Raamatusta on kyse

Kirkollinen keskustelu käy kuumana, ja debatin osapuolet ovat ryhmittyneet rajalinjan molemmin puolin. Joku puhuisi konservatiiveista ja liberaaleista, mutta niitä termejä ei kuulemma saisi käyttää. Keskustelun kolmantena osapuolena olevat sillanrakentajat yrittävät ymmärtää debatin molempia osapuolia, mutta heitä itseään eivät muut tunnu ymmärtävän. Mistä tässä lopulta on kyse? Vaikka keskustelun aihe näyttää vaihtelevan – milloin puhutaan naispappeudesta,…

Kirkollinen keskustelu käy kuumana, ja debatin osapuolet ovat ryhmittyneet rajalinjan molemmin puolin. Joku puhuisi konservatiiveista ja liberaaleista, mutta niitä termejä ei kuulemma saisi käyttää. Keskustelun kolmantena osapuolena olevat sillanrakentajat yrittävät ymmärtää debatin molempia osapuolia, mutta heitä itseään eivät muut tunnu ymmärtävän.

Mistä tässä lopulta on kyse? Vaikka keskustelun aihe näyttää vaihtelevan – milloin puhutaan naispappeudesta, milloin homoavioliitoista, milloin uskontunnustuksen yksityiskohdista – on taustalla kuitenkin aina sama kysymys: Mitä ajatella Raamatusta? Rajalinjan nimi ei siis pohjimmiltaan ole virkakysymys tai homokysymys, vaan raamattukysymys.

Raamattukysymykseen liittyy oikeastaan kaksikin kysymystä. Ensinnäkin: Mitä Raamattu opettaa? Toiseksi: Missä määrin Raamatun opetus on edelleen voimassa?

Ensimmäiseen kysymykseen on pääsääntöisesti helppo vastata. Raamattu on selkeä ja yksinkertainen kirja. Sen ymmärtämiseen ei tarvita akateemista loppututkintoa. Toki Raamatussa on joitakin yksityiskohtia, joiden kohdalla tohtori Lutherkin katsoi parhaimmaksi nostaa hattua ja mennä eteenpäin, mutta perinteinen kristillinen oppi ja etiikka ovat Raamatussa kaikkien luettavissa ja ymmärrettävissä. Viisaat teologit yrittävät kyllä hämmentää kristikansaa ja luoda mielikuvaa Raamatun sekavuudesta ja ristiriitaisuudesta. Heitä ei kannata kuunnella.

Nykyinen keskustelu keskittyy toiseen kysymykseen. Sanotaan, että Raamatusta osa on kaikkina aikoina muuttumattomana voimassa, mutta osa on aikasidonnaista ja muuttuvaa. Erityisesti väitetään, että se, mikä koskee etiikkaa – siis kysymystä oikeasta ja väärästä elämässä – on aikaan ja kulttuuriin sidottua, ja siksi etiikan kysymyksistä voidaan eri aikoina ajatella eri tavoin. Eihän Raamattu ole lakikirja, ja Paavalikin oli vain oman aikansa lapsi. Tämän sanotaan olevan Lutherin ja siis luterilainen näkemys.

Epäilen, että Luther ei tunnistaisi itseään tästä. Eräässä kirjeessään kahdelle papille hän kirjoittaa kymmeneen käskyyn liittyen: ”Sepä vasta olisikin merkillinen juttu, että iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana pitäisi muuttaa ja uudistaa yhtä usein kuin ihmiset muuttuvat ja uudistuvat. Sehän pysyy muuttumattomana ja samana sen vuoksi, että niillä, jotka nyt luopuvat siitä eivätkä pysy siinä, olisi luja kallio, jolle he voisivat palata ja jolla he voisivat pysyä.” Ja mikä tärkeintä: Meidän Herramme ei tullut kumoamaan Jumalan lakia vaan täyttämään ja vahvistamaan sen.

Raamattu on yhä edelleen sekä opin että elämän – siis eettisten kysymysten – korkein ohje.