Muukalaisesta seurakuntalaiseksi
Miten sinun seurakunnassasi otetaan vastaan vierasmaalainen kirkossakävijä? Joutuuko hän istumaan yksin mitään ymmärtämättä vai toivotetaanko hänet tervetulleeksi ja tarjotaan kenties tulkkausapua? Vanhana lähetystyöntekijänä tiedän, miltä tuntuu käydä kirkossa, kun siellä ei aluksi ymmärrä sanaakaan saarnoista tai edes lauluista. Korviin tuntuvat tutuilta sanoilta vain ”halleluja”, ”amen” ja ”Jeesus” jossakin oudossa muodossa. Silloin oleellista on, että sinut huomataan ja että tullaan juttelemaan, oli kieli mikä tahansa. Pelkkä elekielikin riittää. Tulee tunne, että olet tervetullut ja kuulut yhteiseen kristittyjen perheeseen.
Viime viikolla edustaja Aulikki Mäkinen esitti kirkolliskokouksessa, että kirkon tulisi kiinnittää huomiota Suomeen tulevien vieraskielisten kutsumiseen ja integroitumiseen paikallisseurakuntiin. Maahanmuuttajien asia on muutenkin ajankohtainen. EU-vaalitilaisuuksissa väitellään, kuinka paljon heitä Suomen tulisi vastaanottaa. Tällä viikolla (15.5.) on myös seminaari uskonnollisten yhteisöjen roolista maahanmuuttajien kotoutumiseen. Sen järjestää etnisten suhteiden neuvottelukunta, ETNO.
Vuoden 2012 lopussa Suomessa asui vakituisesti 195 000 ulkomaan kansalaista, mikä on noin 3,6 prosenttia väestöstä. Suurimmat ryhmät tulivat Virosta (40 000) ja Venäjältä (runsaat 30 000). Somalialaisia oli 7 500 ja kiinalaisia 6 600. Ennusteiden mukaan Suomen väestöstä on vuonna 2020 ulkomaan kansalaisia noin kuusi prosenttia. Suurin osa heistä asuu pääkaupunkiseudulla, jossa muutamissa lähiöissä vieraskielisten osuus on jopa 30-40 prosenttia asukkaista. Osa on tullut Suomeen pakolaisina tai turvapaikanhakijoina, jotkut ovat tulleet työn, opiskelun tai perhesyiden takia.
Meillä saattaa olla sellainen kuva, että vieraskieliset ovat kaikki muslimeja. Näin ei suinkaan ole. Yleisen käsityksen mukaan heistä enemmistö on kristittyjä, tosin harvat luterilaisia. Moni heistä on tottunut siihen, että kristityn elämään kuuluu kirkossakäynti sunnuntaisin.
Eri seurakunnissa maahanmuuttajat on otettu jossain määrin huomioon ja yksityiset uskovat ovat auttaneet muualta tulleita kotoutumaan maahamme. Kristityt tuleekin ottaa vastaan sisarina ja veljinä, ei-kristityille on osoitettava rakkautta ennen kaikkea kertomalla heille evankeliumi Jeesuksesta. On hyvä muistaa, että vaikka kirkko on kansallinen, sen olemukseen kuuluu myös aina maailmanlaajuisuus.
Nyt tulee hyödyntää lähetystyöntekijöitä, sillä heillä jos keillä on kokemusta elämästä vieraan kulttuurin keskellä. Venäjänkielisen työn järjestämiseksi yhteistyötä kannattaa syventää Inkerin kirkon kanssa. On myös otettava huomioon maahanmuuttajatyön erityisluonne. Afrikkalaisesta tai aasialaisesta ei tule supisuomalaista, eikä ole tarpeenkaan.
Odotan sitä aikaa, jolloin maahanmuuttajat ovat luonnollinen osa paikallisseurakuntiamme. Tämä kysyy meiltä jäyhiltä suomalaisilta hieman nykyistä avoimempaa asennetta. Pienestä hymystä voi aloittaa.