Matti Väisänen: ”Toivon, että olisimme valmiit kuuntelemaan toisiamme”

– Vaikka teologisesti näkisimme eri lailla, toivon, että olisimme valmiita kuuntelemaan toisiamme, sanoo 80 vuotta täyttävä Kansanlähetyksen entinen pääsihteeri ja Missionsprovinsenin piispan tehtävistä eläkkeelle jäänyt teologian tohtori Matti Väisänen. Hän toivoo, etteivät uskovat tuomitsisi eivätkä hylkäisi toisiaan, vaan kunnioittaisivat toisiaan eri näkemyksistä huolimatta. Pappisviran Suomen kirkossa menettänyt Väisänen on ollut lähes aina piikki lihassa Suomen…