Ajattele ennen kuin autat
Mielihyvän ei tulisi olla toimintaa ohjaava voima, vaan mahdollinen seuraus. Rationaalisuus on auttamisessa usein tunteita parempi opas, selittää Mari Manninen tuoreessa kirjassaan.
Kuva: Istock
Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa, sanotaan Raamatussa. (Matt. 10:8) Yhtä selvää ei kuitenkaan ole, miten ja kenelle meidän kannattaisi antaa rahaamme, aikaamme ja apuamme, jotta niistä olisi enemmän hyötyä kuin haittaa.
Toimittaja Mari Manninen pohtii auttamisen anatomiaa kirjassaan Hyvät aikeet. Miksi autamme ja mitä siitä seuraa? (Atena, 2020). Teos mutkistaa käsitystä auttamisen ihanteellisuudesta:
”Meillä on hyvät aikeet, mutta olemme sangen sokeita sekä apumme syistä että sen seurauksista. Ne ovat usein kaikkea muuta kuin hyviä ja puhtoisia”, Manninen kirjoittaa. Auttaminen on tärkeää, mutta ilman ymmärrystä annettu apu voi aiheuttaa pahimmillaan vahinkoa.
Pidä järki mukana
Usein auttaja saa palkakseen euforisen olon. Jos sujautat setelin kolehtihaaviin, annat vanhukselle paikan bussissa tai osallistut naapurin talkoisiin, saat hyvän mielen, joka kannustaa auttamaan toistekin.
Mari Mannisen mukaan hyvänolontunne onkin yksi tärkeimmistä auttamisen motiiveista, koska auttaminen aktivoi aivojen mielihyväalueita ja saa mielihyvähormonit liikkeelle.
Manninen kuitenkin varoittaa, ettei mielihyvän tulisi olla toimintaa ohjaava voima, vaan mahdollinen seuraus. Rationaalisuus on auttamisessa usein tunteita parempi opas.
Yhtenä esimerkkinä tunneperäisen auttamisen haitoista Manninen mainitsee rahan antamisen lapsikerjäläisille, joiden kurja olemus herättää ohikulkijan säälin. Usein taustalla ovat kuitenkin aikuiset, jotka tietävät, että lapsi on tuottoisampi kadulla kuin koulussa. Lapsia saatetaan rahan toivossa jopa siepata tai vahingoittaa. Kestävämpää olisikin tukea kouluja.
Selvitä vapaaehtoiskohteen tausta
Tunteet ovat usein lähtökohtana myös trendiksi nousseessa vapaaehtoisturismissa, jonka ongelmakohtiin Mari Manninen kirjassaan paneutuu. Matkailijoille suunnattu lyhytaikainen vapaaehtoistyö saattaa olla arveluttava keino tehdä bisnestä todellisen avun jäädessä minimaaliseksi. Silti lukuisat lomailijat maksavat siitä, että pääsevät kaukomaille auttamaan eläimiä, luontoa tai lapsia.
Auttaminen on kuin lihas, jota voi treenata. Etsimällä tietoa ja selvittämällä taustoja saa varmuutta oman auttamistavan valintaan.
”Vapaaehtoisturismi onkin osa turistien tarpeita ruokkivaa tunne- ja elämysteollisuutta”, Manninen toteaa. Hänestä on erityisen tärkeää selvittää kohteen tausta etukäteen.
Paljon kritiikkiä on herättänyt esimerkiksi orpokotiturismi, jossa matkailija tulee auttamaan orpokotiin. Turismi kuitenkin vain lisää orpokotien ja ”orpojen” määrää, koska turistien avulla voi ansaita rahaa. Suuri osa näiden orpokotien lapsista ei Mannisen mukaan ole todellisuudessa orpoja.
Treenaa auttamista
Mari Mannisen kirja esittelee monia tapoja, kuinka voi auttaa väärin: esimerkiksi hoitamalla vain ongelman seurauksia eikä syitä, antamalla apua omista eikä autettavan tarpeista käsin tai jakamalla rahaa tehottomiin tai jopa vahingollisiin projekteihin.
Uskallanko siis auttaa ollenkaan? Hupeneeko auttamisen ilo pelkoon, että on auttajana kuin norsu posliinikaupassa?
Manninen lohduttaa, että auttaminen on kuin lihas, jota voi treenata. Etsimällä tietoa ja selvittämällä taustoja saa varmuutta oman auttamistavan valintaan. Manninen päätyi itse lahjoittamaan rahaa vakiintuneille organisaatioille, joilla on auttamistyöstä kokemusta.
Pitkäjänteisyys on auttamisessa usein valtti, ja monet parannukset vaativat rakenteellisia muutoksia. Siksi auttamista ovat välillisesti myös esimerkiksi äänestäminen, politiikassa vaikuttaminen, tunnollinen verojen maksaminen sekä kohtuullisen ja eettisen elämäntavan vaaliminen.
Kaikkea ei valveutunutkaan auttaja voi tietää, ja väärinkäytösten uhka on aina olemassa. Näihin epäröinteihin Mannisella on selvä vastaus: aina kannattaa ennemmin auttaa kuin olla auttamatta.
Kristitty auttaa myös rukoilemalla
Kristillinen lähimmäisenrakkaus on monille syy auttaa. Jopa puolet suomalaisista mainitsi kyselyssä sen yhdeksi auttamisen motiivikseen (2008), kerrotaan Mari Mannisen kirjassa. Kristillistä arvopohjaa myötäilee myös kirjan viesti siitä, että auttaminen on pohjimmiltaan jokaisen velvollisuus.
Raamatussa hädänalaisten auttaminen omien resurssien mukaisesti on itsestäänselvyys. Rakkauden kaksoiskäsky, laupiaan samarialaisen esimerkki ja monet muut kohdat kannustavat ruokkimaan, vaatettamaan, olemaan vieraanvaraisia ja huolehtimaan sairaista. ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”, sanoo Jeesus. (Matt. 25:40)
Ihmisten raadollisista motiiveista ei Raamatussa ole harhakäsityksiä. Niistäkin Jeesus varoittaa: ”Kun siis autat köyhiä, älä toitota sitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä.” (Matt. 6:2)
Raamatun suurin opetus auttamisesta lienee kuitenkin se, että Jumala on auttajista parhain. Konkreettisen auttamisen lisäksi on rakkaudellista kantaa lähimmäisiään rukouksessa Jumalan eteen. Se onkin ainoa taho, jonka apu on varmaa, pyyteetöntä ja kaiken kattavaa.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Katso myös alla olevalta videolta, miksi Iida Hovi lukee Uutta Tietä.
