Eduskunnan keskustelussa sokea piste

Ulkoministeri Timo Soini sai lopulta eduskunnan luottamuksen. Hyvä näin. Soinin ja aborttioikeuden ympärillä eduskunnassa pyörinyt keskustelu ja asiasta eri yhteyksissä käytetyt puheenvuorot olivat välillä käsittämättömän vääristyneitä ja jopa irrationaalisia.

MIKSI? Koska keskustelussa jatkuvasti ohitettiin itse asian ydin. Monesta puheenvuorosta sai sen käsityksen, että vapaan abortin ajaminen olisi osa suomalaista ulkopolitiikkaa. Päivi Räsänen oikoo tätä käsitystä blogissaan (20.9.): ”Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa puhutaan tyttöjen ja naisten oikeuksien parantamisesta sekä lisääntymis- ja seksuaalioikeuksien edistämisestä. Aborttia ei mainita sanallakaan. Aborttia ei mainita myöskään siinä budjettikirjan ulkoministeriön osiossa, jonka yhteydessä epäluottamusta Soinille esitetään.”

TOINEN KESTOTEEMA keskustelussa oli koko aborttikysymyksen tekeminen yksinomaan naisten ihmisoikeuskysymykseksi. Tähän liittyen Pekka Simojoki kysyy Kotimaa24:n kolumnissaan (16.9.): ”Me elämme aikaa, joka puhuu yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta. Me korostamme syrjimättömyyttä, tasa-arvoa ja monia muita tärkeitä asioita. Mutta noiden kaikkien hienojen arvojen keskellä on yksi musta piste, jota minä en kerta kaikkiaan ole koskaan voinut ymmärtää: Miksi kaikki ihmisoikeudet puuttuvat niiltä kaikkein pienimmiltä ja heikoimmilta, jotka eivät mitenkään voi itseään puolustaa eli syntymättömiltä lapsilta?”

Simojoki jatkaa: ”Ihmisen taimi ei kohtuun ilmesty tyhjästä tai sattumalta, hän ei ole syöpä eikä sairaus. Hänen ruumiinsa on hänen ruumiinsa ja hänen elämänsä on yhtä ainutlaatuinen kuin jokaisen meistä.”

Miksi tästä ei aborttikeskustelun yhteydessä voitu puhua? Koska se olisi asettanut koko keskustelun täysin toisenlaiseen valoon. Silloin ei olisi voitu puhua vain naisten oikeuksista.

NIIN KUIN Eija-Riitta Korhola tätä aihetta koskevassa blogissaan (21.9.) huomauttaa: ”Se klisee, että abortin tapauksessa nainen päättää vain omasta ruumiistaan, on pinnallinen valhe. Hän nimenomaan ei päätä enää vain omasta ruumiistaan vaan myös jonkun toisen ruumiista, mahdollisesti toisen naisen ruumiista, ja koko elämästä.”

Miten tällainen keskustelu voidaan käydä Suomen korkeimpien päättäjien kesken, ilman että edes käsitellään kaikkein perustavimpia tosiasioita syntymättömästä elämästä? Miksi keskustelun ytimessä eivät ole kaikkein heikoimmassa asemassa olevien, vielä syntymättömien lasten ihmisoikeudet? Eikö koko keskustelu kerro siitä, että yhteiskunta on aborttikysymyksessä ideologisesti sokeutumassa?

SUOMEN VAPAAKIRKON hallituksen puheenjohtaja Jaakko Pihlajamäki osoittaa blogissaan (22.9.), mihin yhteiskunnallisessa keskustelussa pitäisi keskittyä: ”Eettisempää olisi, että yhteiskunta huolehtisi sellaisista tuki- ja suojajärjestelmistä, että synnyttäminen olisi aina mahdollista. Totta kai se maksaisi yhteiskunnalle, mutta elämänsuojelu saakin maksaa.”