Kaipaan yksinkertaista julistusta Jeesuksesta!

Eino-enoni oli kutsumukseltaan evankelista. Hän ja hänen vaimonsa Anja tulivat uskoon syksyllä 1957. Sen jälkeen enoni kiersi julistajana ympäri maata: ensin sydämen palosta palkkatyön ohessa, sitten 1970–1980-luvuilla päätoimisena hengellisen työn tekijänä.

Eino-enoni elämänvaiheet kietoutuvat sodanjälkeisten vuosikymmenten hengelliseen herätykseen. Se tuotti paljon siunausta ja satoa, mikä yhä näkyy kirkossamme. Samalla tulivat esiin myös tiukan hengellisyyden varjopuolet. Eino koki viidennen herätysliikkeen syntyvaiheen ristiriidat – toimihan hän Helsingin Raamattukoulun, Kansanlähetyksen ja Kansan Raamattuseuran työssä. ”Olin kuin käynyt kaljatynnyri, josta pian tempaistaan tappi auki. Sanoma tuli sellaisella voimalla, että ihmettelin itsekin, mistä moinen lataus johtui”, Eino kertoi ensimmäisestä todistuspuheenvuorostaan.

Einon julistus oli voimakasta, mutta yksinkertaista. Sen keskuksena oli Jeesus. Aivan kuin enoni olisi painanut mieleensä Carl Fredrik Wislöffin viisauden: ”Saarna, jolla on yhteys tähän aikaan mutta ei iankaikkisuuteen, ei iankaikkisuuden kannalta ole koskaan ajankohtainen.”

Nykyajan julistusta kuunnellessani tuntuu usein siltä, että ydin on hukassa. Saarnat ja hartaudet käsittelevät samoja asioita kuin kaikki muutkin hyvää elämää etsivät puheet ja kirjoitukset. Kaipaan yksinkertaista julistusta Jeesuksesta!

Einon työnäky oli selvä. Hänet oli kutsuttu evankelistana voittamaan sieluja Herralle. Päämäärä oli sielun pelastus. Pienoisevankeliumi oli kaiken lähtökohta: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että lähetti ainoan Poikansa, jottei yksikään häneen uskova joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)

Kirkon ydintehtävä on julistaa pelastavaa evankeliumia sanoin ja teoin aina ja kaikkialla.

Kuulostaako tämä vanhanaikaiselta? Ainakaan se ei ole ajanmukaista eikä modernia tämän ajan muotiteemojen keskellä. Juuri siksi tilanne onkin huolestuttava. Kirkon ydintehtävä on julistaa pelastavaa evankeliumia sanoin ja teoin aina ja kaikkialla.

Eino oli ikäluokkansa tavallinen suomalainen mies. Elämä ei ollut yksinkertaista, jos ei persoonakaan ollut aina kovin helppo. Mutta aitous kosketti.

Tunnistin Einossa evankelistan, josta hänelle läheinen Erkki Leminen on runossaan kertonut. Sateen liottama, tuulen pieksemä ja myrskyn repimä linnunpelätin sekä turmeluksen vioittama, pirun pieksemä, elämän repimä saarnamies ovat molemmat repaleisia. ”Suorina seisovat paikallaan, kun on ryysyjen sisällä risti.”

Jumala käyttää työssään tavallisia ihmisiä. Me olemme hänen suunsa, kätensä ja jalkansa. Millaiseen tehtävään Herra on sinut kutsunut?

Eino-enoni sai elää pitkän elämän. Tammikuussa hän vietti 95-vuotispäiviään. Seuraavat enoni juhlat olivatkin hautajaiset. Siunasin Eino Virosen hautaan 6.3.2021 Koikkalan kirkossa Juvalla.

Kirjoittaja on Mikkelin hiippakunnan piispa ja Eino Virosen kummipoika.