Onko oikein olla väärässä?

Vuosia sitten osallistuin radio­debattiin, joka koski avioliittoa. Yhdessä kohdassa ohjelmaa toimittaja ärähti minulle: ”Ja Nummela kuvittelee olevansa se, joka on oikeassa tässä kysymyksessä, niinkö?” Vastasin hänelle: ”Emmeköhän me kaikki tässä pöydän ympärillä ajattele olevamme oikeassa. Tuskin tänne kukaan on tullut keskustelemaan ajatellen olevansa väärässä”. Viidestä keskustelijasta olin ainoa, joka puolusti perinteistä avioliittonäkemystä. Myös keskustelun juontanut toimittaja otti vahvasti kantaa perinteistä näkemystä vastaan.

Tapaus palautui mieleeni, kun viime viikolla kuuntelin radiosta aamunavausta. Puhuja yritti vakuuttaa kuulijoille, ettei heidän pitäisi ajatella olevansa oikeassa. Ajatteliko hän itse olevansa oikeassa? Sitä hän ei sanonut. Mutta pitäisikö ihmisten sitten ajatella olevansa väärässä?

Hämmästyttävän usein erimieltä oleva keskustelukumppani yritetään vaientaa yksinkertaisesti torumalla häntä siitä, että hän kuvittelee olevansa oikeassa. Tämä syytös on kuitenkin kaksi­teräinen miekka. Ajatteleeko syytöksen esittäjä itse olevansa oikeassa? Vai ajatteleeko hän olevansa väärässä? Ensimmäisessä tapauksessa hän syyttää toista siitä, mihin hän itse parhaillaan syyllistyy. Toisessa tapauksessa hänen ei pitäisi esittää syytöstä ensinkään.

Minäkin olen ollut useita kertoja elämäni aikana väärässä, muttei siinä ole kerskumista.

Voi kuulostaa nöyrältä puhua siitä, ettei meidän tulisi ajatella olevamme oikeassa. Mutta onko meillä oikeastaan muuta vaihtoehtoa? Ei kai kenenkään kannata tietoisesti pyrkiä olemaan väärässä? Väärässä olemisessa ei ole mitään kunniakasta. Minäkin olen ollut useita kertoja elämäni aikana väärässä, muttei siinä ole kerskumista.

Mutta ehkä ne, joita ärsyttää, kun keskustelu­kumppani ajattelee olevansa oikeassa, tarkoittavatkin vain hänen asennettaan? Olemme varmasti kaikki tavanneet ihmisiä, joiden asenne on pielessä. He näyttävät olevan niin varmoja siitä, että ovat oikeassa, etteivät he osoita minkäänlaista tarvetta edes kuunnella, mitä keskustelukumppanilla on sanottavana. On myönnettävä, että sellainen asenne voi olla todella ärsyttävä. Siitä meidän kaikkien tulisi pyrkiä irti.

On myös myönnettävä, että ärsyttäväkin ihminen saattaa silti olla oikeassa. Yhtä hyvin kuin miellyttävä ihminen saattaa olla väärässä. Se, mikä on totta ja oikein, ei ole pelkkä asennekysymys. Oikea ja väärä, totuus ja valhe, ovat todellisesti olemassa, myös uskon kysymyksissä. Ja meidät on luotu sellaiseksi, ettemme oikeastaan pysty muulla tavoin johdonmukaisesti ajattelemaankaan. Eikä mikään tietenkään estä ihmistä pyrkimästä olemaan samanaikaisesti sekä ystävällinen ja huomaavainen että myös oikeassa. Eli Raamatun termein ilmaistuna puhumaan ”totuutta rakkaudessa”.