Kun lasta ei kuulu – Voiko kristitty aviopari turvautua hedelmöityshoitoihin?
– Lapsettomuudesta ei puhuta riittävästi. Etenkin iän vaikutuksesta hedelmällisyyteen pitäisi puhua paljon enemmän, sanoo erikoistuva yleislääkäri Hanna-Maria Mannila.
Naisen ikä on yksi merkittävimmistä tekijöistä lapsettomuuden taustalla. Jopa neljäkymmentä prosenttia 35–40-vuotiaista naisista kärsii lapsettomuudesta, kun vastaava luku 20–25-vuotiailla on alle kymmenen prosenttia.
– Kolmikymppisenä ihminen saattaa kokea itsensä nuoreksi, mutta hedelmällisyyden näkökulmasta perheen perustamisella alkaa olla jo kiire. 35-vuotiaana naisen hedelmällisyys laskee jyrkästi, Mannila toteaa.
Jos odottaa liian pitkään, saattaa jäädä lapsettomaksi
Tutkimusten mukaan nuoruus jatkuu nykyisin pidempään kuin ennen: suomalaiset solmivat ensimmäisen avioliittonsa ja saavat ensimmäisen lapsensa keskimäärin yli kolmikymppisinä.
– Surullisintahan tässä on se, että tahallinen lapsettomuus saattaa johtaa tahattomaan lapsettomuuteen; kun sitten lopulta kokee olevansa riittävän kypsä vanhemmaksi, voi olla, ettei enää pysty saamaan lapsia kovin helposti, Mannila huokaa.
Perheen perustamisen lykkääminen ei toki ole aina oma valinta, vaan se voi johtua esimerkiksi sopivan puolison puuttumisesta. Joka tapauksessa Mannila toivoo, että yhteiskunta kannustaisi nuoria nykyistä enemmän sitoutumaan ja perustamaan perheen.
– Monet kaupungit jakavat maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille. Vaikka tarkoitus sinänsä on hyvä eli aborttien ehkäiseminen, maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen viestittää nuorille, ettei heitä haluta vanhemmiksi.
Syy lapsettomuuteen kannattaa selvittää
Iän lisäksi monet muut tekijät vaikuttavat hedelmällisyyteen. Hanna-Maria Mannila kannustaa lasta toivovia aviopareja selvittämään syyn lapsettomuustutkimuksilla.
– Esimerkiksi ylipainosta johtuvaan lapsettomuuteen voi itse vaikuttaa. Ja vaikka lapsettomuuden syihin ei voisikaan itse vaikuttaa, lääketieteessä on tarjolla monenlaisia hoitoja. Tutkimuksiin voi mennä, vaikkei päätyisikään mihinkään hoitoihin, Mannila sanoo.
Joskus tutkimuksissa voi paljastua, että ainoa keino biologisen lapsen saamiseksi on hedelmöityshoito: keinosiemennys eli inseminaatio tai koeputkihedelmöityshoito eli IVF. Inseminaatiossa miehen siemenneste ruiskutetaan suoraan naisen kohtuun. Koeputkihedelmöityksessä taas naiselta kerätään emättimen kautta munarakkuloita, jotka hedelmöitetään laboratorio-olosuhteissa. Hyväkuntoisin alkio valitaan siirrettäväksi naisen kohtuun ja loput pakastetaan mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Kristillisissä piireissä hedelmöityshoitoihin suhtaudutaan keskimääräistä epäilevämmin – eikä syyttä. Hedelmöityshoitoihin liittyy monia vaikeita kysymyksiä: Mikä on aviollisen elämän ja lisääntymisen yhteys, ja saako niitä erottaa toisistaan? Voiko lahjasukusoluja käyttää? Mikä on ylimääräisten alkioiden kohtalo?
Voiko hedelmöityshoitoja käyttää?
Voiko lapseton aviopari turvautua hedelmöityshoitoihin on kysymys, joka on luterilaisuudessa perinteisesti jätetty parien omaan harkintaan. Katolinen kirkko puolestaan torjuu hedelmöityshoidot, koska niissä sukupuoliakti ja lisääntyminen erotetaan toisistaan. Lisäksi se katsoo keinohedelmöityksen loukkaavan lapsen arvokkuutta.
Hanna-Maria Mannila lähestyy hedelmöityshoitoja periluterilaisesta näkökulmasta avioparin omana päätöksenä. Raja menee kuitenkin siinä, ettei ulkopuolisen lahjasukusoluja tulisi käyttää.
– Lisääntymiskäsky on tarkoitettu aviopareille, eikä lasta pidä yrittää kolmannen osapuolen kanssa tai yksinään. Lapsi ei ole subjektiivinen oikeus vaan avioliiton siunaus ja Jumalan lahja. Sitä paitsi lahjoitetuilla sukusoluilla alkunsa saanut lapsi menettää yhteyden toiseen biologiseen vanhempaansa.
Onko alkiolla ihmisarvoa?
Avioparia saattaa myös mietityttää keinohedelmöityshoitojen suuri alkiohävikki, sillä vain joka kolmas alkionsiirto johtaa lapsen syntymään. Lisäksi 20–40 prosenttia alkioista ei selviä pakastuksesta eikä osaa siirretä koskaan kohtuun kasvamaan.
– Jos ajattelemme, että elämä on alusta lähtien pyhää, kysymys alkioiden kohtalosta on vakava. Hoitavan lääkärin kanssa voi neuvotella siitä, kuinka monta munasolua hedelmöitetään, ettei niitä olisi määränsä enempää. Kaikki alkiot olisi hyvä käyttää, Mannila sanoo.
