Siksi kirkon työntekijöiksi valmistuvia ja kaikkia kristittyjä pitää opettaa ja varustaa lähetystehtävään lähellä ja kaukana.

Helmikuun ensimmäisellä viikolla Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) lähetysteologi Jaakko Rusama käytti kipakan puheenvuoron kirkon kansainvälisen työn arviointipäivässä Kirkkohallituksessa. Rusaman päähuoli kohdistui luterilaisen kirkon työntekijöiden peruskoulutuksessa saatavaan niukkaan opetukseen missiologiasta. Teologisen tiedekunnan dekaani Ismo Dunderberg vastasi Rusamalle, että teologian maisteriksi valmistuvilla on hyvin vähän pakollisia kursseja ylipäätään (lue vastine uutissivustolta seurakuntalainen.fi). Diakonia-ammattikorkeakoulun koulutukseen kuuluu yksi pakollinen kurssi, joka käsittelee kristillisten lähetystyön perusteita. Laajempi valinnainen kurssi samaisessa opinahjossa pätevöittää lähetyssihteeriksi. (Lue Diakin vastine tästä lehdestä, s. 11)

Rusamaa ei vastineet lohduta. Hän murehtii, että paikallisseurakuntien 18 100 työntekijästä yli 92 prosenttia ei saa minkäänlaista koulutusta lähetystyöstä.

– Papeista, joita on 2 100, tai kanttoreista, joita on runsaat 900, ei saa koulutuksessaan pakollista opetusta kirkon missiosta. Entä kuka opettaisi seurakuntien luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia lähetystyön kysymyksissä ja innostaisi lähetysvastuuseen? Rusama kyselee.

Kokonaisvaltainen todistus

Ainakin periaatteessa kirkko ja sen lähetysjärjestöt kannustavat sekä kirkon työhön valmistuneita että seurakuntalaisia todistamaan sanoin ja teoin uskostaan. Joulukuussa 2015 kirkon ulkoasiain neuvosto hyväksyi luterilaiselle kirkolle merkittävän asiakirjan, ”Yhteinen todistus, kirkon lähetyksen peruslinjaus”.

– Se koottiin erittäin laajan joukon yhteistyönä; seurakunnan työntekijöiden, luottamushenkilöiden, seurakuntalaisten, lähetysjärjestöjen työntekijöiden ja aktiivien kommenttien pohjalta, Rusama painottaa.

– Koska se on syntynyt yhteisen työn ja rukouksen tuloksena, se voi toivottavasti uudistaa koko kirkkoa, ei vain lähetystyötä. Pääviesti on se, että ymmärtäisimme aivan oikeasti, mikä kirkko on.

Rusama valottaa, että ”Yhteinen todistus” puhuu siitä, miten kirkko ja seurakunta elävät ja todistavat kokonaisvaltaisesti kolmiyhteisestä Jumalasta.

– Kristittyinä olemme jokainen mukana Jumalan lähetyksessä, hänen tahtonsa ja sanomansa välittäjinä kotona ja kodin ulkopuolella, Suomessa ja koko maailmassa. Kerromme pelastussanomaa kristillisestä uskosta vieraantuneille ja niille, jotka eivät ole vielä Jeesuksesta kuulleet, Rusama sanoo.

Hän korostaa, että jokaisella lähetysjärjestöllä on omat erityisvahvuutensa, joilla vahvistetaan Kristuksen kirkkoa.

– Voimme toimia rukoillen ja yhteistyössä Pyhän Hengen johdatuksessa toinen toistamme arvostaen ja kunnioittaen, Rusama kannustaa.

Liekeissä lähetyksestä

Asiakirja itsessään ei kuitenkaan saa kirkon työntekijöitä julistamaan syntien sovitusta ja ristin evankeliumia.

Mikä sitten saa?

– Olipa kirkon työhön valmistunut tai maallikko, kristillinen lähetystyö on tärkeää niille, joille Jumalan sana ja evankeliumi ovat tärkeitä. Lähetysrakkaus nouseen henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen, linjaa Pentti Marttila, Lähetysyhdistys Kylväjän ulkomaantyön työalajohtaja ja koulutuspäällikkö.

Jos oppilaitoksissa missiologian opetus onkin vähäistä, on se lähetysjärjestöjen toiminnan kannalta perustavaa. Lähetyskursseilla pidetään esillä lähetysteologian perusteita ja Kristuksen ainutlaatuisuutta sekä Raamattua.

