Hyvä itsetunto on kovaa valuuttaa
Kuva: iStockphoto
Lapsen itsetunnon vahvistaminen alkaa isien ja äitien hyvinvoinnista, eikä kodin hyvä ilmapiiri synny taikaiskusta. Siksi kannattaa pysähtyä miettimään, minkä varaan rakennamme itsetuntomme ja osaammeko olla vanhempina iloisia ja ylpeitä itsestämme.
– Aikuisen kannattaa muistella, mikä teki hänet lapsena iloiseksi ja minkälaiset asiat vahvistivat pystyvyyden tunnetta ja tyytyväisyyttä, Suomen Icehearts ry:n koulutuspäällikkö Miika Niemelä listaa lapsen itsetunnon rakennuspuita.
Syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten kanssa jo kaksi vuosikymmentä työskennellyt mies painottaa aikuisen vastuuta. Aikuisen tulee olla lasta varten, eikä toisinpäin.
– Vanhempien läsnäolo, arvostus, kannustus ja kehut ovat paras kasvupohja lapsen omanarvontunteen kehittymiselle ja itsetunnon kasvulle, hän tiivistää.
Niemelä tietää, että joidenkin tutkimusten mukaan perheen sosioekonominen asema ennustaa lapsen menestystä elämässä, mutta hän painottaa silti perheen sisäisen ilmapiirin merkitystä. Perheissä kannattaa pyrkiä jämäkkään, mutta lämpimään ilmapiiriin.
Hän kannustaa miettimään, leimaako perheen keskustelukulttuuria myönteisyys ja kannustavat sanat vai perheenjäsenten mollaaminen ja vähättely. Mitä pienempi lapsi, sitä tärkeämpää on reagoida lapsen tarpeisiin. Kun lasta sattuu, häntä lohdutetaan. Puhtaudesta, riittävästä ravinnosta ja unen määrästä huolehditaan. Huolenpito vahvistaa lapsen uskoa siihen, että hän on rakastamisen arvoinen.
Hyvä kasvattaja on itseensä tyytyväinen isä tai äiti
Miika Niemelä haastaa vanhempia miettimään: ”Miten minä voin?” ja ”Olenko tyytyväinen itseeni?” Mikäli aikuinen on alati huolissaan siitä, miltä oma perhe näyttää ulospäin, kannattaa miettiä, minkä varaan rakentaa omaa itsetuntoa.
– Mielestäni oikeaa edustuskelpoisuutta on se, että voit hyvin itsesi kanssa. Ei se, että ulkoiset kulissit ovat kunnossa. Rentous ja se, että ei koko ajan tarvitse ajatella, mitä muut sinusta ja perheestäsi ajattelevat, on terveen itsetunnon merkki. Autoritäärinen kasvatustyyli voi tuottaa kyllä yhteiskuntakelpoisia lapsia, mutta ilman lämpöä heistä tulee herkästi suorittajia. Silloin saatetaan keskittyä vain virheiden välttelyyn, Niemelä avaa.
Mitä hyvällä itsetunnolla tarkoitetaan?
- Oman elämän näkemistä arvokkaana ja ainutkertaisena.
- Itsensä hyväksymistä vahvuuksineen ja heikkouksineen. Realistista kuvaa itsestä.
- Itsensä arvostamista ja riittävää itseluottamusta.
- Itsetunto perustuu identiteettiimme, siihen, keitä syvimmiltämme uskomme olevamme. Kristillisen ihmiskäsityksen ytimessä on käsitys siitä, että jokainen ihminen on Jumalan kuva, ihme ja Jumalalle rakas.
