Henget arkussa
”Uskontoja ei tunnisteta uskonnoiksi, ja lopulta lähes kaikki menee läpi sellaisenaan.”
Kirjoittaja on Kansanlähetyksen Viron-lähetti
Lapsi tuli ystävän luota itkien ja kertoi ystävänsä pelkäävän kotonaan. Kodissa on arkku, jossa henget asuvat. Ystävä kertoi, että varsinkin yöt ovat pelottavia, eikä hengistä koskaan tiedä, millä tuulella ne ovat. Niinpä meilläkin pelättiin sekä omasta että ystävän puolesta.
Lapsemme käyvät paikallista koulua. Se on avannut ympäröivää yhteiskuntaa uusin tavoin. Lasten luokkatovereista löytyy raha- ja maauskovaisia, henkiparantajia ja hinduja. Eniten kuitenkin heitä, joilla kaikki henkisyys on täysin sekaisin. Kristittyjen perheiden lapsia on muutama.
Neuvostoaikana kristityt esitettiin vaarallisina tai höyrähtäneinä, naurettavina taikauskoisina ääliöinä, joita ei kannattanut ottaa vakavasti. Ennakkokäsitys voi hyvin tänäänkin, eivätkä edes perusasiat ole selviä kaikille itseään vilpittömästi kristittyinä pitävillekään.
Kun sairaus iskee, on ihan tavallista käydä selvännäkijän tai noidan luona, ottaa yhteyttä henkiparantajaan, kokeilla äitimaan parantavaa voimaa, lisätä mukaan erilaisia hyvältä tuntuvia itämaisia mietiskelyjä ja hoitoja. Jos näistä ei ole apua, käydään lääkärissä. Vain harvalle tulee mieleen pyytää esirukousta seurakunnalta.
Henkisyys on in. Virolaisilta kuitenkin puuttuu jotain, joka suomalaisilla vielä on. Suomessa jokainen saa ainakin jonkinlaisen käsityksen uskonnosta, vaikka ei osallistuisikaan koulun uskontotunneille. Virossa valtion laitokset ovat uskontovapaita. Se on tosin näennäistä. Kansa, joka ei ymmärrä yhteiskuntansa taustalla vaikuttavaa uskontoa, ei ymmärrä muitakaan uskontoja.
Niinpä uskontoja ei tunnisteta uskonnoiksi, ja lopulta lähes kaikki menee läpi sellaisenaan.
Henkisyyden varjolla ihmisiä on helppo käyttää hyväksi. Pahan voiman todellisuus ei ole kaunista katsottavaa. Se jättää taakseen rikkinäisiä ja loppuun kulutettuja ihmisiä ja perheitä. Elämässään eksyneitä, pelokkaita aikuisia ja lapsia.
Arkun henkiä pelätessä rukoilimme lapsen ja hänen ystävänsä puolesta. Lauloimme, kuten niin usein ennenkin vastaavissa tilanteissa, vanhaa lastenlaulua lohdutukseksi, rohkaisuksi ja muistuttaaksemme itsellemme, että Jumala on luvannut varjella lapsiaan ja kutsuu jokaista virolaistakin lapsekseen.
Kun on turva Jumalassa,
turvassa on paremmassa.
Kuin on tähti taivahalla.
Lintuemon siiven alla.
