Luopumus – nykykristillisyyden unohdettu selittävä tekijä

Sana luopumus on pitkälti hävinnyt nykyisestä kristillisestä kielenkäytöstä. Siitä ei kuule puhuttavan saarnoissa, eikä siitä puhuta keskustelupalstoilla. Kun joku muuttaa näkemystä kristinuskon opeista tai etiikasta, tai kun hän muuttaa elämäntyyliään, käytetään aivan toisenlaisia sanoja ja ilmaisuja. Puhutaan ”ihmisenä kasvamisesta”, ”itsensä löytämisestä”, ”avartumisesta” ja niin edelleen.

Kaikkea tätä tietysti myös tapahtuu. Ihminen voi aikuistua uskossaan, löytää siitä uusia ulottuvuuksia, oppia uutta, oppia paremmin tuntemaan itseään ja aidosti avartua näkemyksissään. Mutta ei pitäisi unohtaa, että ihminen voi myös luopua uskosta ja vieraantua Kristuksesta. Moderni, muodollisesti kristillinen ja populistinen uskonnollisuus ei ehkä tätä tunnista, mutta Uusi testamentti tunnistaa.

Laajassa kolmiosaisessa, yhteensä yli 1000 sivuisessa tutkimuksessaan ”Apostasy in the New Testament Communities” (Luopumus Uuden testamentin yhteisöissä), professori B. J. Oropeza käy läpi Uuden testamentin kaikki kirjat. Azusa Pacific yliopiston professorin mukaan lähes jokaisessa Uuden testamentin kirjassa puhutaan jostakin näkökulmasta luopumuksesta. Aihe on tietysti hyvin tuttu myös Vanhasta testamentista.

Ihminen on synnynnäinen Jumalasta luopuja. Hän kantaa perisynnin myötä itsessään taipumuksen luopua elävästä Jumalasta. Ellei Pyhä Henki saa Sanan kautta hoitaa ja paimentaa uskovaa läpi elämän, hän hylkää Kristuksen ja hukkuu. Hänellä voi olla omasta mielestään hyviä selityksiä sille, mitä on tapahtunut. Todellisuus on kuitenkin se, että hän on vieraantunut Kristuksesta. Usko on sammunut. Hänellä ei ole enää mitään murhetta omista synneistään, eikä hän koe tarvetta kuulla evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Arka tunto Jumalan sanan edessä on hävinnyt eikä uskovien yhteys ja evankeliumin eteneminen maailmassa enää kiinnosta. Luopumus on kovettanut sydämen.

Kristuksen asenne ei ole muuttunut. Hän rakastaa myös tuhlaajalapsiaan, kutsuu ja odottaa heidän paluutaan kotiin. Heitä odottaa Isän sydämellinen armahtavaisuus ja rakkaus. Mutta palaako tuhlaajapoika tai -tyttö takaisin? Kaikki eivät palaa. Heidän luopumuksensa on lopullinen. He ovat pysyvästi jättäneet Isänsä kodin. Elämme myös Suomessa juuri nyt aikaa, jolloin moni luopuu uskosta. Yhtä hyvin luterilaisessa kirkossa ja sen herätysliikkeissä, kuin kirkon ulkopuolella. Jotkut rukoilevat herätystä ja suurta kotiinpaluuta. Tuleeko sitä? Se jää nähtäväksi.

Kaksi asiaa on selvää. Luopumuksessa ei lopulta ole mitään hyvää. Profeetta Jeremia muistuttaa: ”Tiedä ja näe, kuinka onnetonta ja katkeraa se on, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi.” (2:19) Toinen varma asia on se, että Kristus itse ei peru lupauksiaan: ”Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.” (2. Tim. 2:13)

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: