”Pakolaiset haastavat myös meidät ja lähetysnäkymme.”
Läntinen Eurooppa on ottanut vastaan ennätysmäärän pakolaisia Lähi-idän alueelta. Pakolaisvirrat ovat yllättäneet monen päättäjän suunnitelmat ja sekoittaneet ympyrät.
Pakolaiset haastavat myös meidät ja lähetysnäkymme. Kristillistä lähetystyötä on tehty maamme rajojen ulkopuolella Suomestakin jo yli 150 vuotta. Puolen vuosisadan ajan on totuteltu Euroopan muutokseen ja siihen, että oma maanosamme on aluetta, jossa asuu heitä, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia.
Se mikä näkyi Lontoossa tai Keski-Euroopassa muutama vuosikymmen sitten, on todellisuutta eteläisen Suomen kaupungeissa ainakin radan varrella.
Maahanmuuttajien kohtaamiseen on tarjottu erilaisia reseptejä. Kotimaa24 -sivustolla käytiin lokakuun lopussa lyhyt lähetysteologinen keskustelu. Ensin oli Kaleva-lehden uutinen, jossa Oulun piispa Samuel Salmi lähetti viestin, että ”kirkko ei käännytä pakolaisia” ja että ”kirkolla ei ole agendaa pakolaisille”. Kalevan mukaan hän täsmensi kirkon tehtävän rajoittuvan lähimmäisenrakkauteen.
Vähän myöhemmin julkaistiin Mikkelin piispan Seppo Häkkisen linjaus: ”Lähetyskäsky on voimassa maahanmuuttajia kohdattaessa”.
Lyhyttä keskustelua ei kannattaisi toistaa, ellei sen taustalla olisi periaatteellista lähetysteologista merkitystä lähetystyön motiivista ja sisällöstä. Piispa Salmen perustelut eivät tästä jutusta käyneet selväksi, mutta se jätti kirkkokansan hämmennyksen valtaan. Eikö evankeliumin sanoma kuulu kaikille ja kaikille kansoille? Kenellä on oikeus käydä rajoittamaan evankeliumia?
Joitakin aikoja sitten etsittiin erityisesti luterilaista lähetysteologiaa. Tuolloin amerikkalainen Jakob A. Scherer teki aiheesta tutkimuksen, jossa hän väitti, että luterilaisilla on paljon vahvuuksia, mutta heiltä on helposti hukassa lähetystehtävän perimmäinen syy eli motiivi. Miksi evankeliumia viedään eteenpäin? Perimmältään kaikki lähetys palaa tähän samaan asiaan.
Toisaalta meidän tulisi tunnistaa sellainen teologia, joka köyhdyttää evankeliumin julistamiseen ja todistukseen tähtäävän lähetysnäyn ja saa aikaan tällä alueella puutostauteja.
Onneksi Lähi-idän ihminen eroaa siinä meistä suomalaisista siinä, että hän haluaa tulla huomatuksi. Vaikka me helposti eristäydymme, hän haluaa keskustella. Keskustelun aloittaminen uskon perusteista ei ole vieras asia. Meitä kutsutaan rohkeaan todistukseen ja lähimmäisenrakkauteen. On hyvä, että meitä herätellään.