Musta aukko identiteetissä

Kirsi Niementeräs tietää, miten paljon elämässä voi kaivata oman isän tuntemista ja rakkautta. Vasta aikuisena lapsuuden kuvitteellinen hahmo sai oikeat kasvot.

Kirsi Niementeräs on löytänyt vakaan perustan ja peilin elämäänsä uskon kautta. Hän on pikku hiljaa oppinut näkemään Jumalan Isänä ja kokee Isän läheisemmäksi kolmesta Jumalan persoonasta. Kuva: Susanna Sarimaa

Kirsi Niementeräs on löytänyt vakaan perustan ja peilin elämäänsä uskon kautta. Hän on pikku hiljaa oppinut näkemään Jumalan Isänä ja kokee Isän läheisemmäksi kolmesta Jumalan persoonasta. Kuva: Susanna Sarimaa
Kirsi Niementeräs on löytänyt vakaan perustan ja peilin elämäänsä uskon kautta. Hän on pikku hiljaa oppinut näkemään Jumalan Isänä ja kokee Isän läheisemmäksi kolmesta Jumalan persoonasta. Kuva: Susanna Sarimaa

Kirsi Niementeräs tietää, miten paljon elämässä voi kaivata oman isän tuntemista ja rakkautta. Vasta aikuisena lapsuuden kuvitteellinen hahmo sai oikeat kasvot.

Kirsi Niementeräs soittaa rivitalon ovikelloa Nummelassa. Kukaan ei tule avaamaan ovea. On aurinkoinen kevätpäivä, ja hän päättää jäädä portaille odottelemaan ja lukemaan kirjaa. Jonkin ajan kuluttua talon ikkunan takaa näkyykin liikettä. Vieras koittaa uudelleen onneaan, ja tällä kertaa ovi avataan. 26-vuotias nainen löytää etsimänsä. Hän näkee isänsä ensimmäistä kertaa elämässään.

– Minulle merkittävintä tapaamisessa oli se, että mielikuvitushahmoni muuttui todeksi. Vaikka tiesin, että isäni elää, vasta silloin hänestä tuli lihaa ja verta, Niementeräs muistelee. Nyt kohtaamisesta on aikaa yli kymmenen vuotta.

Isä ja tytär viettivät tuona päivänä yhdessä vajaan puoli tuntia. Sinä aikana ei purettu tunteita, syytelty tai pyydelty anteeksi, vaan keskusteltiin tavallisista asioista, kuten yhteisistä sukulaisista. Lähdön hetkellä he kättelivät, mutta puhelinnumeroita ei vaihdettu eikä luvattu pitää yhteyttä. Isän sanat ”ehkä joskus nähdään” jäivät toteutumatta. Kuusi vuotta myöhemmin hän nukkui pois.

– Elämä vain jatkui niin kuin ennenkin tapaamisemme jälkeen. Koska hän ei ollut siihenkään mennessä ottanut yhteyttä, luulen, että se olisi ollut hänelle todella vaikeaa, Niementeräs pohtii.

Isättömyyden kipua

Lapsella, joka ei tunne isäänsä, voi herätä monenlaisia kysymyksiä. Miltä isä näyttää? Millainen hänen elämänsä on? Haluaako isä joskus nähdä minut? Mitä hän ajattelisi minusta? Kirsi Niementeräs kuvaa isättömyyttä mysteeriksi, jonka hän jo pikkutyttönä päätti selvittää jonain päivänä.

Hänen vanhempansa erosivat ennen hänen syntymäänsä. Äiti avioitui muutaman vuoden kuluttua uudelleen, ja Niementeräksen elämään astui ensin isäpuoli ja myöhemmin velipuoli. Lapsuutensa ajan hän yritti kuvitella elämää, jossa olisi oma isä, mutta ei osannut.

– Isän puuttuminen oli kuin musta aukko identiteetissä.

Kavereiden kanssa tyttö hämmensi Mun isä on vahvempi kuin sun isä -leikkiä leuhkimalla, että hänelläpä ei ole isää ollenkaan. Koulussa hän askarteli isänpäiväkortit isoisälle, mutta kerran jättikin kortin antamatta. Pappa oli rakas, mutta ei sama kuin isä.

Aikuistuessaan Niementeräs haki tietämättään turvaa parisuhteen kautta ja jonkun täyttämään isän jättämän aukon. Seurustelut epäonnistuivat, koska hän ei voinut saada etsimäänsä. Vasta isän kohtaamisen ja muiden elämänkäänteiden jälkeen hän koki saaneensa ”päänsä järjestykseen” ja pystyi tasapainoiseen parisuhteeseen. Nyt hän on ollut naimisissa seitsemän vuotta ja on kahden tytön äiti.

– On ihanaa seurata lapsia, kun näkee, kuinka tärkeää isän ja äidin läsnäolo heille on. Lapsi rakastaa sitä, kun koko perhe on koolla.

Sukupuolella on merkitystä

Nyky-yhteiskunnassa korostetaan enemmän rakastavien vanhempien merkitystä kuin isän ja äidin. Sukupuolineutraalin avioliittolain kautta isän tai äidin puuttumisesta tulisi normaali tila. Kirsi Niementeräksen mielestä se olisi väärin.

– Aina voi tulla tilanteita, joissa jompikumpi puuttuu, esimerkiksi kuoleman vuoksi, mutta sen ei kuulu olla tavoiteltava asia. Se on tragedia.

– Lähdetään väärästä päästä liikkeelle, jos lähdetään pelkästään rakkaus-näkökulmasta. Sillä on painoarvoa, ketkä ovat lapsen oikeat, biologiset vanhemmat.

Hän vahvistaa näkemystään kääntämällä asetelman toisin päin: vanhemmatkin haluavat synnytyssairaalasta mukaan oman lapsensa eivätkä jotakuta toista lasta.

– Jos antaa oman lapsensa pois, toimii esimerkiksi luovuttajana, se voi olla tosi kipeä asia myöhemmin. Aina ei voi ennalta tietää omien tekojensa seurauksia.

Nainen ei allekirjoita myöskään sitä, ettei sukupuolella olisi väliä vanhemmuudessa. Vaikka on maskuliinisia naisia ja feminiinisiä miehiä, on silti miehiä ja naisia. Niementeräksen mielestä keskimäärin lapsi hakee äidiltä ja isältä eri asioita: äiti on turva ja huolehtija, kun taas isän kanssa voi peuhata railakkaammin. Isä myös rohkaisee kasvuun ja omien rajojen haastamiseen.

Hän toteaa, ettei itse hakenut miehen mallia isoäidistään vaan isoisästään.

– Se ei ollut sukupuoletonta kaipuuta aikuista kohtaan, että kunpa niitä olisi ollut kaksi, vaan se oli isän kaipuuta. Joku voi sanoa, että se on ympäristön luomaa, mutta kyllä lapsi erottaa miehen ja naisen toisistaan, vaikka tuntuu, etteivät aikuiset nykyään aina erota.

Tunteiden sekamelska

Isän kuoleman jälkeen Kirsi Niementeräksen mielestä oli ironista tajuta, kuka hoitaa hautajaisjärjestelyt. Lapset tietenkin. Niementeräksellä on sisaruspuolia isän muista avioliitoista, mutta paperityö jäi hänen kontolleen. Tunteet olivat silloin yhtä sekamelskaa. Samalla kun hän koki sääliä isän rikkonaista elämää kohtaan, katkeruus ja raivo nousivat pintaan ensimmäistä kertaa.

– Olin muutaman viikon aika ahdistunut ja sekaisin, ja sitten tuli suru siitä, että isää ei ollut koskaan ollut. Kun hän oli elossa, tunne oli erilainen. Kun hän kuoli, menetys tuli kokonaisvaltaisesti.

Hän kuitenkin näkee isänsä tapaamisen paikanneen aukon omassa identiteetissään. Hän rohkaisee niitä, jotka eivät tunne toista vanhempaansa, kohtaamaan tämän edes kerran, jos se on mahdollista. Se ei tarkoita, että täytyisi muodostaa ihmissuhde, mikä ei toteutunut hänenkään kohdallaan. Isättömyys tai äidittömyys saa aikaan monenlaisia tunteita, jotka kannattaa käsitellä eikä raahata mukanaan.

– Kaikesta on mahdollista eheytyä, hän uskoo.