Markus Korri oivalsi: Jumala on ennen kaikkea rakkaus

Viime vuonna julkaistiin Markus Korrin esikoisteos Evankeliumi rakkauden mukaan – Kirja rakkauteen liittymisestä ja siinä kasvamisesta (Sley-Media, 2018).– Kirja synty liittyy osin omaan henkilökohtaiseen elämäntarinaani, Korri kertoo.

Kansanlähetysopiston kurssivastaava, pastori Markus Korri rohkaisee hakeutumaan kristilliseen kansanopistoon. – Yksi vuosi elämästä kannattaisi käyttää tähän. Opistovuodesta saa ison pääoman. Kristillinen usko kannattaa ankkuroida lujalle pohjalle ennen kuin kohdataan naturalistinen maailmankuva, jota tarjoillaan esimerkiksi yliopisto-opinnoissa, hän sanoo. KUVA: VIRPI KURVINEN