Kristinusko on enemmän kuin maailmankatsomus
”Kristinuskosta on vaarana tulla pelkkä maailmankatsomus, pään tietoa tai teoria, joka ei muutu todelliseksi elämäksi ja käytännön ratkaisuiksi.”
Maailmankatsomuksella tarkoitetaan kokonaiskäsitystä maailmasta ja ihmisestä. Siihen sisältyvät myös näkemykset arvoista, moraalista ja elämän tarkoituksesta. Kristinusko on yhdenlainen maailmankatsomus. Se selittää, mistä maailmankaikkeus on peräisin, mikä on ihminen, mikä on hänen tarkoituksensa ja paikkansa maailmassa.
Maailmankatsomuksella on yleensä merkittäviä seurauksia siihen, kuinka ihminen elää elämäänsä. Sillä voi olla myös suuria mielenterveydellisiä vaikutuksia. Jos maailmankatsomuksen mukaan ihmiselämällä ei ole tarkoitusta, vaan se on vain lopulliseen tuhoon kulkeva ohimenevä henkäys, ei ole ihme, jos masentaa.
Kristillisen maailmankatsomuksen mukaan meillä on luottamus kaikkivaltiaan Jumalan johdatukseen ja toivo ikuisesta elämästä, mikä on äärimmäisen rohkaiseva sanoma esimerkiksi elämän vaikeuksien keskellä.
Maailmankatsomus ei kuitenkaan automaattisesti sanele elämämme ratkaisuja tai onnellisuutemme astetta. Jokapäiväiset huolet ja murheet saattavat hukuttaa allensa sen, mihin pohjimmiltaan uskomme. Kristinuskostakin on vaarana tulla pelkkä maailmankatsomus, pään tietoa tai teoria, joka ei muutu todelliseksi elämäksi ja käytännön ratkaisuiksi. Niinpä ajan- ja rahankäyttömme tai eettiset valintamme eivät välttämättä enää poikkeakaan ateistin tavasta elää.
Vaikka kristinusko on maailmankatsomus, se ei ole vain sitä. Se on enemmän. Kristittynä oleminen on Kristuksen seuraamista. Se on elävän Jumalan tuntemista. Se on osallisuutta kristittyjen yhteisöön, seurakuntaan. Se on elämää, seikkailua, taisteluakin. Se on päivittäistä katumusta synneistä. Se on kasvua armon tuntemisessa ja hyvissä teoissa. Se on valona loistamista tämän maailman keskuudessa.
Luterilaiset pietistit muistuttivat aikoinaan siitä, että uskon on laskeuduttava päästä sydämeen. On hyvä ja tärkeä asia tuntea teologiaa, erottaa oikea väärästä ja kyetä sanoittamaan uskomme sisältö. Mutta jos se ei tule lihaksi elämässämme, olemme vasta puolimatkassa.
Samasta aiheesta muistutti myös englantilainen pappi, eräs 1900-luvun herätyskristillisen maailman merkittävimmistä teologeista, J. I. Packer. Mies, jonka maallinen taivallus päättyi 93 vuoden iässä tänä kesänä, muistutti, mikä ero on Jumalaa koskevan tiedon ja Jumalan tuntemisen välillä. Maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta myyneessä kirjassaan Jumalan tunteminen (Uusi Tie 1981) hän kirjoittaa: ”Olemme kenties puhdasoppisia uskovia. Tiedämme tarkkaan, mitä evankeliumi on, ja haistamme epäterveen opin jo kilometrien päästä. Kuitenkin ilo, hyvyys ja hengen vapaus, jotka ovat Jumalan tuntevien ihmisten tuntomerkkejä, ovat harvinaisia meidän keskellämme. – – Pieni määrä Jumalan tuntemusta on paljon arvokkaampaa kuin suuri määrä tietoa Jumalasta.”
Kuinka sitten Jumala opitaan tuntemaan? Kuinka pään tieto voi laskeutua sydämen uskoksi? Jumala on rakkaudessaan antanut tähän monia välineitä. Niistä tärkeimmät ovat Raamattu, rukous, kristittyjen yhteys ja sakramentit. Raamatussa Jumala puhuu sinulle. Rukouksessa saat pyytää, että hänen sanansa tulisi eläväksi sinun elämässäsi. Raamattua sinun ei tarvitse yksin tulkita, vaan siihen Jumala on antanut avuksi seurakunnan. Sakramenteissa hänen sanansa tulee käsin kosketeltavaksi kasteen veden ja ehtoollisen leivän ja viinin muodossa. Emmehän jätä käyttämättä näitä Jumalan tuntemisen välineitä!
Pieni määrä Jumalan tuntemusta on paljon arvokkaampaa kuin suuri määrä tietoa Jumalasta.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta:
