Avioliittokriisi teki liberaalista miellyttäjästä Kristusta seuraavan konservatiivin

Havahduin pohtimaan omaa paikkaani liberaali–konservatiivi-akselilla keväällä 2024, kun seurasin keskustelua Yhdysvaltain presidentinvaalien ympärillä. Vielä vuosi tai kaksi sitten olisin ehdottomasti asettunut liberaalille puolelle kannattamaan muun muassa LGBTQ-liikettä ja oikeutta aborttiin. Arvoni perustuivat varsin pinnalliselle pohjalle: ilmaisutaitolukiosta teini-iässä tarttuneeseen taiteilijaidentiteettiin ja maailmanparantaja-asenteeseen sekä Hollywoodin romanttisiin komedioihin, joissa oli ”vahvoja naishahmoja”. Kristittynä olin ”minusta tuntuu” -teologi, joka ei tykännyt Raamatun tavasta kuvata naisia ja homoseksuaalisuutta. Niistä tuli minulle nimittäin paha mieli.

Nykyään näen asiat onneksi toisin. Voisin jopa kutsua itseäni varsin ylpeäksi konservatiiviksi. Tästä on kiittäminen miestäni sekä jokaisen muutostarinan supertähteä Pyhää Henkeä.

Pyhän Hengen avulla palasi keskusteluyhteys

Syksyllä 2023 olimme olleet mieheni kanssa kuusi vuotta naimisissa, odotin toista lastamme ja avioliittomme oli kriisissä. Törmäsimme jatkuvasti samoihin riitoihin. En kerta kaikkiaan käsittänyt, miksi kaikesta rukoilemisesta, terapiasta ja ystävien kanssa puhumisesta huolimatta Jumala ei muuttanut miestäni.

Lopulta pyysin epätoivoissani Pyhää Henkeä tulemaan tilanteeseen. Sitä seurasivat mustan huumorin värittämät huonot vitsit, joiden kautta pääsimme mieheni kanssa keskusteluyhteyteen. Huomasin yllättäen kuuntelevani häntä keskeyttämättä ja loukkaantumatta. Aina ennen niin lujaa pääni sisällä kiljunut uhriutuva marttyyri loisti poissaolollaan. Saimme keskusteltua sen hetkiset kipeimmät kriisinaiheuttajat auki. Pyhän Hengen voimalla uskalsin riisua ylpeyteni. Ymmärsin, että avioliittoni kriisiytyi, koska näin itseni jatkuvasti uhrina.

”Mielestäni tunteeni olivat aina oikeassa”

Minun havaintoni mukaan juuri uhrikeskeinen ajattelu on liberaaliuden ytimessä. Ja tunteet, tietysti. Itsensä tai toisten näkeminen olosuhteiden uhrina pumppaa liberaalit täyteen tunteita ja empatiaa. Silloin väitettyjen uhrien loputon ymmärtäminen on tärkeintä, mikä johtaa helposti heidän jokaisen valintansa tukemiseen. Tunnekuohuissa ei mietitä, onko annettu tuki oikeasti hyväksi ”uhreille”– tai ovatko he edes uhreja. Lähimmäisenrakkaus tarkoittaa silloin vain sitä, että uhreiksi itsensä mieltäville tehdään hyvä mieli. 

Itsensä tai toisten näkeminen olosuhteiden uhrina pumppaa liberaalit täyteen tunteita ja empatiaa.

Liberaalina vaimona koin itseni jatkuvasti uhriksi, jota mieheni oli vain tuettava tilanteesta riippumatta. Mielestäni tunteeni olivat aina oikeassa, vaikka ne saivatkin minut käyttäytymään huonosti. Kriisimme myötä tajusin oman pohjattoman syntisyyteni ja tarpeeni Pelastajalle. Raamattu alkoi vetää puoleensa. Liberaalit arvoni lensivät pikkuhiljaa ulos elämästäni, koska Johanneksen sanoja mukaillen annoin Jumalan tulla suuremmaksi ja minun pienemmäksi (Joh. 3:30). Minäkeskeinen, tunnekeskeinen yksilökeskeisyys vaihtui jumalakeskeisyydeksi.

Miellyttäjästä Kristuksen palvelijaksi

Kerroin liberaaleille kavereilleni, että uskon Raamatun mukaisesti yhden naisen ja yhden miehen väliseen avioliittoon, jossa mies on perheen pää. Ystäväni vastasivat olevansa minusta huolissaan. Heistä vaikutti siltä, että annoin mieheni kävellä ylitseni, sillä sitähän konservatiivinen parisuhdemalli feministien mielestä on. Sanaani ei enää luotettu samalla tavalla kuin silloin, kun raportoin avioliittoni ongelmista uhriutuvien linssien läpi. Yksi ystävä tiedusteli, olenko kuullut tradwife-ilmiöstä. Toinen halusi katkaista 15 vuoden ystävyyden minuun. Hänen mukaansa ajatusmaailmani loukkaa hänen ihmisarvoaan, sillä hän on avioliitossa samaa sukupuolta olevan kanssa. Minua taas huolestuttaa se, että kristitty kokee seksuaalisuutensa edustavan ihmisarvonsa ydintä. Mutta sitäpä se liberaalipropaganda valitettavasti teettää.

Kantani ei ole kuitenkaan horjunut, päinvastoin. Mitä enemmän luen Raamattua, sitä enemmän ymmärrän, miten Jumala haluaa rakkaudellaan, johon kuuluu myös rajat, ohjata meitä kohti yltäkylläistä elämää. Olenkin yhä enemmän sitä mieltä, että jos olet sydämeltäsi Kristuksen seuraaja, liberaalin arvomaailman pitäisi alkaa soittaa hälytyskellojasi. Mutu-tuntumalla ilmaistuille teologisille mielipiteille – jotka ovat monesti myös poliittisia – tulisi löytää raamatullisesti kestävä pohja.

Entisenä liberaalina, feministinä ja yliempaattisena miellyttäjänä minua välillä hirvittää, mitä muut mahtavat minusta nyt ajatella. Onneksi Raamatusta löytyy Paavalin rohkaisevat sanat: ”Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.” (Gal. 1:10)

Piditkö artikkelista? Tilaa Uusi Tie alkaen 1€ ensimmäinen kuukausi!
Tilaa tästä.