”Käyttäjät ovat paljon huonommassa kunnossa kuin aiemmin”

Tilaa verkkolehti tarjoushintaan 1€ ensimmäinen kuukausi.

Jari Sulkunen on ollut päihteiden kanssa tekemisissä oikeastaan koko elämänsä. Nyt hän istuu työntekijänä Jyväskylän KAN-kodin toimistossa ja kertoo, miten päihdekulttuuri on muuttunut hänen näkökulmastaan. 

Sulkunen varttui päihdekodissa ja aloitti oman päihteidenkäyttönsä 12-vuotiaana keskikaljalla ja kannabiksella. Päihde-elämä vei lopulta vankilaan ja sieltä vankimielisairaalaan. 

– Kuulin ja näin harhoja, mutta ylilääkäri sanoi kierroksella, etteivät he pysty auttamaan minua. Mietin siellä, että tämmöiseksikö minä jään. 

Mutta eräänä sunnuntaina Sulkusen luokse tuli ihmisiä laulamaan ja kertomaan evankeliumia. Hän oli valmis ottamaan sanoman vastaan, kun muuta apua ei ollut saatavilla. 

– Ensimmäiset rukoukseni olivat, että kun ei tarttis enää mitään kamaa vetää. 

Eikä tarvinnut. Paria pientä retkahdusta lukuun ottamatta päihteet vain jäivät. Viimeisimmät 25 vuotta Sulkunen on seurannut päihdemaailmaa ”paremmalta puolelta”, raittiina. 

Elämä alkoi puhua puolestaan

Monen raitistuneen haasteena on, että sosiaalinen verkosto täytyy rakentaa uudelleen. Näin oli myös Jari Sulkusella, jonka vanhat kaverit olivat paitsi päihteidenkäyttäjiä, myös mukana rikollisuudessa. Sulkunen asui joitakin vuosia muualla ja aloitti siviilielämää tuetusti. Löytyi vaimo, jonka kanssa on siunaantunut viisi lasta, sekä työtä: päihteidenkäyttäjien tukemista uuteen alkuun. 

Jyväskylään palatessaan Sulkunen kohtasi monia entisiä päihdekavereitaan, mutta tällä kertaa asiakkaina. Hän pystyi jo tuntemaan heitä kohtaan myötätuntoa, rakkauttakin. 

– Elämäni alkoi puhua puolestaan. He näkivät, että muutos onkin totta ja kyselivät, miten selvisin.   

Nyt Sulkunen on tehnyt päihde- ja vankilatyötä jo parikymmentä vuotta erilaisissa projekteissa sekä vankilalähettinä. Töissä taustasta on ollut hyötyä, sillä asiak-kaiden kanssa on yhteistä kieltä ja kokemuksia. 

– Kun on joskus mokannut, menneisyys tulee aika kauan perässä.

”Ei ihme, että ihmiset menevät niin sekaisin” 

Muutaman viime vuoden ajan Jari Sulkunen on työskennellyt ohjaajana Jyväskylän kristillisellä alkoholisti- ja narkomaanikodilla eli KAN-kodilla. Se tarjoaa tuettua asumista ihmisille, jotka yrittävät vapautua päihteistä. Kun kysyn, miten päihdekulttuuri on hänen näkökulmastaan muuttunut, vastaus tulee heti.  

– Ennen juotiin kaljaa, poltettiin pilveä tai otettiin yhtä huumetta kerrallaan, mutta nykyään käytetään kaikkea niin paljon kuin vain saadaan: poltetaan, syödään, pistetään. 

Hän ei ole ennen nykyistä työpaikkaansa nähnyt vastaavaa ilmiötä. Ihmisillä on yhtä aikaa hyvin monia ongelmia. Asukkaita on kuollut aineiden käytön seurauksena, vaikka koti itsessään on päihteetön. Katukaupassa ei aina voi tietää, mitä saa. 

