Lakimies Paul Colemanin mukaan sananvapauden tila on ennennäkemättömässä kriisissä
Kansainvälisiin ihmisoikeuksiin ja Euroopan oikeuteen erikoistunut lakimies Paul Coleman näkee, että kristillinen maailmankuva ja ihmiskäsitys ovat jäänyt alakynteen länsimaissa. – Maallistumiskulttuurin vallattua alaa uuspakanuus saa lisää elintilaa. Lainsäädäntö on työkalu hiljentää toisin ajattelevat. KUVA: ADFI
Kansainvälisiin ihmisoikeuksiin ja Euroopan oikeuteen erikoistunut lakimies Paul Coleman, miten arvioisit sananvapauden tilaa EU-alueella?
– Olemme ennennäkemättömässä kriisissä. Olen nähnyt viimeisten 20 vuoden aikana, miten sanan- ja uskonnonvapaustilanne heikkenee maailmanlaajuisesti. Myös Euroopassa prosessi nopeutuu koko ajan. Olemme pisteessä, jossa monissa EU-maissa käytetään yhä voimakkaampaa sensuuria. Ihmisiä rankaistaan ja heihin kohdistetaan erilaisia kurinpitotoimia, jos he esimerkiksi ilmaisevat uskovansa Raamattuun.
Coleman työskentelee Alliance Defense Freedom International -ihmisoikeusjärjestössä (ADFI) , joka on sitoutunut puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta maailmanlaajuisesti.
– Maanosamme kuitenkin rakentui kristillisen uskon ja sen arvojen varaan, hän huomauttaa.
Kristillinen maailmankuva on sovittamattomassa ristiriidassa ateistisen maailmankuvan kanssa
Paul Coleman on kirjoittanut teoksen, jossa hän tarkastelee vihapuhelakeja Euroopassa. Teostaan varten Coleman tutki kaikkien vihapuhelakien syntyhistorian Euroopassa. Työlään prosessin johtopäätös on selkeä: vihapuhelakeja säätämällä on onnistuttu hiljentämään kristittyjä. Coleman listaa asioita, joissa kristittyjä haastetaan tänä päivänä: kysymys elämän alkamisesta eli aborttikysymys, avioliitto ja seksuaalisuus.
– Kristillinen maailmankuva on ristiriidassa ateistisen maailmankuvan kanssa, joka vallitsee Euroopassakin tänä päivänä.
Colemanin mukaan lait ovat tehokkaita työkaluja vaientamisen välineinä.
– Vihapuhelait ovat tästä osuva esimerkki: mistä ei pidetä, se kielletään puheen tasolla. Viesti on, että ”Et voi sanoa näin, loukkaamatta vähemmistöä”. Näemme yhä tihenevässä tahdissa tätä tapahtuvan. Jos vastustat tätä, sinun väitetään levittävän misinformaatiota.
Paul Coleman
- Lakimies, joka on erikoistunut kansainvälisiin ihmisoikeuksiin ja Euroopan oikeuteen.
- Alliance Defending Freedom International -ihmisoikeusjärjestön (ADFI) toiminnanjohtaja
- ADFI on kristillinen oikeusapujärjestö, joka on sitoutunut suojelemaan sanan- ja uskonnonvapautta
- ADFI-järjestöllä on edustaja sekä YK:ssa että Euroopan parlamentissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) pyytää siltä lausuntoja.
- Tunnetaan Suomessa Päivi Räsäsen oikeustapauksen yhteydestä.
- Kirjoittanut vihapuheeseen liittyen kirjan CENSORED: ”How European Hate Speech” Laws are Threatening Free Speech (Kairos Publications; 2nd edition 2016)
- Perhe: Vaimo ja kaksi lasta
Kasvoton ja valtaapitävä virkamieseliitti on paljosta vastuussa
Euroopassa suurin uhka sananvapaudelle on sensuurin käyttäminen, summaa Paul Coleman. EU-tasolla virkamiehet tekevät käytännössä linjanvetoja ja päätöksiä.
