Uskomme pyhäin yhteyden

Ensi lauantaina vietetään pyhäinpäivää, jolloin muistellaan uskossa Kristukseen kuolleita. Juhla on myös kristittyjen marttyyrien päivä. Tuoreena on mielessämme viime kesänä Afganistanissa marttyyrikuoleman kokeneiden rakkaiden sisartemme muisto.

Olemme kiitollisia Jumalalle kirkon alkuajan pyhistä, jotka rohkeasti julistivat evankeliumia niin, että se saavutti lopulta meidätkin. Olemme kiitollisia niistä kirkkoisistä, jotka muotoilivat kristillisen opin uskontunnustuksiin niin selkeästi, että tänäänkin voimme tunnustaa pyhien yhteyden. Olemme kiitollisia maamme hengellisille isille ja äideille, jotka ovat opettaneet ja neuvoneet meitä. Kiitämme Jumalaa menneiden sukupolvien työstä ja rukouksista kansamme ja kirkkomme parhaaksi.

Sodan jälkeen pyhäinpäivää on alettu viettää käymällä hautausmaalla sytyttämässä kynttilä läheisten haudalle. Viime vuosina tapa on vain voimistunut. Pyhäpäivän aamuna hautausmaiden parkkipaikat ovat täpötäynnä autoja, kun kansa kulkee kirkkomaalle. Toivottavaa olisi, että nämä ihmisvirrat löytäisivät tiensä myös jumalanpalvelukseen, jossa he saisivat kuulla sanoman kuoleman voittaneesta Kristuksesta. Haudoilla käynti näyttäytyy eräänlaisena kansanuskontona, jonka muodot ja sisällön kansa itse päättää. Se on yksityistä uskonharjoitusta. Mutta pyhäinpäivänäkään ei pitäisi jäädä haudalle, sillä kristinusko on enemmän.
On merkillistä, kuinka kirkollisten juhlien tilalle tai niiden sanomaa peittämään nousee pakanallisia vaihtoehtoja. Joulua pystytään viettämään jo ilman Jeesusta, ja pääsiäisen sisällöksi ovat tulleet noidat ja puput.

Myös pyhäinpäivän perimmäinen sanoma hämärtyy. Maahamme on tunkeutunut kurpitsoineen ja kammottavine naamiaisasuineen halloween-juhlinta. Sen elementtejä ovat vainajat, aaveet ja vampyyrit. Toisin sanoen pimeyden valtakunnan asiat. On valitettavaa, että lapsille markkinoidaan juhlaa hauskana leikkinä, vaikka taustalla on pakanuus, josta tulisi pysyä kaukana.
Kun halloween ammentaa kauhun maailmasta, pyhäinpäivä avaa eteemme taivaan ihanuuden. Tämä näkyy esimerkiksi monissa virsikirjamme virsissä. Niissä lauletaan kristityn vaelluksesta vaikeuksien ja ahdinkojen keskellä ja siitä, kuinka he kaikesta huolimatta tunnustivat Kristusta. Nyt he ovat perillä ”kunniassa suuressa, he ovat taivaan riemussa. He ovat saaneet autuuden, perintöön päässeet pyhien, kiittävät Herraa Kristusta Jumalan lasten juhlassa.” (Virsi 141:4)

P.S. Päivälehdissä Jumala on alettu kirjoittaa yhä useammin pienellä alkukirjaimella jopa repliikeissä, joissa kristitty puhuu Jumalasta. Tunkeeko toimittaja oman arvomaailmansa haastateltavan suuhun vai onko tapa pyhän kunnioituksen puutetta?