Avigail löysi juurensa

Juutalaisessa perheessä kasvanut Avigail Rantanen kadotti otteen elämästä murrosiässä. Pilvenpolton ja uususkonnollisuuden raunioittamana hän löysi kestävän perustuksen Jeesuksesta. ”Olen saanut jo yhden lahjan, en tarvitse enempää”, Avigail-tyttö vastasi, kun joulupukki jakeli aattona paketteja. Avigail vietti ensimmäistä jouluaan muutettuaan Suomeen kuusivuotiaana. Israelissa syntyneelle ja kasvaneelle tytölle juutalaiset juhlat ja tavat olivat tulleet tutuksi, mutta kristillisyys oli…

– Jeesuksesta kerrotaan jo Tanahissa eli Vanhassa testamentissa, ja hän on täyttänyt kaikki Vanhan testamentin profetiat eli ennustukset Messiaasta. Miksi siis en uskoisi häneen? Avigail Rantanen sanoo.KUVA: JENNIINA NUMMELA