Ahdistuksesta äitiyden iloon

Äitiys on opettanut Päivi Kaupille enemmän kuin mikään muu elämässä. Vaikka äitiys ei alun perin ole ollut hänelle luonnollista, suostuminen siihen on tuonut tyytyväisyyden.

– Päivi on hyvin hellä äiti, joka antaa pojille paljon lämpöä ja läheisyyttä. Hän huolehtii meillä arjesta, kun minä käyn töissä. Se on tosi iso työ. Olen ylpeä Päivistä, sillä hän on luopunut hetkeksi omasta urastaan poikien tähden, Niko Kauppi kehuu vaimoaan.

– Hienoa saada tuollaista palautetta Nikolta. Se rohkaisee, Päivi sanoo.

Kaupin perheessä työnjako on selkeä, Päivi on viiden pojan kotiäiti, joka vastaa perheen arjesta, ja Niko tuo perheelle leivän kiinteistövälitystoimiston johtajana. Molemmista puolisoista työnjako tuntuu luontevalta.

Päivillä on 15 vuoden ja viiden pojan kokemus äitiydestä. Äidiksi kasvaminen on ollut pitkä matka.

– Kotiäidiksi jääminen on ollut yksi elämäni kipeimpiä asioita, Päivi tunnustaa.

Lapsi muuttaa kaiken

Helsinkiläiset Päivi ja Niko Kauppi alkoivat seurustella vuonna 1996 ja menivät kihloihin seuraavana vuonna. Alkuvuonna 1999 heille syntyi odotettu esikoispoika Danil.

– Äidiksi tulo muutti minua paljon. Minusta tuli äiti yhdessä yössä, mutta Nikosta ei tullutkaan isää. Olisin toivonut, että Niko olisi ollut meidän kanssamme kotona, mutta hän vietti mieluummin aikaa ystäviensä kanssa, Päivi muistelee.

Ensimmäinen vuosi lapsen kanssa oli raskas, sillä lapsi sairasteli paljon ja valvotti öitä. Päivi tunsi jääneensä lapsen kanssa yksin. Hän purki turvattomuuttaan ja pettymystään Nikoon.

Riittämättömyyden tunteet mylläsivät mieltä.

– Ajattelin, että minusta ei ole äidiksi ja etten halua enempää lapsia. Olin tuohon aikaan yrittäjä ja tein uraa.

­– Minun tyytymättömyyteni tulehdutti myös meidän parisuhdetta. Minusta tuli hirveän ilkeä Nikoa kohtaan, Päivi kertoo.

Se taas sai Nikon entisestään vetäytymään ja hakeutumaan pois kotoa.

– Minusta tuntui, etten tuntenut enää Päiviä. Hän oli muuttunut erilaiseksi, äidiksi. Itselläni oli niihin aikoihin sellainen tunne, etten hallitse omaa elämääni, Niko avautuu,

– Vastuu perheestä tuntui liian isolta. Ajattelin, että asiat olisivat paremmin, jos minä en olisi mukana sotkemassa.

Kauppien elämä oli tuolloin jatkuvaa taistelukenttää.

Naimisiin

Kun Danil oli 4-vuotias, Päivi ja Niko tulivat uskoon. Elämä alkoi saada uutta merkitystä ja suuntaa. Kauppien tulehtunut parisuhde alkoi myös hiljalleen eheytyä. Aikaisemmin yhteinen tulevaisuus oli näyttänyt toivottamalta, sillä syvä luottamuspula oli nakertanut syvän juovan puolisoiden välille. Tuohon aikaan Kaupit eivät olleet naimisissa. Uskoontulo ja siitä seurannut muutos kasvatti vähitellen luottamusta tulevaan. Nikosta kasvoi sanansa mittainen mies, johon Päivi saattoi luottaa. Sitten tuli aika miettiä avioitumista.

– Ajatus naimisiinmenosta tuntui aluksi tosi vaikealta, sillä ajattelin, etten pysty luottamaan Nikoon. Pelkäsin sitoutua häneen loppuelämäkseni. Toisaalta olin Raamatusta käsittänyt, että avioliitto olisi oikea ratkaisu, Päivi myöntää.

Nikolle puolestaan avioliiton solmiminen oli helppo päätös.

– Olen aina tiennyt, että haluaisin olla Päivin kanssa elämäni loppuun asti. Toisaalta ymmärsin, että Päivi tarvitsi aikaa, jotta hän saattoi vakuuttua minussa tapahtuneen muutoksen pysyvyydestä. Pyrin kaikessa osoittamaan oman luotettavuuteni, Niko kertoo.

Lopulta Päivi uskalsi sanoa Nikolle 3.7.2004 alttarilla tahdon.

Vanhemmuuden kouluun

Päivi ja Niko Kauppi olivat pitkään yhden lapsen vanhempia. Niko ja Danil alkoivat yhdessä rukoilla Danille pikkusisarusta.

– Koin, että vähitellen Jumala otti minua kiinni ehdottomuudestani ja alkoi pehmittää minua. Mielessäni sanoin Jumalalle, että jos lupaat, ettet jätä minua yksin ja että varmasti jaksan lapsen kanssa, niin suostun, Päivi kertoo.

