaalan mukaan järjestön suurin haaste on tällä hetkellä, miten julistaa evankeliumia niin, että se tavoittaisi ja koskettaisi nuoria aikuisia.

Hän toivoo kirkon ja järjestöjen jatkavan hyvää yhteistyötä. Suomen Raamattuopisto järjestää vuoden mittaan tilaisuuksia joka toisessa suomenkielisessä seurakunnassa, mutta on myös seurakuntia, jotka eivät ota vastaan heidän työntekijöitään. Kirkolta hän toivoo ennen muuta sitä, että se pitäytyisi Jumalana sanaan.

– Vai pitäisikö sanoa, palaisi uskolliseksi sille, Junkkaala sanoo.

Yhteistyötä viidennessä liikkeessä
1960-luvulla Suomen Raamattuopistokin sai osansa siitä myllerryksestä, jossa Kansanlähetys syntyi. 1970-luvun alussa Kansanlähetyksestä erkani joukko työntekijöitä, jotka perustivat uusia järjestöjä, muun muassa nykyisen Lähetysyhdistys Kylväjän ja Medialähetys Sanansaattajat. Erilleen ajautuneet järjestöt ovat viime vuosina tiivistäneet yhteyttä.

– Merkittävimpänä osoituksena yhteistyöstä on Suomen teologinen instituutti, jossa on mukana muitakin kuin viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvia järjestöjä. Muita esimerkkejä ovat verkkomedia Seurakuntalainen.fi, uusi laulukirja Viisikielinen ja vuosittainen Kirkkokansan raamattupäivä. Yhteistyötä on myös muun muassa lähetyskoulutuksessa.

Junkkaalan mukaan yhteistyöhakuisuutta on viime aikoina ollut ehkä enemmän kuin aiemmin.

– Tälläkin hetkellä on joitakin keskusteluja käynnissä. Teologisessa työskentelyssä yhteistyö voisi olla perusteellisempaa, ehkä myös kustannustoiminnassa. Siellä, missä siihen on tarvetta ja mahdollisuuksia, tulisi toimia yhdessä perinteisen linjan messujen järjestämisessä. Ajoittain tarvitaan yhteisesiintymistä ajankohtaisissa kysymyksissä, Junkkaala linjaa.

Mikä on suhteenne Lähetyshiippakuntaan?

– En ole kyennyt seuraamaan sen toimintaa kovin läheltä, mutta käsittääkseni sen seurakunnissa on paljon hyvää Jumalan sanan julistusta. Koska Raamattuopisto pyrkii toimimaan yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien kanssa, ei yhteistyö Lähetyshiippakunnan ja sen seurakuntien kanssa ole ollut mahdollista. Pidän valitettavana sitä, että Lähetyshiippakunnan ja kirkon väliset suhteet ovat ajautuneet pahaan ristiriitaan, Junkkaala toteaa.