Hiljainen tieto kaivataan kuulla

Jos kukaan ei ole opettanut, miten kapula kulkee viestijuoksussa, viesti pysähtyy, Seppo Niemeläinen korostaa. Vanhempaa polvea tarvitaan jakamaan ­oppimaansa nuoremmille – mentoroimaan.

Mentorointi on suuri sana, Seppo Niemeläinen kokee. Uskaltaako hän edes kutsua itseään mentoriksi? Aina hän on kuitenkin halunnut siirtää eteenpäin opetuksia ja neuvoja, joita on itse saanut elämässään.

– Minulle mentorointi on läsnäolemista, vierellä kulkemista, elämän jakamista – oli se elämä hyvä tai paha. Siinä samalla siirtyy ehkä jotain hengellistä viisautta. Tai sitten ollaan yhtä neuvottomia saman kysymyksen äärellä. Ei ole enää sanoja ja suuria viisauksia. Senkin voi opettaa toiselle, että Jumalan edessä on hyvä olla joskus ihan hiljaa.

Jos mentorointi niputettaisiin kansioon, Niemeläisen mielestä se saattaisi menettää jotakin aitoudestaan. Sillä sitä ei voi opettaa vain luennolla. Yhteinen tehtävä on saanut hänet usein ajautumaan mentorin paikalle. Kun tekee asioita yhdessä, samalla siirtää oppimaansa toiselle.

Mentorointi toimii, kun molemmat heittäytyvät siihen kokonaan. On oltava läpinäkyvä.

– Jos mentoroit vain niin, että kerrot pikku asioita ja suurimmat jätät kertomatta, olet varautunut. Kaverin pitäisi päästä kokemaan, että toinen ihminen on totta, kaikkine ruotoineen.

Onko takapenkki tyhjä?

Seppo Niemeläinen kiertää ympäri Suomea saarnaamassa. Auto on usein ollut lastattu täyteen nuoria. Hän pohtiikin, miksi niin monet saarnamiehet ajavat takapenkki tyhjänä.

Toisen ämpäri näyttää isommalta kun toisen, mutta kummallakaan ei ole vettä. Jumalan vettä tarvitsee kumpikin.

Vaikka helpompaahan se niin on. Kun menomatka taittuu hiljaisuudessa, saarnan valmistelu onnistuu samalla. Takaisintulomatkalla on niin pettynyt itseensä, ettei halusi puhua kenenkään kanssa mistään. Myös nuorten aikataulujen kanssa vanha menee ihan sekaisin – kun itse miettii iltakymmeneltä, missä voisi nukkua, nuoret vasta heräävät eloon.

– On myös raskasta jakaa elämää ja olla aina olemassa. Sillä se ei toteudu vain minun ehdoillani.

Silti Niemeläinen mielellään pyytää jonkun mukaan vaikkapa kantamaan laukkua tai vaihtamaan dioja. Kaiken tämän voisi tehdä itse, mutta silloin veisi toisilta tilaisuuden oppia.

– Jumalan valtakuntaa on helpointa, mutta myös tylsintä tehdä yksin.

Mentorointi ei ole hienohelmojen juttu

Mutta entä jos ei ole antaa laukkua kannettavaksi? Mitäpä siitä, sillä mentorointia voi harrastaa vaikka jääkiekko-ottelussa. Arjen lomassa jutella eikä aina edes niin henkevistä asioista.

– Ei kysymyksen tarvitse olla, miten maailma valloitetaan, vaan miten selviän elämästä, Niemeläinen madaltaa kynnystä.

Hän haluaa myös oikaista väärinkäsityksen, että mentoroitavasta pitäisi tulla hengellisen työn tekijä.

– Jeesus sanoi, että te olette maail­man valo. Pienistä pienimmälläkin kristityllä on Jeesus-valo. Ja meidän tulee tukea sitä, että hänen valonsa pysyy päällä.

– Ei pidä ajatella, että mentorointi on hienohelmojen juttu, vaan tavallisten, arkisten kristittyjen tapa auttaa toista matkalla niin, että tämä maail­ma näkisi valomme. Tässä on koko salaisuus.

Saattaen vaihdettava

Jos kukaan ei ole opettanut, miten kapula kulkee viestijuoksussa, viesti pysähtyy. Mutta nuorten on myös löydettävä omat ratkaisunsa, Seppo Niemeläinen korostaa. Tarkoitus ei ole tehdä toisesta omaa kopiota.

– Huomispäivän tilanteessa ei voiteta eilispäivän eväillä, mutta eilisen historia kertoo, että Jumala on uskollinen toimeksiantaja, hän selittää.

– Nuoremmilta ei saa viedä löytämisen riemua, mutta voimme omilla löydöillämme avittaa heitä alkuun.

Täytyy luottaa ja antaa tilaa kokeilla, jopa kaatua ja epäonnistua.

– Jumalan valtakunnassa epäonnistuminen ei ole vaarallista, vaan se, ettei tehdä mitään. Ehkä voimme kertoa, mitä sitten tehdään, kun on kaaduttu ja sattuu.

Nuori ei opi kantamaan vastuuta muuten kuin kantamalla vastuuta.

– Jos isä tai äiti pitää aina lasta sylissä eikä koskaan laske kävelemään, lapsi ei opi kävelemään.

Niemeläinen tietää, että vanhemman polven on vaikea astua sivuun parrasvaloista. Osaltaan siksi, että on ymmärretty väärin, mitä se tarkoittaa. Kukaan ei kehota häipymään kotiin.

Niemeläisen mielestä VR:llä on hyvä taktiikka, joka istuu tähän tilanteeseen. Vaunuissa lukee ohje niiden vaihtamiseen: saattaen vaihdettava.

– Joitakin aikoja pitäisi tehdä asioita yhdessä ja vastuun siirron jälkeen jäädä paikalle. On hyvä olla paikalla, kun alkaa tuulla. Silloin tarvitaan tukikeppejä, jotka pitävät pystyssä.

Jätänkö jotain kertomatta oppimastani?

Entä kokeeko Seppo Niemeläinen, että joitakin opetuksia on siirtämättä nuoremmalle polvelle? Armon avaruus, hän yllättää vastauksellaan.

– Ei tohdita kertoa, kuinka valtava Jeesuksen ansio on. Se on käsittämätön, pohjaton rakkaus. Ihmiset saattaisivat vapautua ja riemastua ja tehdä mitä vain, Niemeläinen pohtii.

Hänestä jokaisen tulisi kysellä itseltään: annanko kaiken, mitä olen oppinut, vai jätänkö jotain kertomatta? Oman keskeneräisyytensä edessä helposti vaikenee. Kun huomaa, ettei tule valmiiksi, joutuu kokemaan oman arvottomuutensa ja jää ihmettelijän paikalle.

Mutta mikä sen hienompaa kuin yhdessä toisen kanssa ihmetellä ja hämmästyä Jumalan valtakuntaa, Niemeläinen kokee. Toisen ämpäri näyttää isommalta kun toisen, mutta kummallakaan ei ole vettä. Jumalan vettä tarvitsee kumpikin. Se on hiljainen paikka. Se on riemun paikka.