Juominen vei Jari Aranevalta työn ja perheen. – Minusta piti ruoskia ylpeys ja kovuus pois ennen kuin Jumalan rakkaus pystyi astumaan sisään, hän sanoo.

Se alkoi viattomista viikonlopun vietoista armeija-ajan jälkeen. Kavereiden kanssa kierrettiin diskoja, ja alkoholi tuli mukaan kuvioihin. Mitään ongelmaa helsinkiläinen Jari Araneva ei juomisessaan nähnyt. Alkoholismi kehittyi pikku hiljaa ja salakavalasti.

– Olin mielestäni koko ajan tilanteen herrana ja tiesin, mitä teen. Elin siinä valheessa, missä alkoholisti elää, Araneva, 60, kertoo.

Juominen ei kuitenkaan pysynyt piilossa lähipiiriltä. Araneva tuli toisinaan töihin päihtyneenä, ja sairauspoissaoloja kertyi. Työnantaja puuttui tilanteeseen vuonna 1990. Kun hoitoonohjaus ei tehonnut, Araneva irtisanottiin.

– Kun potkujen jälkeen pistin työpaikan oven kiinni, ainoa ajatus oli, että nyt ei ole mihinkään kiire. En osannut siinä vaiheessa pettyä itseeni tai keneenkään toiseen. Ihmettelin vain, että jaaha, näin tässä kävi.

Ensin meni työpaikka, seuraavana vuonna tuhoutui avioliitto. Sekään ei pysäyttänyt pulloon rakastunutta miestä.

– Silloin lähti viimeisetkin pidäkkeet. Se oli päätoimista juomista sen jälkeen vuoteen 1994 saakka.

Tänä päivänä ei alkoholiin ole koskemista, ehtoollisviiniä lukuun ottamatta.

– Olen edelleen saunaoluen päässä juomakierteestä, mies toteaa nöyränä.

Ylpeyden jalusta romahti

Marraskuun myöhäisiltana 1987 Jari Aranevalle ei uni tullut silmään. Pitkä juomaputki oli takana. Ahdisti. Katse osui kirjahyllyssä olevaan Raamattuun, ja mies tarttui kirjaan.

– Istahdin tuolin selkänojalle. En edes avannut Raamattua, mutta huokaisin Jumalalle: ”Muuta mun elämäni, mä en enää jaksa.”

Siinä hetkessä tajusin, että Jumala on olemassa. Tunsin, että olen jonkin äärettömän suuren ja pyhän edessä. Se ei ollut pelottava tunne, vaan tietoisuus siitä, että Jumala on.

– Monta kertaa kuulee sanottavan, että kun ihminen huokaisee Jumalan puoleen, syvä rauha laskeutuu sydämeen. Mulla mitään laskeutunut. Oli vain sellainen ajatus, että tulihan tämäkin kokeiltua.

Sama elämänmeno jatkui, kunnes loppukesästä 1988 tuli raitistumisen vaihe. Se kasvatti ylpeyttä, sillä Araneva ajatteli itse pystyvän hallitsemaan elämäänsä.

– Rupesin kasaamaan omaa jalustaa. Ajattelin, että kyllä minä tämän hoidan. Vuoden verran pystyinkin. Siihen aikaan olin äärettömän ylpeä ja kova ihminen. Se ylpeys kasvoi jatkuvasti, kunnes 1989 loppukesästä Jumala tarttui asiaan ja romahdutti jalustan, jota olin rakentanut. Tultiin rytinällä alas, ja se koski. Vuosi siitä ja meni työpaikka, toinen vuosi ja meni perhe. Elämästäni riisuttiin pala palalta kaikki, mistä se siihen mennessä koostui.

Jari Araneva lainaa Heprealaiskirjettä: Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa ja ruoskii jokaista, jonka lapsekseen ottaa.

– Minusta piti ruoskia se ylpeys ja kovuus pois ennen kuin Jumalan rakkaus pystyi astumaan sisään, mies tunnustaa.

Suuren ja pyhän edessä

”Tällä kaikella on jokin tarkoitus, mutta en tiedä vielä mikä”, Jari Araneva tokaisi eräänä päivänä kaverilleen. Siitä hetkestä lähti vähittäinen nousu. Synkät pilvet alkoivat hävitä taivaalta. Elämä ei tuntunut enää toivottomalta.

Araneva raitistui keväällä 1994 ja kahden vuoden kuluttua hänet valittiin ramp-mieheksi eli lentokoneiden kuormaajaksi Finnairille, missä hän oli koko työuransa eri tehtävissä työskennellyt.

Vuonna 1999 hän koki ruokakaupasta kotiin kävelleessään ahaa-elämyksen.

– Rupesin miettimään, miten erilaista elämä on nyt kuin pari–kolme vuotta sitten. Silloin Jumala nosti sydämestäni esiin sen rukoilemani rukouksen: ”muuta mun elämäni, mä en enää jaksa.” Siinä hetkessä tajusin, että Jumala on olemassa. Tunsin, että olen jonkin äärettömän suuren ja pyhän edessä. Se ei ollut pelottava tunne, vaan tietoisuus siitä, että Jumala on.

Moukarilla sydämeen

Ystävän kehotuksesta Araneva alkoi etsiä raamattukoulua, jossa hän saisi tutustua paremmin kristilliseen uskoon. Kun hän luki Suomen Raamattuopiston esitteen Timoteus-koulutuksesta, hän tiesi sen olevan oikea paikka.

– Olin aivan uskon alkumetreillä. En edes tiennyt, mitä Jeesuksella tehdään. Ensimmäiseen tenttiin minun piti lukea Lutherin Vähä katekismus ja Iso katekismus, Augsburgin tunnustus ja Augsburgin tunnustuksen puolustus. Nämä neljä opusta olivat sellainen perusta, jonka varassa Jumala pikku hiljaa selvensi minulle, mistä on kysymys.

Araneva opiskeli Raamattuopiston maallikkokoulutuksessa kaikkiaan kaksi ja puoli vuotta. Myöhemmin hän on toiminut vapaaehtoisena julistustyöntekijänä päivätyönsä ohella sekä vuodesta 2014 päätoimisesti Uudenmaan Kansanlähetyksen piirijohtajana.

Raamattuopistolta on jäänyt erityisesti mieleen kurssisihteerin pitämä hartaus pitkäperjantain teemasta.

– Se eteni sellaiseen kohtaan, missä kerrottiin temppelin väliverhon repeytyvän ylhäältä alas asti, kun Jeesus kuoli. Silloin minua lyötiin moukarilla sydämeen. Ajattelin, että se on tässä. Siinä hetkessä Jeesus kirkastui minulle – se, kuka hän on, miksi hän on maailmaan tullut ja mitä hän haluaa elämässäni tehdä.