– Kun Adiel syntyi vuonna 2006, minulla ei ollut yhtään helpompaa, mutta roikuin Jumalassa kiinni. Kamppailin edelleen riittämättömyyden tunteiden kanssa. Välillä tunne ajoi minut lähes epätoivoon ja masennukseen.

Päivi oli tiedollisesti hyvin valveutunut äiti, joka luki paljon kirjoja lasten kasvusta ja kasvatuksesta. Mutta tieto yksin ei riitä, kun lapsi haastaa vanhempaa itseään kasvuun.

– Ymmärsin, että minulla itselläni oli paljon traumoja omasta lapsuudestani. Siitä alkoi oma eheytymiseni, mikä ei ole ollut helppoa, mutta se on vähitellen vapauttanut minua äitiyteen. Jostain olen kuullut, että vanhempien läpikäymättömät traumat siirtyvät oireina lapsiin. Haluankin, ettei minulla olisi yhtään läpikäymätöntä traumaa.

Myös Niko on joutunut käymään omaa isyyden koulua.

– Ensimmäisen lapsen syntymää seurasi aika rankka hioutumisen aika. Kyllä isyys on eniten kasvattanut ja muuttanut minua ihmisenä. Se on semmoista särmien hioutumista.

Suhde työhön

Toisen lapsen syntymän jälkeen suhde työhön ja uraan tuli Päivin elämässä uudelleen puntaroitavaksi. Toisessa vaakakupissa painoi mieluisa työ kampaamoyrittäjänä ja toisessa kotiäitiys. Töihin olisi pitänyt palata, vaikka Adiel oli vielä pieni. Jumalalla oli kuitenkin tähänkin ristiriitatilanteeseen vapauttava ratkaisu: yllättäen kampaamon vuokrasopimus sanottiin irti. Päivi tunsi helpotusta tilanteesta. Myöhemmin hän on löytänyt uskovan kampaamoyrittäjän, jonka yrityksessä hän on voinut tehdä perheen ehdoilla aika ajoin työkeikkaa.

– Töistä irtipäästäminen kesti minulta kaikkiaan kuusi vuotta. Nyt voin tehdä työtäkin vapaudesta käsin.

Jokainen poika opettaa

Vajaa kaksi vuotta Adielin syntymän jälkeen perheeseen syntyi Gabriel.

– Se oli aika rankkaa saada kaksi lasta niin lähekkäin. Jälleen minusta tuntui siltä, ettei minusta ole äidiksi. Gabrielin syntymän jälkeen oli pakko oppia päästämään irti äitiyden suorittamisesta lopullisesti, Päivi kertoo.

– Gabriel on ollut haastava lapsi, sillä hän on hyvin energinen ja motoristisesti lahjakas lapsi, jolla riittää virtaa lähes vuorokauden ympäri.

Vähitellen Päivi on oppinut armollisuutta itseä ja lapsia kohtaan. Lopulta se ei ole niin vaarallista, jos asiat eivät tapahdu oppikirjan ihanteiden mukaisesti.

– Kun on monta poikaa, on pakko luopua täydellisyyden tavoittelusta, Päivi toteaa.

Kauppien neljäs poika, Natanael, syntyi kolme vuotta sitten. Nimi tarkoittaa Jumalan lahjaa.

– Natanael oli meille yllätys.

Raskausaikana Päiviä huolestutti, kuinka hän selviäisi neljän pojan kanssa ja kuinka voimavaroja riittäisi vielä yhdelle lapselle.

– Se oli suuri käännekohta. Yllättäen saimme seurakunnasta hoitoapua. Kaksi tyttöä kävi meillä säännöllisesti hoitamassa lapsia ja kaikki tuntuikin helpommalta.

Päivi sai myös huomata, että lähekkäin syntyneistä Adielista ja Gabrielista oli toisilleen paljon seuraa.

Vielä tilaa yhdelle

– Natanaelin jälkeen rukoilimme Nikon kanssa ja molemmat koimme, että Jumalalla olisi meille varattuna vielä yksi lapsi. Itse mietin, että olisiko sydämessäni tilaa vielä yhdelle lapselle.

Perheen lapsiluku ei jäänyt neljään, vaan vuosi sitten syntyi Rafael, veljessarjan valloittava kuopus.

– Rafael on ollut meille valtava siunaus, Päivi ja Niko toteavat.

– Rafaelin kautta olen ehkä eniten oppinut läsnäoloa. Rafaelilla oleminen on niin valloittavaa. Hänellä on erityinen ihmisten kohtaamisen lahja, Niko sanoo.

Kauppien perheessä eletään vahvasti lasten ehdoilla ja heitä palvellen.

– Aika paljon elämämme on sitä, että palvelemme lapsiamme eri tavoin, Niko toteaa.

– Tavallaan vanhemmuuteen kuuluu se, että pystyy pistämään omat mielihalut syrjään.

– Äitiys ei ole ollut minulle alunperin luonnollista, mutta olen suostunut siihen. Nyt todella nautin siitä, Päivi sanoo.

Lue lisää juttuja elämästä ja uskosta joka viikko Uusi Tie -lehdestä. Tilaa lehti tästä.