Salibandyn mestarivalmentaja

 

Tommy Koponen luotsasi Seinäjoen Peliveljet jo kolmanteen kultaansa tänä vuonna.

Liikuttavan hyvää salibandya jo vuodesta 1994. Näin kuvataan Seinäjoen Peliveljiä seuran omilla verkkosivuilla. Iskulause on helppo allekirjoittaa, sillä miesten joukkue kuuluu kiistatta lajin kärkinimiin Suomessa. Se on napannut useamman mitalin viime vuosina – viimeisin oli jälleen kultainen.

Huhtikuun 2015 mestaruusjuhlia edelsi tiukka taistelu. Koko finaalisarjan aikana Jyväskylän Happeeta vastaan joukkue johti vain minuutin ja kolme sekuntia. Lopullinen ratkaisu tuli vasta neljännen ottelun jatkoajalla, kun liigan kaikkien aikojen maalikuningas Mikko Kohonen löi ilmasta pallon verkkoon. Täysosuma räjäytti Seinäjoki Areenan riemuhuutoihin.

Peliveljet ei olisi päässyt nostamaan pokaalia ilman yhtä miestä: päävalmentaja Tommy Koposta. Hänen ohjaksissaan joukkue on tuulettanut Suomen mestaruutta kaikkina kolmena kertana.

Valmentajan on vaikea sanoittaa tunnetta, joka seuraa mestaruuksien saavuttamista.

– Täyttymys on ainut sana, joka kuvaa sitä jotenkin, mies selittää.

Salibandyliigan voittoja on myös hankala asettaa viivalle. Koposen mielestä niihin pätee sama kuin lapsiin: ne ovat kaikki ainutlaatuisia eikä niitä voi verrata keskenään. Ensimmäinen mestaruus vuodelta 2012 on jäänyt mieleen revanssina. Edellisenä vuonna Peliveljet oli päässyt finaalisarjaan, mutta kärsinyt karvaan tappion viidennessä ottelussa.

– Hävityn pelin jälkeen iso osa pelaajista itki pukuhuoneessa. Oli sellainen fiilis, että menikö mahdollisuus tässä, koska tiesimme, että on harvinaista pelata finaalissa.

Vuonna 2012 joukkue kuitenkin raivasi tiensä jälleen mestaruuskamppailuun. Viides peli sai sillä kertaa onnellisen lopun.

– Jos maan päällä voi jotain hienoa kokea, kyllä se oli yksi niistä hienoimmista kokemuksista.

Pelikentältä
valmentajaksi

Salibandyssä siirtoja ei harkita niin kuin shakissa. Kaikki tapahtuu sekunnin osissa. Tämä on yksi syy siihen, miksi laji viehättää Tommy Koposta. Hän tosin löysi sen vasta aikuisuuden kynnyksellä eikä osannut pikkupoikana haaveilla mestaruuksista. Arki maalaistalon 12-henkisessä sisarusparvessa kuitenkin opetti joukkuehenkeä.

– Olen kuin Obelix, joka on pudonnut pienenä joukkueyhteisön taikajuomapataan.

Miehellä ei ole kokemusta lajista pelkästään kentän reunalta. Koponen on maila kädessä todistanut Peliveljien menestyskulkua – sen joukkueen, jonka hän päälle parikymppisenä perusti kahden ystävänsä kanssa. Hänen pelaajauralleen Peliveljissä on mahtunut neljä sarjanousua ja kaksi liigakautta vuosina 2004–2006.

Koponen arvostaa pitkäjänteisen työn tuloksia, muttei pidä menestystä elämää suurempana asiana.

– Tämä on vain urheilua. En ole missään vaiheessa rakentanut elämääni sen varaan. Monella on tarve todistella jotakin isosti, mutta minulla ei ole.

Heti liigavuosien perään hän tarttui joukkueen ruoriin. Monta vuotta valmennus on lohkaissut paljon tilaa Koposen kalenterista, mutta silti hän tekee täysiä tunteja liikunnanopettajana.

– Teen kahta työtä. Toisesta saan leipäni, ja toinen on enemmän harrastus.

Alkoholi
uupuu saunailloista

Miksi olla normaali, kun voi olla oma itsensä. Tämä on Seinäjoen Peliveljien motto, koska kyseessä ei ole ihan tavallinen urheilujoukkue. Lajipiirissä sen tietävät kaikki.

