Mikä sytyttäisi kristityn sammuneen rakkauden?

Yllättävän moni aktiivinen kristitty kokee yksinäisyyttä ja tappiomielialaa, luovuttaminenkin on käynyt mielessä. Tästä kertoi myös tuore mielipidetiedustelu, jonka tulos julkaistiin pohjoismaisten herätyskristillisten liikkeiden tilannekatsauksessa viime vuoden lopussa. Nyt on edessä uusi vuosi 2014 ja uudet haasteet, joiden tarkan sisällön tietää yksin Jumala. Selvää on, ettei alkaneenakaan vuotena tule olemaan helppoa seurata Kristusta ja pitäytyä Raamatun arvomaailmaan, sillä kulttuuri on pohjoismaissa paikoitellen kääntynyt vahvasti kristinuskolle vieraaseen suuntaan. Samalla avoimia ovia kristilliselle toiminnalle ja todistukselle on edelleen paljon. Apostoli Paavalin mukaan ”meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää.”

Mutta, mikä avuksi, jos matka tuntuu raskaalta ja haasteet väsyttävät? Muistan hyvin vuosien takaa vanhemman paimenen neuvon, kun nuoruuden innossa kysyin häneltä, miten kristikansan sammumaisillaan olevan hiilloksen saisi puhallettua uuteen liekkiin. ”Siihen ei oikeasti pysty kukaan muu kuin Kristus itse. Mutta jos osaisimme kertoa ihmisille, kuinka paljon Kristus heitä rakastaa, niin jo alkaisi tapahtua.” Vastaus on samansuuntainen kuin apostoli Johanneksen elämänviisaus Raamatussa: ”Me rakastamme, koska Hän (Kristus) on ensin rakastanut meitä.”

Kristityn ei tarvitse tehdä työtä ja kantaa vastuuta siksi, että ansaitsisi Jumalan hyväksynnän ja rakkauden. Kaikki hyvät tekomme ovat vain vastakaikua Jumalan rakkaudelle. Ongelma ei ensisijaisesti ole siinä, ettemme ole tarpeeksi aktiivisia, vaan siinä, ettemme ole kuulleet Jumalan rakkaudesta ja kokeneet sitä tarpeeksi syvästi.

Jumalan rakkaus on merkillinen voima. Se kykenee siihen, mihin ankarinkaan vaatimus, kiristys tai uhkailu ei kykene. Se saa aikaan vapaaehtoista vastarakkautta. Tähän laki ei pysty. Vaikka laki on välttämätön, se ei anna minkäänlaista voimaa rakastaa tai vastustaa syntiä. Laki vain kertoo, mikä on oikein, ja missä on poikettu siitä, mikä on hyvää. Evankeliumi on ainoa voima maailmankaikkeudessa, joka synnyttää aitoa rakkautta ja kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan. Sen kertomisessa olemme kuitenkin yhtä heikkoja kuin lain noudattamisessa. Asia ilmaistaan hyvin C.F.W. Waltherin vanhassa lakia ja evankeliumia käsittelevä kirjaklassikossa ”Jumalan kyllä ja Jumalan ei”. Kirjoittajan mukaan sananjulistajien ei pidä ”näytellä seurakunnissa poliisia”, vaan saarnata evankeliumia, koska ”Turmeltuneinkin seurakunta voi tulla paremmaksi, mutta vain siten, että saarnataan evankeliumia sen täydessä suloisuudessa. Seurakuntien rappion syy on poikkeuksetta se, etteivät sen saarnaajat ole riittävästi saarnanneet evankeliumia.”