– Virkamiehiltä tulee myös sensuurialoitteita, mikäli jokin kansalaisten näkemys ei istu heidän arvomaailmaansa.
Euroopan unionissa valtaa käyttävät kymmenet tuhannet virkamiehet, jotka laittavat erilaisia lakialoitteita eteenpäin. Niinpä he ovat vallankäyttäjäluokka, jota ei ole valittu virkoihinsa vaaleilla. Emme tiedä, keitä he ovat ja miten he ovat virkoihinsa päätyneet, Coleman toteaa. Hänen mukaansa valtaapitävä virkamieseliitti on huolissaan siitä, että kansalaiset eivät seuraa heidän tahtoaan kaikessa.
– Lainsäädäntöä tulisi käyttää niin, että se palvelee ihmisiä. Ongelmana on usein se, että tavallisten ihmisten huolia ei kuulla eikä kuunnella. Vastauksena kaikki kriittinen keskustelu ja kysymykset pyritään hiljentämään, hän sanoo.
Coleman näkee, että virkamieskoneisto pyrkii saamaan totaalisen kontrollin kansalaisista maissa, joita ei tunneta diktatuureina. Joudumme puntaroimaan, miten demokratia toteutuu.
”Onko rikollista siteerata Raamattua?”

Suomessa Paul Coleman tunnetaan kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeustapauksen avustavana lakimiehenä. Hänestä Räsäsen tapaus on maailmalaajuisesti ”paras tai pahin tapaus”, jossa näemme, miten länsimaiset arvot ja lainsäädäntö muuttuvat.
– Suomi tunnetaan maailmalla demokratiasta ja sananvapaudesta. Teidän yhteiskunnassanne lakeja myös kunnioitetaan. Ulkopuolelta katsottuna tämä oikeustapaus on käsittämätön. Jos tämä voi tapahtua Suomessa, se voi tapahtua missä vain. Heikon demokratian maassa se olisi ymmärrettävämpää: Suomen kontekstissa se on shokki, Coleman sanoo.
Pääsyytös näyttää kohdistuvan Raamattuun.
– Onko rikollista siteerata Raamattua? Mikä on pyhän kirjan asema yhteiskunnassanne, hän pohtii.
Colemanista kaikki kolme Räsästä vastaan nostettua syytekohtaa ovat kyseenalaisia. Syytekohdat raamattutwiitistä ja Suomen Luther-säätiön julkaisemasta kirjasesta Mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät vuodelta 2004 etenevät Korkeimpaan oikeuteen. Jos Korkein oikeus antaa tapauksesta vapauttavan tuomion, on se kaikkien suomalaisten voitto, Coleman uskoo.
– Kyse on kaikkien ihmisten ilmaisun- ja sananvapauden suojaamisesta.
Kristityt eivät saa vaieta
Kysyn Paul Colemanilta, onko kristityillä vaarana asettaa kaksoisstandardeja: edellytämme sananvapautta itsellemme, mutta sallimmeko sen myös muille?
– En koe näin. Eiväthän kristityt laittaneet vireille oikeusjuttuja tai vaatineet vankilatuomioita esimerkiksi olympialaisissa esiintyneille taiteilijoille, jotka parodioivat Jeesuksen asettamaa ehtoollista.
Colemanin mukaan kristitytkin saavat olla kriittisiä. On sallittua ilmaista surua, loukkaantumista, voimakasta huolta, kun pyhiä asioita pilkataan ja herjataan eri foorumeilla. On kuitenkin aivan eri asia olla vaatimassa tuomiota.
Coleman kannustaa kristittyjä käyttämään sananvapautta sen myönteisessä merkityksessä.
– Haluan rohkaista Uusi Tie-lehden lukijoita ja kaikkia kristittyjä puhumaan ja todistamaan uskostaan. Vaikka voittaisimme yksittäisen oikeustapauksen, häviämme, jos lakkaamme puhumasta kristillisestä uskosta ja siitä, mitä Jumala on meille Jeesuksessa Kristuksessa lahjoittanut.
