Kristillisiltä järjestöiltä apua Euroopan tulvien uhreille

Belgiassa ja Saksassa myös kirkkorakennukset ovat kärsineet vahinkoja.

Tulvat ovat turmelleet kirkkoa Ahrbruckissa, Rheinland-Pfalzin osavaltiossa. KUVA: DPA / LEHTIKUVA

Eurooppaan iskeneet rankkasateet ovat aiheuttaneet etenkin Länsi-Euroopassa katastrofaalisia tulvia. Kuolleiden määrä on uutistoimisto AP:n mukaan Saksassa ainakin 171 ja Belgiassa 31 ihmistä. Kadonneiden etsinnät olivat yhä käynnissä.

Tulvien aiheuttamista vahingoista kirkoille ja seurakunnille ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta ainakin Euroopan Baptistiliitto on tiedottanut, että Belgiassa yksi baptistien kirkkorakennuksista koki sateiden vuoksi pieniä vaurioita, kun taas Saksassa kaksi kirkkoa vahingoittui tulvissa pahemmin. Esimerkiksi Hagenin kaupungissa Saksassa baptistikirkossa oli yli metrin korkeudelta vettä, joka jätti alleen muun muassa juuri kunnostetut urut. Saksassa tiedettiin lisäksi muutamien seurakunnan jäsenten kadonneen veden mukana.

Kriisi lisännee sielunhoidon kysyntää

Saksalaisen Bonnin kaupungin Evankelinen Allianssi on aloittanut avustusoperaation tulvan uhreille, uutisoi saksalainen evankelinen uutistoimisto Idea.de. Mukana toiminnassa on yli 200 vapaaehtoista. Avustajat ovat jo jakaneet hätäaputarvikkeita pahasti kärsineillä alueilla, joille meneminen on ollut turvallista. Myös ainakin evankelinen Samaritan’s Purse -avustusjärjestö on lähettänyt vapaaehtoisia katastrofialueille.

Avustajat ovat jo jakaneet hätäaputarvikkeita pahasti kärsineillä alueilla, joille meneminen on ollut turvallista.

Kotimaa-lehden haastattelussa Saksassa työskentelevä ulkosuomalaispappi Matti Nikkanen kertoo katolisen ja protestanttisen kirkon perustaneen lahjoituksia varten yhteisen avustustilin. Hänen mukaansa kirkkoja ja muita seurakuntien tiloja on ollut myös hätämajoituskäytössä. Nikkinen uskoo kirkkojen avulle olevan tarvetta myöhemminkin.

”Kirkkojen tarjoaman pitkäkestoisen sielunhoidon kysyntä tulee kasvamaan. Monessa perheessä tulvien aiheuttama akuutti kriisi yhdistyy koronapandemian pitkäaikaisvaikutuksiin, jotka muutenkin alkavat näkyä selvästi vasta nyt”, Nikkanen kertoo Kotimaalle.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: