Aneteesit käynnistivät uskonpuhdistuksen

Martti Luther ei ­tiennyt, kuinka arkaan ­paikkaan hän ­sohaisi ­käydessään ­anekaupan räikeyttä vastaan.

Tasan viisisataa vuotta sitten Saksan Wittenbergistä käynnistyi tapahtumasarja, joka jätti pysyvän jälkensä Euroopan historiankulkuun. 31.10.1517 augustinolaismunkki Martti Luther julkaisi anekauppaa käsittelevät 95 teesiään. Reformaatio eli uskonpuhdistus käynnistyi. Se, jonka mielikuvissa Luther on paavia antikristukseksi nimittävä kapinallinen, saattaa yllättyä lukiessaan teesejä.

– Nykylukijoita hämmästyttää se, että vielä tuossa vaiheessa Luther ymmärsi puolustavansa paavia, hänhän puhui teeseissä paavin suulla. Hän myös ymmärsi aneita niiden alkuperäisessä merkityksessään, kertoo Luther-tutkija, Kuopion piispa Jari Jolkkonen.

Lutheria häiritsi se, kuinka räikeästi aneita markkinoitiin. Anekauppias Johannes Tetzeliin yhdistetään kuuluisa sanonta: ”Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa.” Lutherin aneteesit olivat eräänlainen kantelu piispoille Tetzelistä.

– Luther ajatteli olevansa paavin puolella niitä anekauppiaita vastaan, jotka vääristävät paavin ja aneiden alkuperäisen tarkoituksen, Jolkkonen selittää.

Anekauppa häiritsee opetusta hyvistä teoista

Mikä sitten oli aneiden alkuperäinen tarkoitus?

– Keskiajalla opetettiin, että synti on Jumalan lain rikkomus ja siitä seuraa syyllisyys ja rangaistus. Syyllisyyden saa anteeksi synnintunnustuksella. Syntiä seuraavan ajallisen rangaistuksen saa anteeksi hyvitystöillä, joilla myös testattiin, oliko katumus aitoa. Hyvitystöitä saattoivat olla vaikka rukous tai ­köyhien auttaminen. Myöhemmin kehittyi ane, jolla saattoi korvata näitä hyvitystöitä rahaa vastaan, Jari Jolkkonen avaa.

Vaikka Luther ei aneita täysin torjunutkaan, teeseistä paistaa läpi syvä epäluulo niitä kohtaan. Aneiden oikeaa merkitystä oli hänen mukaansa ­vaikeaa opettaa niin, ettei samalla hämärretä oikeiden hyvien tekojen merkitystä.

– Luther oli huolissaan siitä, että anekauppa häiritsee kirkon opetusta hyvistä teoista. Ongelma on se, että aneissa luvattiin vapautus synnin rangaistuksista ilman omaa katumusta ja omaa parannuksen tekoa. Syntyy se käsitys, että kun rahalla hankkii aneen, ei tarvitse korjata omaa elämäänsä ja kilvoitella.

Toinen ongelma on siinä, että anekauppiaat tekevät Jumalan armosta maksullista.

– Armo on ilmaista, ja siitä voidaan tulla oikeastaan paremmin osalliseksi ilman anekirjettä, ilman maksua.

Arkkipiispa oli reformaation osasyyllinen

Luther suuntasi teesinsä alun perin oppineille teologeille, piispoille ja erityisesti omalle arkkipiispalleen Albrechtille Mainziin.

– Se sattui aika arkaan paikkaan arkkipiispaa, koska tämä oli itse anejuonessa mukana. Albrecht oli tehnyt Vatikaanin kanssa sopimuksen, että hän saisi osan aneiden tuotoista. Luultavasti Luther ei tiennyt sitä, Jari Jolkkonen sanoo.

Sen sijaan että arkkipiispa olisi itse lähtenyt selvittämään asiaa, hän lähetti teesit Vatikaaniin paaville, korkeimpaan mahdolliseen tuomioistuimeen.

