Makupaloja Raamatusta – junnuille sopivassa annoskoossa

– Unelmani on, että jokainen suomalainen alakouluikäinen lapsi saisi tutustua Raamattuun, Niina Kultalahti-Nikamaa tunnustaa.

– Unelmani on, että jokainen suomalainen alakouluikäinen lapsi saisi tutustua Raamattuun, Niina Kultalahti-Nikamaa tunnustaa.

Kansanlähetyksen juniorityön näkyä toteutetaan muun muassa Donkki-lehden avulla.

Donkki on raamatunlukulehti, joka ohjaa helpolla ja innostavalla tavalla erityisesti alakouluikäisiä lapsia Raamatun lukemiseen ja sen soveltamiseen omassa elämässä.

Liian suuri pala haukattavaksi?

– Jos sanot lapselle, että luepa Raamattua, hänta voi ahdistaa ja hänestä voi tuntua, että hän ei ikinä pysty siihen. Eiväthän kaikki aikuisetkaan ole lukeneet koko Raamattua läpi. Siksi haluamme annostella Raamatun tekstejä sopiviin ”annospaloihin” Donkin avulla. Ehkä se innostaa jossain vaiheessa lukemaan Raamattua isompinakin kokonaisuuksina, Niina Kultalahti-Nikamaa sanoo.

Donkki-aasi ja ystävykset

Donkki-lehti syntyi tilanteessa, jossa Kansanlähetys oli lakkauttaa kokonaan lastenlehden julkaisemisen. Donkin edeltäjän, lastenlehti Tuikun silloinen päätoimittaja Jutta Jokiranta ja toimitussihteeri Sanna Myllärinen löysivät tiedon tanskalaisesta lasten raamatunlukulehdestä. He uskoivat, että tähän suuntaan kehitettävä lehti voisi olla oikea ratkaisu myös Kansanlähetykselle. Donkin ensimmäinen vuosikerta julkaistiin 1998. Lehden sivuilla on 2000-luvun alusta seikkaillut Donkki-aasin lisäksi ystävykset Saku ja Ruut. Nämä hahmot esiintyvät lehden tarinoissa, jotka sisältävät lapsille ajankohtaisia kysymyksiä esimerkiksi ystävyydestä, kirkkovuoden juhlista tai sosiaalisen median maailmasta. Raamattuopetusten lisäksi lehdessä on myös junnujen henkilöhaastatteluja, sanaristikko ja muita tehtäviä sekä lähetys- ja harrastepalsta.

Lehti joka junnulle!

Kaksi vuotta sitten toteutettu lehtiuudistus teki Donkista entistä selkeämmän. Samalla aloitettiin lehden ilmaisjakelu kotitilausten ja seurakuntien nipputilausten rinnalla.

– Jaamme neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä lapsille ilmaisjakeluna kaikkialla Suomessa piirijärjestöjemme, paikallisseurakuntien ja erilaisten tapahtumien kautta, Niina Kultalahti-Nikamaa kertoo.

Donkin päätoimittaja Anu Vuola tietää, mikä on parasta omassa työssä. – Evankeliumin välittäminen lapsille ymmärrettävällä ja hauskalla tavalla on innostavaa. Kuva: Anu Vuolan arkisto

Mika ”Jurvis” Järvinen tuli Donkin toimitussihteeriksi vuonna 2005. Järvinen kertoo Donkki joka junnulle -kampanjasta.

– Kampanjaan osallistuva voi kustantaa lehden esimerkiksi koululuokalliselle lapsia. Nettilinkki kampanjaan löytyy Kansanlähetyksen Suuressa mukana -sivustolta, Järvinen vinkkaa.

Päätoimittaja Anu Vuola kertoo, että muun muassa nämä ratkaisut takaavat lehden päätymisen mahdollisimman laajan lukijakunnan käsiin. Donkkia tehdään yhteistyössä Raamatunlukijain liiton (RLL) kanssa. RLL:ssa tehdään työtä Raamatun lukemisen puolesta kaikenikäisten keskuudessa. Vuolan mukaan Donkki toteuttaa tätä tavoitetta madaltamalla lasten kynnystä lukea Raamattua.

Sujuvaa tiimityötä

Anu Vuola korostaa, että Donkki-lehti tekee lähetystyötä Suomen lasten parissa.

– Tämä työ tarvitsee esirukoilijoita ja tukijoita ihan niin kuin mikä hyvänsä muukin lähetystyön muoto, hän vetoaa.