Hän poimii arkien esimerkin lautapelin pelaamisesta: Jos tehdään virheitä tai hävitään, se ei ole maailmanloppu. Kyky sietää pettymyksiä kuuluu myös hyvän itsetunnon tuntomerkkeihin. Siirrämme omiin lapsiimme omia uskomuksiamme ja arvojamme. Ne toimivat kasvualustana myös lastemme omanarvontunteelle ja itsetunnolle. Siksi on tärkeää pysähtyä rehellisesti miettimään, olemmeko itse tyytyväisiä elämäämme ja mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Niemelä itse uskoo, että kristilliset arvot ovat paras ja kestävin pohja koko elämälle.
– Kunhan muistamme, että kristillisen vakaumuksen taakse ei piilouduta elämän haasteiden edessä. Kristittykin saa hakea ja vastaanottaa apua kaikenlaisissa elämän ongelmissa tai kasvukivuissa. Evankeliumi on tarkoitettu elettäväksi juuri arjen keskellä, Niemelä musituttaa.
Hän myös patistaa vanhempia pitämään itsestä hyvää huolta. Se on satsaus itseen, mutta myös parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Vanhemmat saavat myös terveesti olla ylpeitä omasta itsestä.
– Osaamme kyllä sättiä ainakin itseämme epäonnistumisistamme, mutta osaammeko juhlia onnistumistamme puolisoina ja vanhempina? Miika Niemelä kyselee.
Niemelän perheessä vanhemmat tekevät sunnuntaisin yhteislenkin juosten ja pyörällä. Silloin kysytään puolin ja toisin kuulumisia. Mikä tahansa asia käsitellään tuon tunnin aikana.
– Se vahvistaa meitä pariskuntana. Meillä on myös lupa iloita siitä, että olemme aika hyviä vanhempia. Joskus voi juhlia sitäkin, että selvittiin tästä päivästä ja se riittää, hän sanoo.
Röyhkeys kiellettyä, välittäminen sallittua
Miika Niemelä on työssään nähnyt lapsia, joiden vanhemmat eivät ole kyenneet tai jaksaneet asettua turvalliseksi kasvualustaksi lapsilleen. Mitä jos kaikki on mennyt pieleen? Onko lapsella toivoa?
– Toipumisen tie on pitkä, sillä jos perustarpeet jäävät täyttymättä, lapsi ei opi luottamaan siihen, että hän olisi huolenpidon arvoinen. Aikuisen tehtävä on viestiä toistuvasti: Välitän ja pysyn tässä sinua varten. Puutun asioihisi siksi, koska olet liian arvokas menetettäväksi. Tämä on välillä haastavaa ja väsyttävää, koska syrjäytyneiden lasten kanssa lähdetään ”takamatkalta”, Niemelä kuvailee.
Niemelä iloitsee, että moni tukea saanut lapsi ja nuori on nyt aikuinen ja elää täysipainoista elämää työelämässä ja tasapainoisissa parisuhteissa.
Erityisiä rohkaisun sanoja Niemelällä on murrosikäisten vanhemmille.
– Annetaan lastemme elää, itsenäistyä ja vähän törmäilläkin. On tärkeää kysyä itseltä, onko lapseni turvallista tulla kotiin, vaikka olisi mokannutkin? Perheessä kasvaa yksilöitä, kestämmekö ja sallimmeko sen? hän sanoo, mutta toteaa samaan hengenvetoon vastustavansa huonon käytöksen sallimista.
Kiroilu, solvaaminen ja niskojen nakkelu eivät ole normikäytöstä missään ikä- tai kehitysvaiheessa.
– Vastustan sellaista ajattelua, että sellaisia ne murkut ovat, emmekä me voi mitään röyhkeälle käytökselle. Ikään kuin huono käytös automaattisesti kuuluisi teini-ikään. Vanhempien tulee rohjeta asettaa rajat hylkäämättä lasta, Niemelä paaluttaa.
Niemelä ei silti usko stalkkaamiskulttuuriin, eli siihen, että vanhempi voisi koko kontrolloida lasta ja ”olla kartalla” siitä, mitä nuori tekee.