Mannila mukaan on kunnioitettavaa, jos lasta hartaasti toivova pariskunta päättää vetäytyä hoidosta omantunnonsyistä. Hän ei kuitenkaan allekirjoita joidenkin kristittyjen näkemystä, jonka mukaan alkioiden menettäminen olisi täysin verrattavissa aborttiin tai jopa lapsen tappamiseen.
– Luonnollisissakin olosuhteissa noin puolet alkioista menetetään. Uuden elämän syntymän ihme on kuitenkin aina suurempi kuin menetyksen suru. Jumalan antama elämä on suuri lahja, ja tästä näkökulmasta IVF-hoitojen hyväksyminen voisi olla mahdollista, vaikka alkioista vain osa selviäisi.
Tahaton lapsettomuus
• Lapsettomuus on tila, jossa raskaus ei ole alkanut vuoden kuluessa, vaikka pariskunta olisi ollut säännöllisesti suojaamattomassa yhdynnässä. Arviolta viisitoista prosenttia pareista kärsii tahattomasta lapsettomuudesta jossain vaiheessa elämäänsä.
• Lapsettomuuden syitä ovat muun muassa naisen ovulaatiohäiriöt, endometrioosi ja kohtuperäiset viat sekä miehellä heikentynyt sperman laatu. Myös elintavat, ikä ja yleinen terveydentila vaikuttavat hedelmällisyyteen.
• Lapsettomuutta hoidetaan syyn mukaan. Hoitomuotoina käytetään munarakkulankypsytyshoitoa, kirurgista hoitoa sekä hedelmöityshoitoja. Hedelmöityshoitoja ovat inseminaatio eli keinosiemennys sekä koeputkihedelmöitys eli IVF.
• Vuosittain aloitetaan 13−14 000 hedelmöityshoitoa, joista 17−18 prosenttia johtaa lapsen syntymään. Noin viisi prosenttia syntyvistä lapsista on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla.
• Muita vaihtoehtoja ovat adoptio ja sijaisvanhemmuus. Sijaissynnytys on Suomessa laiton.
• Elämäntilannelapsettomuudella tarkoitetaan ei-toivottua lapsettomuutta, jonka syynä on elämäntilanne, esimerkiksi sopivan puolison puuttuminen.
Lähteet: Duodecim Terveyskirjasto, Simpukka ry, THL.
”Ei väliä, onko tyttö vai poika, kunhan on terve”
Jokainen vanhempi toivoo, että hänen lapsensa saisi syntyä tähän maailmaan terveenä ja elinvoimaisena. Toiveesta voi kuitenkin tulla vaatimus, johon pyritään keinolla millä hyvänsä, esimerkiksi alkio- tai sikiödiagnostiikkaa hyödyntämällä.
Onko onnellisuus ihmisarvon mitta?
Alkiodiagnostiikkaa voidaan käyttää koeputkihedelmöityshoidossa. Diagnostiikan avulla alkion perimä tutkitaan geneettisten sairauksien varalta, ja kohtuun siirretään ainoastaan terveet alkiot ja sairaat hävitetään.
Alkiodiagnostiikkaa suositellaan pareille, joista toinen tai molemmat kantavat vakavaa perinnöllistä sairautta, ja sitä pidetään usein eettisesti parempana vaihtoehtona kuin raskauden keskeytystä. Kasvatustieteen tohtori ja tietokirjailija Mia Puolimatka näkee asian toisin.
– Koska ihmiselämä alkaa hedelmöityshetkellä, alkiovaiheessa olevalla ihmisellä on samat ihmisoikeudet kuin meillä muillakin, Puolimatka sanoo.
Hän kertoo ymmärtävänsä vanhempia, jotka haluavat säästää lapsensa kärsimyksiltä, mutta kysyy samalla: Kuka määrittelee hyvän elämän kriteerit?
– Onko ihminen arvokas vain silloin, jos hän kykenee saavuttamaan sellaisen elämän, joka täyttää meidän määritelmämme onnellisesta elämästä? Kaikkihan me joudumme kohtaamaan kärsimystä elämämme aikana, toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Ilman aborttia vanhemmat voivat surra ilman syyllisyyttä
Mia Puolimatkan mukaan sikiödiagnostiikka on oiva apuväline lapsen hoidon suunnitteluun, mutta sitä ei saisi käyttää sairaan tai vammaisen yksilön eliminoimiseen. Hänen mukaansa aborteilla on vakavia seurauksia niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla.
– Jos vanhemmat päätyvät aborttiin, he joutuvat painimaan syyllisyydentunteen kanssa. Vaikka lapsi ei eläisikään kauaa syntymänsä jälkeen, hänellä voi olla uskomaton vaikutus lähipiiriinsä.
Yhteiskunnassa poikkeavien yksilöiden abortoiminen näkyy asenteissa.
– Erityislapsen äitinä olen monet kerrat joutunut taistelemaan lapselleni kuuluvista palveluista, joihin hänellä on oikeus. Vammaiset nähdään usein aliarvotettuina olentoina eikä arvokkaina ihmisinä.
Lääkäri Hanna-Maria Mannila muistuttaa, että vaikka lapsi ei olisi elinkelpoinen, raskauden saattaminen loppuun saakka on vanhempien surutyön näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin abortti.
– Silloin vanhemmat voivat kulkea lapsen kanssa yhdessä odotuksen ja syntymän. He voivat tavata lapsen ja pidellä häntä. Suru tuntuu usein vanhemmista oikeutetummalta kuin silloin, kun he ovat itse päättäneet lapsensa elämän, Mannila sanoo.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: