Kaksi erilaista kirjaa rukouksesta

Kristillisen kirjan vaikeina aikoina on ilahduttavaa huomata, että yhä julkaistaan kirjoja sellaisista kristillisen elämän perusasioista kuin rukous. Tarvitsemme paitsi opetusta rukouksesta myös yhä vahvempaa syttymistä rukoukselle.

Herra, kuinka kauan vielä?

Elämässä tulee vastaan kipua ja kysymyksiä, joihin ei saa nopeaa rukousvastausta, vaikka kuinka huutaisi. Miksi Jumala pitää ihmisen odottajan paikalla? Ulla ja Elina kertovat oman tarinansa.

Jeesus kuulee syntisimpienkin rukoukset

Martti Luther on sanonut, että rukous on kristityn virka. Niin kuin seppä takoo rautaa tai suutari korjailee kenkiä, samoin kristitty rukoilee. Jos Jumala olisi meidän työnantajamme, me olisimme kai jo aikoja sitten saaneet potkut. Niin huonosti me olemme virkamme hoitaneet.

Rukous, jossa on kaikki

  Isä meidän -rukouksen lopussa on neljä pyyntöä, jotka liittyvät arkiseen ja hengelliseen elämäämme. Rukous päättyy juutalaisen perinteen mukaan loppu­ylistykseen, … Lue lisää

”Suomi on tienristeyksessä”

Joukko esirukoilijoita teki vuonna 2009 autolla rukousmatkan Ranskan ympäri. Reissu poiki unelman käydä rukoilemassa Euroopan jokaisessa pääkaupungissa – jokaisen maan ja hallituksen puolesta.