Islamilaisia arvoja edistävä Turkin presidentti Erdoğan kahmii valtaa itselleen. Kuinka käy maan kristittyjen?

Perjantaina 15. heinäkuuta armeija ilmoitti ottaneensa vallan Turkissa. Pian kuitenkin kävi ilmi, että vallankaappausyritys epäonnistui.

– Vallankaappausyritys tuli minulle yllätyksenä, mutta eri syistä kuin yleensä sanotaan. Tilanteen tarpeen puolesta se ei ollut yllätys. Se olisi kyllä kuulunut kuvioihin Turkin lähimenneisyydestä, mutta en uskonut, että armeija enää pystyy yrittämään koko asiaa, sanoo Istanbulissa jo 1970-luvulla asunut ja myöhemmin kymmenen vuotta pastorina toiminut nykyinen Suomen evankelisluterilaisen Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies.

Myös Turkissa kolmetoista vuotta asuneelle islamasiantuntija Kari Vitikaiselle vallankaappausyritys tuli yllätyksenä. Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin Oikeus- ja kehitys -puolue (AKP) oli vuosituhannen alusta alkaen systemaattisesti ottanut haltuunsa turkkilaisia instituutioita. Kahdeksan vuotta sitten lukuisia puolueen vastustajia pidätettiin ja keskeisiä armeijan johtohahmoja vaihdettiin.

– Sotilasvallankaappaus olisi ehkä saattanut onnistua vielä joskus vuoden 2005–2007 tienoilla. Silloin kuitenkin Turkkia ajettiin vahvasti Euroopan Unioniin, ja Euroopasta tuli vahva paine sille, että armeija oli alistettava poliittisten päättäjien alle, Vitikainen sanoo.

Sekulaari vai uskonnollinen Turkki?

Sekä Kari Vitikainen että Risto Soramies näkevät armeijan ja AKP:n välisen jännitteen liittyvän uskonnollisen ja sekulaarin Turkin väliseen valtataisteluun. Turkin armeija on aikaisemminkin puuttunut tilanteeseen, kun hallinto on ollut käymässä liian uskonnolliseksi.

– Armeijan rooli Turkissa on ollut perinteisesti Mustafa Kemal Atatürkin perinnön eli sekulaarin Turkin suojeleminen, Vitikainen valaisee.

Soramies haluaa tarkentaa, mitä ”sekulaari” tarkoittaa, kun puhutaan Turkista.

– Kyse ei ole millään lailla uskonnonvastaisuudesta. Turkki on paljon uskonnollisempi maa kuin Suomi, eikä valtio ole yrittänyt sitä estää, vaan ainoastaan sen, että valtio siirtyy uskonnollisiin käsiin.

– Islam oli vanhan Ottomaanien valtakunnan olemassaolon tarkoitus ja oikeutus. Kun Atatürk vajaa sata vuotta sitten teki vallankumouksen ja perusti Turkin tasavallan, hänen ajatuksensa oli, että sen perustuksena tulee olla kansallisuus, siis turkkilaisuus, ei uskonto. Turkkilaisuuteen kuuluu myös olla muslimi. Sekularismi ei ole sitä, että uskonto poistettaisiin, vaan että valtio rakentuu nationalismin eikä uskonnon ympärille, Soramies sanoo.

Islamilainen agenda kasvaa

Vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa on aloitettu mittavat puhdistukset. Pidätettyjen ja virkansa tai toimilupansa menettäneiden sotilaiden, upseerien, tuomareiden, opettajien, poliisien ja journalistien määrä liikkuu jo kymmenissä tuhansissa. Puhdistukset osuivat erityisesti Yhdysvalloissa maan paossa olleen uskonnollisen johtajan Fetullah Gülenin kannattajia kohtaan. Valta keskittyy yhä voimakkaammin presidentti Erdoğanin puolueelle.

Lännessä kehityksestä ollaan erittäin huolestuneita. Esimerkiksi Ylelle asiaa kommentoinut kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi näkee, että Turkin oikeuslaitoksen maallinen selkäranka on katkennut. Tuomareiden vapautuneille paikoille voitaisiin alkaa nimittää uskonoppineita. ”Aletaanko Turkissa nyt katkaista käsiä varkailta?” Koskenniemi kysyy.