– Tässä mielessähän Albrecht oikeas­taan Lutherin lisäksi aiheutti reformaation, kun hän siirsi päätöksenteon keskushallinnolle. Jos hän olisi itse hoitanut asian, historia olisi voinut olla toisenlainen.

Vatikaanissa Lutheriin reagoitiin hermostuneesti. Asiasta ei haluttu keskustella, vaikka Luther oli juuri siihen kutsunut. Vaikeneminen ei kuitenkaan auttanut.

– Luther sai nopeasti ymmärrystä tavallisten ihmisten ja poliittisten päättäjien keskuudessa. Monet ihmiset suhtautuivat aneisiin epäluuloisesti ja haistoivat niissä vääränlaista rahastamista. Luther oli vilpitön, hurskas munkki, mikä lisäsi hänen uskottavuuttaan tavallisten ihmisten piirissä.

Miksi meidän pitää lapioida rahaa Vatikaanille?

Anekritiikki upposi myös saksalaiseen ylimystöön, jossa ihmeteltiin, miksi köyhien saksalaisten pitäisi lapioida rahaa keskushallinnon pohjattomaan kassaan. Varoilla oli määrä rahoittaa Vatikaanin Pietarinkirkon rakennustöitä.

– Kritiikki on siis ihan samaa kuin nykyaikana, jolloin sanotaan, miksi meidän pitää maksaa Kreikan velat tai miksi meidän pitää kustantaa Brysselin ”herrat”.

– Ilman tätä poliittista kytköstä Luther ei olisi varmaan niin nopeasti saanut laajaa kannatusta ja suosiota ”maailman ihmisten” silmissä, Jolkkonen arvioi.

Luther oli jo kritisoinut aneita saarnoissaan ja luennoillaan, mutta ne eivät vielä herättäneet keskustelua kuin oppineiden piirissä. 95 teesiä olivat kuitenkin terävästi laadittu ja ne levisivät kirjapainotaidon takia nopeasti eri puolille. Läpimurto oli valmis.

– Olen verrannut sitä Facebook-päivitykseen, joka on tarkoitettu oppineiden sisäpiiriin, mutta joka sitten leviää laajemmalle ja synnyttää valtavan some-kohun. Se herättää valtavasti tykkäyksiä, mutta myöskin some-raivoa, Jolkkonen kuvailee.

Halvan armon uusi tuleminen

Piispa Jari Jolkkosen mukaan luterilaisen kirkon ongelma ei nykyään ole niinkään väärä ansio-oppi tai lakiuskonnollisuus, vaan ”halvan armon” ongelma. Jolkkonen viittaa saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin erotteluun kalliin ja halvan armon välillä.

– Halvan armon julistaminen on armon julistamista ilman kehotusta Kristuksen seuraamiseen ja ilman ajatusta oman elämän uudistumisesta.

Myös anekaupassa armo tehtiin halvaksi, sillä se hämärsi ajatuksen, että uskovien koko elämän tulisi olla parannuksen tekemistä, uudistusta ja kilvoittelua.

– Olemmeko me hämärtäneet ja sivuuttaneet tämän ja ajautuneet uudelleen halvan armon ongelmaan? Jolkkonen kysyy.

Lääkkeeksi piispa ei kuitenkaan tarjoa terävämpää lainjulistusta, vaan kirkkaampaa käsitystä siitä, miten Jumala lahjoittaa armon ja miten siitä tullaan osalliseksi.

– Vapautunut luottamus Jumalan armoon, joka lahjoitetaan Sanassa ja sakramenteissa, on kaiken a ja o. Usko ottaa vastaan armon, joka jaetaan kasteessa, ehtoollisessa ja Sanan julistuksessa.

Toinen yhtä tärkeä lääke on kirkastaa sitä, mitä armo merkitsee kristityn elämässä.

– Armo ei vapauta meitä pois rukouksesta ja lähimmäisenrakkaudesta, vaan juuri rukoukseen ja rakkauteen sekä oman elämän uudistumiseen ja kilvoitteluun.