Donkin palveluksessa ovat tällä hetkellä Vuolan ja Järvisen lisäksi kuvittajat Anna Pärnänen ja Henri Kähkönen, taittaja Liisa Leppänen ja joukko raamattu- ja tarinasivuille kirjoittavia vapaaehtoisia toimittajia. Mika Järvinen kokee, että lehden tekemisessä tiimityön sujuminen on tärkeintä. Anu Vuola komppaa toimitussiheteeriä:

– Donkkia tekee yhdessä hieno tiimi, jossa jokaisella on oma tärkeä paikkansa. Yhteistyön tuloksena lehti on laadukas, ja jokaisesta numerosta saa olla ylpeä, hän sanoo.

Lukuharrastus kannattaa

Niina Kultalahti-Nikamaa on koulutukseltaan luokanopettaja. Opettajana hän näki, miten haastavaa voi olla saada lapset lukemaan, etenkin pojat. Sähköiset pelit ja muut digitaaliset materiaalit haastavat printtilehdet ja kirjat.

Lasten raamatunluku-lehti Donkki perustettiin 20 vuotta sitten. – Että lapset oppisivat tuntemaan Jeesuksen ja taivaan Isän, Kansanlähetyksen juniorityön vastaava työntekijä Niina Kultalahti-Nikamaa tiivistää lehden tehtävän. Kuva: Virpi Kurvinen

– On iso valinta vanhemmiltakin, että he päättävät ohjata lapsia lukemaan lehtiä ja kirjoja, saati Raamattua ja kristillisiä lastenlehtiä, Kultalahti-Nikamaa toteaa.

Hän vinkkaa, että Donkin raamattuopetuksia ja muita tekstejä voi käyttää myös vaikkapa yhteisissä perhehartauksissa.

– Ennen kaikkea Donkki on olemassa siksi, että lapset oppisivat tuntemaan Jeesuksen ja taivaan Isän, Niina Kultalahti-Nikamaa tiivistää.

Mika Järvinen esittää kaikkien Donkin tekijöiden puolesta toiveen:

– Toivomme, että Donkki olisi ahkerassa käytössä, ja että se voisi palvella lukijoitaan sekä kotona, leirillä että kerhoissa, Mika Järvinen sanoo.

Ensi kesänä Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä 7.–9.7.2017 juhlitaan myös 20-vuotiasta Donkki-lehteä. Katso lisää: Donkki.net

Lisäksi

Junioireiden oma lähetysprojekti Bulgariassa

Jumala puhuu meille Raamatussa. Siksi on tärkeää, että kaikilla olisi oma Raamattu sillä kielellä, jota hän itse parhaiten ymmärtää. Kansanlähetyksen junnutyön tuore lähetysprojekti ”Mun kielinen Raamattu” on siksi alkamassa Bulgariassa millet-turkkilaisten parissa.

Kielitaito vahvistuu

Millet-turkkilaiset ovat Bulgariassa asuva turkinkieleinen vähemmistö. He käyvät koulunsa bulgariaksi, mutta kotona ja kavereiden kanssa puhutaan turkkia. Lähetysprojektin tuotolla hankitaan 2000 kaksikielistä Uutta testamenttia lahjana jaettavaksi. Niissä on samalla aukeamalla rinnakkain sama teksti bulgariaksi ja turkiksi. Kun lukija ei ymmärrä jotain kohtaa toisella kielellä, voi hän helposti lukea sen myös toisella. Molempia kieliä rinnakkain lukiessa vahvistuu molempien kielten taito. Bulgarialainen Peshteran seurakunta vastaa kirjojen jakamisesta. Varoja kerätään Kansanlähetyksen junnutyön kautta vuosina 2017–2018. Yhden Uuden testamentin hankintakustannus on noin kolme euroa.

Lähetyskasvatusta parhaimmillaan

Kansanlähetyksen juniorityöntekijä Niina Kultalahti-Nikamaa kokee projektin johdatuksena. Kun junnutyön kokouk­sessa alkuvuodesta mietittiin uutta lähetysprojektia, Jouni Haverinen otti samalla viikolla yhteyttä ja ehdotti Raamattuprojektia, jonka nimeksi sitten keksittiin Mun kielinen Raamattu.

– Pidämme esillä projektia junnutyössä. Projekti jalkautetaan myös Kansanlähetyspiireihin, ja esimerkiksi alakoululaisten Donkkis Big Night -toimintailtoja varten on valmistettu lähetysprojektiin liittyvä valmis opetus ja esittelymateriaali.

Kultalahti-Nikamaa kertoo, että uusi lähetysprojekti on esillä myös Donkin kesälehdessä.

Rukousaihe: Rukoillaan Bulgarian turkinkielisten ja kaikkien maailman ihmisten puolesta, että jokainen saisi lukea Raamattua omalla kielellä.