– En yritä olla normaali salibandyvalmentaja, vaan olen uskovainen valmentaja. Johdan arvot edellä enkä voi myydä arvojani. Se on tehty ryhdikkäästi selväksi pelaajille, jotka tulevat joukkueeseen, Tommy Koponen kertoo.

Mitä arvoja Peliveljillä sitten on? Esimerkiksi yhteenkään saunailtaan ei tuoda alkoholia. Joka kausi rohkaistaan päihteettömiin elämäntapoihin, kuten nuuskaamisen lopettamiseen. Kentällä voittoa ei tavoitella epärehellisin keinoin.

– Totta kai haluamme taistella, mutta sääntöjen mukaan.

Peliveljissä painotetaan myös toisten arvostamista. Joukkuelaisten arvo ei riipu siitä, millaisia he ovat pelaajina tai minkä näköisiä ja kokoisia he ovat. Jokainen on tasan yhtä arvokas.

Olen kuin Obelix, joka on
pudonnut pienenä joukkue­yhteisön taikajuomapataan.

Joskus Koponen ja koko joukkue ovat joutuneet erilaisuutensa vuoksi pilkan kohteeksi. Varsinkin silloin kun Peliveljet teki tuloaan liigaan, useat lehtijutut kirjoitettiin ivaavaan sävyyn. Mutta kun joukkue on pärjännyt, monien suu on mennyt tukkoon.

– On noloa pilkata, jos olemme paras joukkue, jota muut yrittävät tavoittaa.

Vaikka valmentajalla on vankka vakaumus, pelaajilla ei tarvitse olla. Keskustelut Jumalasta käydään yleensä kahden kesken. Viime kauden kiitosjuhlassa mies kuitenkin otti hengelliset asiat esille kaikkien läsnäollessa.

– Halusin muistuttaa, että aika vierii ja meidän on erittäin tärkeää miettiä iankaikkisuutta.

Myös Peliveljien verkkosivuilla hän päätti pitkän kiitosviestin herätteleviin sanoihin: ”Jos kohtaat minut ja unohdat minut, et ole hävinnyt mitään. Mutta jos kohtaat Jeesuksen Kristuksen ja unohdat hänet, olet hävinnyt kaiken”.

Rukouksiin
on vastattu

Tommy Koponen kuvaa uskoa Jeesukseen ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi elämässä. Jumala antoi Poikansa kuolla ristillä, jotta saisimme syntimme anteeksi ja pääsisimme taivaaseen.

– Jumala on elämäni. En tarvitsisi välttämättä mitään muuta. Jos tunnen hänet, elän varmasti rikasta elämää.

Koposella on tapana rukoilla, että mahdollisimman moni ihminen hänen ympärillään voisi myös tuntea Jumalan. Rukouksiin onkin vastattu monta kertaa. Vuosien aikana valmentaja on saanut todistaa uskoontuloja niin joukkueen sisällä kuin muuallakin, viimeiseksi omalla työpaikallaan.

– Hengellinen herääminen on itselleni paljon isompi juttu kuin joku mestaruus.

Miksi olla normaali, kun voi olla oma itsensä.

Uskolleen hän saa vahvistusta tankkauspaikassa eli seurakunnassa. Hiljentymiselle ja poikakerhotoiminnan vetämiselle järjestyy aikaa kiireidenkin keskellä. Henkireikiä ovat myös hetket, jotka hän saa viettää lastensa ja vaimonsa kanssa. Sormus sormessa Koponen on kulkenut jo yli kaksikymmentä vuotta.

–Parisuhteemme aikana en ole koskaan ollut yli kolmea yötä poissa kotoa. Se on minulle yksi tärkeä arvo. Jos on pidempi reissu, järjestelemme niin, että vaimo pääsee mukaan.

Jokaisena päivänä, matkalla tai kotona, mies turvautuu armoon. Nöyränä on helpompi pysyä, kun myöntää oman heikkoutensa. Hän tietää olevansa monelle roolimalli ja julkkis, mutta toivoo välttävänsä kuvan virheettömästä ja erehtymättömästä ihmisestä.

– Me kaikki olemme vajavaisia. Julkisuus ei saisi vaikuttaa niin, että minua olisi vaikeampi kohdata tai en voisi olla lähimmäinen jollekin, joka sitä tarvitsee, Tommy Koponen pohtii.