”Välillä tarvitsen ystävän apua, toisinaan taas voin olla tukena hänelle. ”

Ihmettelen ja ihastelen kaunista syksyä. Tänä vuonna meitä on täällä Hämeessäkin hemmoteltu leudoilla syyssäillä. ”Hän säät ja ilmat säätää…” on soinut mielessäni. Joillekin syksyn pimeys voi olla masentavaa, mutta onhan meillä sähköt! No, tietenkin sähköt voivat katketa joskus syys- ja talvimyrskyn iskiessä, mutta kuitenkin! Kynttilöitä voi aina sytytellä tunnelmaa luomaan. Sumu ja sade eivät haittaa tällaista astmaatikkoa, joka nauttii siitä, kun ilmassa on runsaasti happea. Ei ainakaan ole kylmä! Ja ihan kohta päivät alkavat taas pidentyä.

Ihmetellen kiitän Jumalaa hyvistä ystävistä. Monissa elämän muutoksissa ja haastavissa käänteissä ystä­vien rohkaisu on auttanut jaksamaan eteenpäin. Todellinen ystävyys on aina kaksisuuntaista. Välillä tarvitsen ystävän apua, toisinaan taas voin olla tukena hänelle. Minulla on pari sellaista ystävää, joiden kanssa olemme tunteneet toisemme jo kymmeniä vuosia. Joskus tapaamisten välillä voi kulua jopa vuosia. Kun taas tapaamme, aloitamme siitä, mihin viimeksi jäimme. Rukoushetket ystävän kanssa virvoittavat sielua.

Ihmettelen sitä, että kristittyjenkin kannanotoissa on ollut ikävää rasismia. Olen saanut syksyn mittaan vierailla eri puolilla Suomea pohtimassa sitä, miten parhaiten voisimme kohdata maahamme tulevia toisin uskovia. On ollut hienoa seurata, miten monet ovat herättäneet itsessään empaattisen ja palvelevan puolen. Ihailen heitä, jotka viime viikkoina ovat rohkaisseet mielensä ja luoneet ystävyyssuhteita turvapaikanhakijoiden kanssa. Joillekin vierasmaalaiseen tutustuminen on avannut oven uuteen maailmaan. En tiedä kovinkaan montaa asiaa, joka toisi omaan sydämeen suurempaa iloa kuin se, että saa jakaa elämäänsä ja uskoaan sellaisen kanssa, joka ei ole vielä saanut tutustua Jeesukseen.

Ihmettelen sitä, että politiikassa ja julkisuudessa jokainen näyttää ajavan vain omia asioitaan. Siitä jopa ylpeillään. Minä olen ylpeä ystävästäni, joka jo eläkkeelle siirryttyään antaa aikaansa ja tietotaitoaan muiden hyväksi. Hänellä on suhteellisen pieni eläke ja on siihen tyytyväinen. Sitten kuulen ja luen hämmentyneenä henkilöistä, joilla on ystävääni verrattuna valtavan suuri eläke. Silti he itse muuttavat ulkomaille, koska heillä ei mielestään ole varaa maksaa veroja Suomeen!

Ihmettelen nöyrästi Jumalan valtavaa armoa. Siitä on jo runsaat 47 vuotta, kun ensimmäisen kerran sain kohdata armollisen Jumalan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä armollisemmaksi Hän on minulle tullut. Joulu on ovella. Joka päivä työhuoneessani palaa kynttilä muistuttamassa siitä. Joulu on ilon juhla: ”Jeesus tullut on!”