Siirrytäänkö Turkissa siis sharia-lain käyttöönottoon? Kari Vitikainen ei näe tällaista välitöntä vaaraa.

– Mutta on toki mielenkiintoista seurata, kuinka Erdoğanin haalima lähes absoluuttinen valta alkaa näkyä AKP:n linjauksissa jatkossa. Oletettavaa on, että tulevina vuosina AKP:n islamilainen agenda tulee enenevissä määrin näkymään Turkin politiikassa ja varmasti myös koululaitoksessa. Mutta uskon, että Iranin mukaiseen islamilaiseen valtioon on vielä pitkä matka, Vitikainen sanoo.

Nationalismi lähes tuhosi kristityt

Mitä nämä tapahtumat sitten merkitsevät kristittyjen kannalta?

– Todennäköisesti ei ainakaan pitkään aikaan, tai keskipitkällä välillä, mitään erityistä pahaa, Risto Soramies arvioi.

Sekä Vitikainen että Soramies sanovat, että islamin mukaan kristityt kuuluvat ”kirjan kansaan” ja heillekin kuuluu islamilaisessa valtiossa tietty olemassaolon oikeus, vaikkakin erityisesti islamista kristinuskoon kääntyneiden tilanne on vaikea.

Soramies muistuttaa, että Turkissa nimenomaan Atatürkin nationalismi, ei niinkään islamilainen hallitus, on ollut kristityille katastrofi. Se lähestulkoon hävitti kristityt Turkista. Sata vuotta sitten nykyisen Turkin alueen asukkaista vähintään neljäsosa oli kristittyjä. Nyt heitä on vain promille.

– Sanoisin, että kristityt ovat niin pieni tekijä Turkissa, että Erdoğan ei tule tuhlaamaan heihin energiaansa ja imagoaan, Soramies jatkaa.

Kari Vitikaisen mukaan varsinkin syyrialaisten, kreikkalaisten ja armenialaisten kristittyjen näkemys on ollut, että AKP:n aikana uskonnonvapaus on toteutunut paremmin kuin silloin, kun valta on ollut sekulaarilla kansanosalla.

– AKP:n aikana etniset kristityt ovat saaneet takaisin heiltä pakkolunastettuja rakennuksia, joitakin kirkkoja on kunnostettu, jopa valtion rahoittamana ehkä näytösluontoisesti tosin, ja esimerkiksi syyrialaisortodoksinen seurakunta sai luvan rakentaa kirkon Istanbuliin, mikä on ainutlaatuista Turkin tasavaltalaisuuden historiassa.

– Myös kristillinen Sat-7 Türk -kanava sai luvan lähettää kristillistä ohjelmaa Turkin valtion kontrolloimalla satelliitilta. Tämäkin tuli mahdolliseksi AKP:n valtakaudella. Tällaisesta tuskin voitiin edes haaveilla aikaisemmin, Vitikainen sanoo.

Poliisit kirkon edessä – vapinaa vai turvallisuuden tunnetta?

Risto Soramies kertoo, että Turkki oli vuoteen 1980 asti totalitaristinen maa. Kristittyjen elämä oli vaikeaa.

– Kristityt joutuivat kuiskimaan toisilleen ja pelkäsivät koko ajan. Se oli kuin itäblokissa. Ja jos kirkon edessä oli poliisi, kaikki vapisivat. Nyt jos kirkon edessä on poliisi, kaikilla on hyvä mieli, koska he tietävät, että poliisi suojelee. Tämä käänne on tosin tapahtunut jo ennen Erdoğania, mutta se sopii hänelle ihan täysin.

Kristittyjä ei uhkaa Soramiehen mukaan niinkään valtio, vaan erilaiset nationalistiset suuntaukset.

– Sinä aikana, kun olin Turkissa, kuusi kristittyä murhattiin. Ne olivat kaikki nationalistien tekoja.

Vitikainen näkee, että jatkossa kristittyjä uhkaamaan nationalististen voimien rinnalle voi enenevissä määrin nousta erilaisia ääri-islamilaisia toimijoita. Niiden vaikutuksen voi nähdä olevan kasvussa myös Turkissa. Erdoğanin edustamaa islamia ei kuitenkaan voi kutsua ääri-islamiksi, vaan ääri-islamistien suitsiminen on myös AKP:n intresseissä.