– Näistä ytimistä lähdetään liikkeelle, ja sitten edetään käytäntöön. Mikäli kurssillemme päässyt ei ole käynyt raamattukoulua, kustannamme opiskelijalle puolen vuoden kurssin, Marttila sanoo.

Hän tietää, että lähetyskursseille hakevien joukossa on usein myös innokkaita mutta kokemattomia hakijoita.

– Joillakin on Raamatun ja kristillisen uskon sisällöistä niukasti tietoa. Samaten on niitä, joilla ei ole aiempaa käytännön kokemusta vastuunkantamisesta seurakunnassa. Näissä tapauksissa opastamme hakijan raamattukurssille ja mukaan seurakunnan toimintaan, Marttila kertoo.

Tilausta uusille ideoille

Työkseen teologian opiskelijoiden ja jo valmistuneiden maistereiden täydennykoulutusta organisoiva ja toteuttava Suomen teologisen instituutin (STI) pääsihteeri, teologian tohtori Ville Auvinen sanoo, että yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuvat eivät ole lähetysteologian osaajia, mikäli eivät jo opiskeluvaiheessa ole erikoistuneet missiologiaan. Sittenkin osaaminen on lähinnä teoreettista.

– Lisäksi yliopiston arvot ovat samat kuin yhteiskuntamme arvot. Kristinuskoa ei yliopistomaailmassa pidetä arvokkaampana kuin muita uskontoja. Toinen asia on, että kirkolle on uskottu lähetystehtävä. Eikä arvovapaa opetus tietenkään sovi kirkolle, hän sanoo.

Auvinen pohtii, että kirkko voisi järjestää pappis­kandidaateille laajan ordinaatikoulutuksen.

– Se voisi sisältää niitä aineita ja näkökulmia, joita yliopisto ei opeta, mutta jotka ovat välttämättömiä seurakuntatyössä. Yksi näistä olisi juuri missiologia, hän visioi.

Raamattuteologian opetukseen keskittyvä teologinen instituutti tarjoaa ensi vuonna alkavalla ”Starttivuosi teologiseen” -kurssilla laajan missiologian opintokokonaisuuden.

Hengellinen kutsumus pääosassa

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) lähettikoulutus- ja aluekoordinaattori Sirkka-Liisa Huhtinen tunnistaa Rusaman esittämän huolen.

– Kirkon työntekijäksi valmistuminen ei takaa, että uskotaan ja ymmärretään Jeesuksen olevan ainut tie taivaaseen. Ilman tätä uskoa motivaatio kristilliseen todistukseen kuitenkin ohenee pelkästään kansainvälisyyskasvatukseksi ja kehitysyhteistyöksi, hän sanoo.

Huhtinen kertoo, että Sleyn lähetyskurssille pääsyn edellytyksenä on kutsumus viedä evankeliumi niille, joilta tämä ilosanoma on vielä pimennossa. Hän uskoo, että kirkon piirissä voitaisiin enemmän hyödyntää lähetysjärjestöjen erityisosaamista.

– Kirkon koulutuskeskus voisi esimerkiksi kutsua järjestöjen lähetystyöntekijöitä suunnittelemaan ja toteuttamaan kirkon työntekijöille suunnattua missiologista koulutusta.

Huhtinen pohtii myös akuuttia kysymystä maahanmuuttajien keskuudessa tehtävästä hengellisestä työstä.

– Paikallisseurakunnat voisivat olla yhteydessä lähetysjärjestöihin, joilla on tietotaitoa lähetyskentän haasteisiin myös lähellämme.

Tampereen hiippakunnan kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Sakari Löytty kertoo, että hiippakuntatasolla ollaan halukkaita yhteistyöhön järjestöjen kanssa.

– Lähetysjärjestöjen pääoma, vieraiden uskontojen ja kulttuurien tuntemus sekä kielitaito, on arvokasta. Hiippakunnalliset lähetysseminaarit ovat esimerkiksi niitä foorumeita, joissa on tehtykin yhteistyötä, hän kertoo.

– Lähetyksen suunnan muuttuminen kotikentälle on erityishaaste, johon seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset tarvitsevat uusia teologisia työkaluja, hän toteaa.