Sulkunen näyttää kuvan erään asiakkaan huumeseulasta, jossa lähes kaikki testit näyttävät yhtä aikaa positiivista. 

– Eikä tässä testata mitään mietoja aineita. 

Yksi näistä aineista on muuntohuume peukku, alfa-pvp, jonka käyttömäärät ovat lisääntyneet viime aikoina suurissa kaupungeissa. Peukun vaikutus voi kestää vain 15 minuuttia, mutta se aiheuttaa vahvan tunnekokemuksen. Sen jälkeen pitää saada lisää, Sulkunen kertoo. Aine aiheuttaa niin vahvaa riippuvuutta, että kaikille korvaushoito ei riitä. 

– Ei ihme, että ihmiset menevät niin sekaisin. Käyttäjät ovat henkisesti ja fyysisesti paljon huonommassa kunnossa kuin aiemmin. Hampaat tippuvat suusta, kädet alkavat mätimään. He voivat olla kuin käveleviä zombeja. Myös harhat ovat todellisia. 

Hampaat tippuvat suusta, kädet alkavat mätimään. He voivat olla kuin käveleviä zombeja.

Ohjaajana Sulkunen on saanut osansa vaaratilanteista: puukkoja on vedetty esiin, on tullut pommiuhkauksia ja perättömiä syytöksiä. 

”Meillä on maailman paras sanoma”

Myös se on Jari Sulkusen mielestä muuttunut, että ihmiset ovat passiivisempia. Kodin asukkaita on vaikeampi saada mukaan yhteisiin aktiviteetteihin. Makkaranpaisto nuotiolla tai luontoretki laavulle ei kaikkia säväytä. 

– Ennen ihmiset lähtivät herkemmin mukaan, ja sanoivat jälkeenpäin, että olipa mukavaa. Aika vähän lopulta tarvitaan, että sielu virvoittuu. Mutta jos yhden saa mukaan, sitten on helpompi saada muitakin. 

Työssään Sulkunen näkee paitsi retkahduksia, myös selviytymistarinoita. Asiakkaan yksittäinen raitis jaksokin on ilonaihe.

– Oikeanlaisella tuella voi löytää elämän.

Raittiuteen pyrkivien tavoitetta suojataan sillä, että paikka on täysin päihteetön. Jos joku yrittää käyttää aineita, siihen puututaan heti. 

– Ja sitten meillä on Kristus. Meillä on maailman paras sanoma, että kaiken voi saada anteeksi ja aloittaa alusta uudelleen. 

Kristillisyyttä ei tuputeta, mutta hengellisen elämän hoitoon on paljon mahdollisuuksia. 

Häiriköt ovat vain jäävuoren huippu

Yhden asian Jari Sulkunen haluaisi vielä nostaa esille. Valtio lupasi hiljattain miljoonia huumekuolemien estämiseen, mutta häntä epäilyttää, pääsevätkö rahat koskaan ruohonjuuritasolle asti vai valuvatko ne pelkkiin seminaareihin.

– Saavuttaako apu heitä, jotka ovat piikki kädessä likaisissa asunnoissa – kuka sinne edes uskaltaa mennä? 

Sulkunen ajattelee, että oikeastaan kaduilla häiriköivät ovat huumeongelmassa vain jäävuoren huippu. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat eivät näy katukuvassa tai lähde näyttäytymään Asunnottomien yöhön. Monet käyttäjät ovat piilossa, yksin, toivottomina. 

– Voit olla niin lyöty, ettet edes hakeudu ihmisten joukkoon. Heitä pitäisi ihan etsiä. 

Ja hoitoon on vaikea päästä, liian vaikea. 

– Eräs vanha tuttuni sanoi, että hän pääsi vankilaan opiskelemaan vasta, kun tappoi jonkun. Eikä toinen viihtynyt siviilissä, koska hänelle ei ollut siellä mitään. Suljettu elämäkin on parempi kuin elää yhteiskunnan keskellä huumeiden kanssa.