– Olkaamme uskossamme rohkeita ja iloisia. Silloin kaikki vaikeudetkin ovat vaivan arvoisia.
”Jumalan valtasuuruus on kaiken yläpuolella”
Paul Coleman viittaa Vanhan testamentin Danielin kirjaan. Daniel oli ehkä vain noin 19-vuotias, kun hän joutui vihamielisen pakanakulttuurin keskelle. Daniel ja hänen ystävänsä saivat rohkeutta, koska he luottivat Jumalaan.
– Jumalan valtasuuruus on kaiken yläpuolella. Maalliset vallanpitäjät ovat aina Jumalan alaisia, tiesivätpä he sitä tai ei. Jokainen meistä on myös vastuussa Jumalalle siitä, miten valtaamme käytämme. Daniel osoitti suunnatonta nöyryyttä ja viisautta toiminnassaan. Niinpä hän voitti lopulta myös maallisten vallanpitäjien luottamuksen.
2000-luvulla lainsäädäntö on muuttunut voimakkaasti
Paul Coleman kertoo, että koko 2000-luku on ollut aikaa, jolloin lainsäädäntö on muuttunut voimakkaasti.
– Seurasin kotimaassani Isossa-Britanniassa muutosta, joka vaikutti pyörteeltä, johon monet kristitytkin joutuivat mukaan tahtomattaan. Heidän uskonvakaumuksensa saatettiin kyseenalaistaa esimerkiksi työelämässä. Minuun alettiin vedota yhä useammin vuodesta 2007 alkaen, koska olen lakimies.
Colemania pyydettiin apuun erilaisissa oikeustapauksissa ja työskentelemään lakimiehenä, jotta mahdollisimman moni tarvitseva saisi apua.
– Vastasin ADFI:n kutsuun ja muutin Lontooseen. Työ laajeni ulkomaille, ja minua pyydettiin mukaan uusiin haasteisiin. Minä ja vaimoni muutimme Wieniin vuonna 2011.
Piditkö artikkelista? Saatat pitää myös:
Kirjailija J. K. Rowling uhmasi Skotlannin uutta vihapuhelakia X:ssä
Turvallinen tila – häirinnästä vapaa vyöhyke vai sananvapauden tukahduttamista?
Merkittäviä ennakkotapauksia Euroopassa
Alliance Defending Freedom International -ihmisoikeusärjestön pääkonttori on Itävallan Wienissä, mutta toiminnanjohtaja Paul Colemanin työpaikkana on koko maailma, sillä ADFI valvoo ja on sitoutunut puolustamaan juridisten perusoikeuksien toteutumista ympäri maailmaa.
Coleman on ollut mukana muun muassa lakitiimissä historiallisessa Eweida ja muut vs. Yhdistynyt kuningaskunta -oikeustapauksessa, jossa tuomioistuin antoi merkittävän tuomion. Neljä työntekijää joutui työnantajansa taholta painostuksen kohteeksi kristillisen vakaumuksensa vuoksi. Esimerkiksi yhdeltä työntekijältä kiellettiin ristikorun käyttäminen työpaikalla. Toista uhattiin työpaikan menetyksellä, kun hän ilmaisi vakaumukseensa vedoten, ettei halua toimittaa kahden samaa sukupuolta olevan siviilivihkimisiä. Tuomioistuin puolsi kaikkien neljän kantajan oikeuksia.
Coleman on ollut mukana myös merkittävissä ennakkotapauksissa Euroopan tuomioistuimessa. TapauksessaGross vs. Sveitsi hän osoitti, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla ole oikeutta avustettuun itsemurhaan tai eutanasiaan. Hän on puolustanut oikeusteitse myös kristityiksi kääntyneiden pakolaisten oikeutta suojaan Euroopassa, kun he pakenevat vainoa kotimaassaan. Unkarissa tapaus Nagy vs. Unkari Coleman puolusti kirkkojen vapautta hoitaa sisäisiä asioitaan valtion puuttumatta niiden autonomiaan.