Mitä merkitystä on kirkolliskokouksen päätöksillä, jos kukin pappi toimii oman mielipiteensä mukaisesti?
Tätä kirjoittaessani olen istunut kolme päivää kirkolliskokouksessa Turussa. Tunnen innostusta, iloa ja arkuutta, mutta myös vastuun painoa ja huolta kirkon suunnasta. Koronan vuoksi toukokuulta elokuulle siirtynyttä kokousta leimaa viruksen vaara: istuntosalissa kaikilla on maskit kasvoilla, käsiä desinfioidaan tuon tuosta, turvavälit pidetään käytävillä ja puhujapönttöön mennessä on laitettava vielä käsineet käteen hygieniasyistä. Ruokaillessa istutaan aina samassa pöydässä samojen henkilöiden kanssa.
VIIKON ASIOISTA julkista huomiota on saanut eniten piispojen selvitys avioliittokäsityksestä johtuvan erimielisyyden ratkaisemiseksi kirkossa.
Piispojen kirjeessä korostetaan kirkon ykseyden tärkeyttä ja siihen liittyen kunnioittavaa keskustelua. Se on kannatettavaa, sillä sanoohan sanakin: ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.”
PIISPOJEN LAATIMISTA kuudesta ratkaisuvaihtoehdosta voidaan sen sijaan olla jo hyvin eri mieltä. On syytä muistaa, että vaihtoehdot eivät ole kirkon yhteinen päätös, paitsi vaihtoehto kaksi, joka on vallitseva tilanne. Sekään ei ole uskollinen Raamatun sanalle. Käsityksen mukaan avioliitto on kyllä miehen ja naisen liitto, mutta lisäksi voi rukoilla samaa sukupuolta olevan parin kanssa ja puolesta.
MUUT NELJÄ VAIHTOEHTOA sisältävät mahdollisuuden vihkiä homoparit, äärilaitana käsitys avioliitosta sukupuolineutraalina. Sen mukaan kaikkien pappien edellytetään sekä toimivan että opettavan tämän mukaisesti.
OSASSA MALLEJA ongelmallista on, että kirkon avioliittokäsitys miehen ja naisen liittona ja vihkimiskäytäntö erotetaan toisistaan. Teoreettisesti ollaan sitä mieltä, että avioliitto on miehen ja naisen liitto, mutta käytännössä toimitaan kuin avioliitto olisi sukupuolineutraali. Käytäntö menee opin edelle. Jotkut ajattelevat, että kun oppi pannaan syrjään, ollaan inhimillisiä. Mutta eiväthän Jumalan tahto ja hänen käskynsä ole epäinhimillisiä, vaan ne nimenomaan suojelevat elämää ja ilmaisevat Jumalan rakkautta. On tärkeää muistaa, että vaikka ihmisten elämäntapa muuttuu, Raamatun sana ei muutu. Meidän tulee ihmisinä alistua sanan alle ja sen tutkittaviksi, ei korottaa itseämme sanan yläpuolelle.
JULKISUUDESSA ON OLLUT esillä piispoja, jotka ovat esittäneet kannattavansa kirkon näkemyksestä poikkeavia käsityksiä. On huolestuttavaa, jos kirkossamme alkaa vallita villi tilanne: jokainen tekee, kuten itse parhaaksi näkee. Näin jo paikoin toimitaankin.
MITÄ MERKITYSTÄ ON kirkolliskokouksen päätöksillä, jos kukin pappi tai piispa toimii oman mielipiteensä mukaisesti eikä yhteisesti sovittujen päätösten mukaan? Tämä toimintatapa, jos mikä, pirstoo yhteyttä ja siirtää lopulta erimielisyydet paikallisseurakuntien kirkkoneuvostojen pöydille.
Kirjoittaja on Kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen jäsen, pitkäaikainen Japanin-lähetti.