– Avoimen keskusteluyhteyden vaaliminen on tärkeää keskinäisen luottamuksen ylläpitämiseksi. Tärkeintä on, ettei tarkoituksella vaieta. Olennaista on viestiä, että kaikesta saa ja voi puhua. Kunpa tähän olisi riittävästi aikaa keskellä arjen kiireitä, neljän lapsen isä toivoo.
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!
”Olet Jumalan kuva, ihme ja Jumalalle rakas”
– Jos lapsi tai nuori kokee, ettei koskaan riitä tai jos hän kokee, että hänen arvonsa tulee ulkoisista suorituksista, hän saattaa kokea vahvaa alamittaisuutta, vaikka olisikin taitava ja menestyvä. Myös porukan ulkopuolelle jättäminen ja ikävät kommentit vahingoittavat lapsen itsetuntoa, Espoon kristillisen koulun kuraattori Saara Utberg sanoo.
Utberg on vakuuttunut, että lapsi ja nuori tarvitsee ennen kaikkea kokemuksen rakastetuksi tulemisesta, siitä, että hän kelpaa omana itsenään, myös virheineen ja vajavuuksineen. Tämä totuus on tarjolla kaikessa syvyydessään Jumalan rakkaudessa. On tärkeää muistuttaa lapsia siitä, keitä he ovat, mikä heidän todellinen identiteettinsä on ja pyrkiä elämään sitä todeksi suhteessa lapseen.
– Se, ketä me syvimmiltään olemme, ei ole riippuvainen koulumenestyksestä tai kavereiden suosiosta, urheilullisuudesta, lahjakkuudesta, vaan siitä, mitä Jumala meistä ajattelee. On mietittävä lapsen kanssa, että mitä tarkoittaa, että olen ihme? Mitä tarkoittaa, että olen Jumalan kuva, ja miten se vaikuttaa siihen, miten elän? Näiden totuuksien sanoittaminen ja niiden äärellä viipyminen lasten kanssa arjessa vahvistaa lapsen itsetuntoa, Utberg sanoo.
Kun itsetunto on rakentunut terveelle pohjalle, emme ole väärällä tavalla sidoksissa toisten antamaan hyväksyntään. Silloin on helpompaa kestää myös omat heikkoudet, sillä Jumalakin kestää ne. On myös helpompaa ottaa toiset huomioon, Saara Utberg huomauttaa.
Mistä toimintakulttuurini kasvattajana nousee?
Koulu- ja päiväkotimaailmassa lapsen itsetunnon vahvistaminen on tärkeässä osassa kasvatusta. Saara Utberg korostaa, että koulun tulisi olla paikka, jossa on lupa olla keskeneräinen. Toisaalta myös menestymisestä pitäisi voida yhdessä iloita ja siitä, missä vaiheessa kukin on. Tärkeää on myös se, että näitä asioita sanoitetaan lapsille ja nuorille koulun arjessa.
– Kristillisissä kouluissa ja päiväkodeissa toimintakulttuuri nousee kristillisestä maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä. Tästä seuraa sekä itsen että toisten kunnioitus. Ihmisinä olemme keskeneräisiä, myös kristillisissä kouluissa ja päiväkodeissa. Välillä on kiusaamista tai muita vaikeita tilanteita, mutta pyrimme siihen, ettei yhtään kiusaamistilannetta jätettäisi selvittämättä. Sekä kiusattu että kiusaaja tarvitsevat tukea niin, että voidaan kasvaa yhdessä kohti sitä, keneksi Jumala on meidät tarkoittanut, Utberg avaa.
Se, mitä vanhempana ja kasvattajana uskon itsestäni, välittyy lapsiin ja nuoriin, joita kasvatamme. Siksi meidän aikuisten on tärkeää pysähtyä sen ääreen, kuka olen, mistä identiteettini nousee ja elänkö sen mukaan.
Katso vinkkejä koulunsa aloittavien vanhemmille Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta.